Matkustaja

Maanantai valkeni erittäin huonosti nukutun yön jälkeen pimeänä. Noh, olihan se kellokin 5:00 am. Zombeilin itseni lähtökuntoon, ja kiisimme äidin ja isän kanssa Volvolla sumuun.

Matka lentokentälle meni haukotellessa ja tyhjän pään kanssa painiskellessa. Ymmärrys ei riittänyt siihen, että kyllä, nyt oli saapunut se päivä, kun seikkailu alkaisi. Ehkä tähän astisen lyhyen elämäni mielenkiintoisin seikkailu. Vähän erilainenkin. Siltä se ainakin tuntui.

Tutulla Helsinki-Vantaan lentokentällä tuijotin lähtevien lentojen listaa taululta ja olin innoissani siitä, että vihdoin, VIHDOIN minäkin pääsisin matkustamaan.

Kun jäin yksin turvatarkastuksen jälkeen, en enää edes jaksanut miettiä taakse jäävää Suomea. Muistan, kun lähdin aikoinaan Au pairiksi, niin kyllä sitä kovasti mietti. Jotenkin tuntuu, että on hirveästi kasvanut henkisesti 19-vuotiaasta Emmasta - vaikka tässä nyt onkin sellainen kevyt 4 vuoden väli. Hassua. Elämä kai se kasvattaa.

Viimeisiä näkymiä Suomen puolelta. Moikka - tavataan taas, kun keretään!

Parastahan Helsinki-Lontoo -välisellä lennolla oli se, kun viereen istahti kivasti viinalta tuoksahtava vanhempi, kaljamahainen mies, joka ryypiskeli jostain pullostaan hieman väkevämpää. Hyyyyiiiii.

Lontoo - Hong Kong -lennolle odotin vähintäänkin söpöä aasialaispoikaa edes viereen istumaan, jotta edellisen vierustoverin pahat hajut häviäisivät mielestä pois. Lentoa odotellessa istahtikin... Mutta loppujen lopuksi päädyin saamaan vanhahkon brittipariskunnan vieruskavereiksi. He olivat oikein mukavia ja juteltiinkin hieman. Lomalle olivat menossa Hong Kongiin.

Jo ennen kuin lentokone lähti liikkeelle, tunsin pienoista pään jomotusta ja karsean väsymyksen paluuta. Nappasin illallisen jälkeen särkylääkkeen, mikä onneksi vei säryt pois ja väsyttikin hieman, joten sain torkahdeltua koko matkan. Ja juu, koko matkan. Kuuntelin jossain vaiheessa koneen kuulokkeista musiikkia, mutta leffoja tai sarjoja en jaksanut katsella. Keskittyminen ei olisi riittänyt. Vierustoveri brittinainen kyllä katsoi jotain Adam Sandler -perheleffaa ja itki ahkerasti.

Se yli 12 tunnin (koska lähti vähän myöhässä) lento siis meni pitkälti nukkuessa. Ja hyvä niin, sillä (uuh spoiler ahead!) jaksoin loppumatkankin taivaltaa.

Hong Kongissa koneen lähtiessä laskeutumaan, mietin jo, että veteenkö me laskeudutaan, sillä ympärillä tuntui olevan merta ja saaria. Onneksi sieltä jostain löytyi sitten myös lentokenttä. Harmitti vaan, että niin paksut pilvi/saastekerrokset olivat, ettei komeita vuoria kunnolla näkynyt. Höh.

Hong Kongin kenttä oli I-S-O. Löysin kuitenkin ongelmitta porttini, vaikka aikamoisesti joutui kävelemään, vaikka edellinen lento mukamas tuli samaan terminaaliin.

Tässä vaiheessa jännitys tuntui jo enemmän. Iiiiih, it's so close!

Hieman ennen Incheoniin laskeutumista aurinko laski mailleen. Näky oli kaunis, eikä kameran kännykällä oikein sitä fiilistä pystynyt tallentamaan.

Ennen Incheonin lentokenttää pörräiltiin hetki Seoulin ja sitä ympäröivän alueen yllä (kai... Ainakin kartasta katsottuna joo). Miljoonia valoja. Kaunista, jälleen kerran. Harmi, että tosiaan kameran kännykällä ei kuvien otto onnistunut. Oh well, se valomeri piirtyi mieleeni aika hyvin, eikä sitä voi kukaan koskaan ottaa minulta pois.

Passin ja viisumin tarkastus oli niin nopeaa toimintaa, että oksat pois. Annoin maahantulokortin ja passin tarkastaja-leidille, tämä vilkaisi niitä nopsaan, laittoi leiman viisumiin, otti minusta sormenjäljet ja kuvan ja heippa.

Matkalaukutkin saapuivat kiltisti perille, kuljin niiden kanssa saapumisaulaan ja ihmettelin, kun vastassa oli PALJON väkeä kylttien kanssa. Hieman kylttejä vilkaistuani totesin, että kyseessä ei ollut laulaja-idoleita ainakaan, vaan joku urheilujuttu? Joku urheiluryhmä oli samassa koneessa, sen kyllä muistin. Ehkä kyseessä sitten olivat he? I don't know.

Kipitin seuraavaksi nostamaan cashia hotskun maksua varten, ja kuten olin suunitellutkin, ostin express junaan lipun. Sillä pääsisin Seoulin keskustaan, missä vaihtaisin metroon.

Kun sain laukut raahattua junaa odottamaan, oli olo äärimmäisen hikinen, haiseva ja ällö. Seuraava kuva kertokoot kaiken:

That's what you get when you travel 2 days in a row. Eeewww...

Fiiliksethän olivat muuten ihan jees - että jeee, olen täällä nyt jeee... Ja sitten halusin vain suihkuun ja nukkumaan.

Junan ikkunoista ei näkynyt muuta kuin pimeyttä ja satunnaisia valonpilkahduksia. Lehden kannesta oli pakko ottaa kuva, sillä niinhän minä viime (vai onko se jo toissa) kesänä tein! Tällä kertaa tietenkin eri ihminen kuvassa. Viimeksi oli Song Seung Hun - nyt Choi Ji Woo.

Metroilu oli ihan äässistä parin laukun kanssa. Olisin näin myöhemmin ajateltuna voinut ottaa taksin loppumatkaksi. Kun nousin maan pinnalle, kysyin eräältä naiselta, josko hän voisi auttaa hostellin etsimisen suhteen. Eipä hän oikein englantia osannut, mutta juuri silloin saapui siihen espanjalainen nuori mies, joka osasi englantia korean lisäksi. Hetken juteltuamme ja tulostettuja ohjeita näytettyäni selvisi, että tyyppi asui samassa hostellissa kuin minä ja oli juuri sinne menossa! Mikä mäihä! Sain samalla hieman kantoapua laukkujen kanssa. Matkalla chattailtiin ja senkin sain selville, että mies oli muutama vuosi takaperin käynyt kanssa intensiivikurssit läpi korean kielessä täällä. Aika jännä sattuma... Tosin kyseessä oli eri yliopisto - Ewha's University, mikä siis on naisille vain. Miehet pääsevät vaihtari tai kieliopintojen kautta sinne opiskelemaan. Hieman huvitti, että juurikin siellä oli mies opiskellut. Nojoo... Kyllähän minäkin niin varmaan tekisin, jos olisi miesyliopisto kyseessä... Vähän silmänruokaa... Kröhöm...

Hostelli siis löytyi, pääsin huoneeseeni, sinne suihkuunkin ja nukkumaan. Kaikki oli hyvin. Olin väsynyt, mutta onnellinen - vaikkei minulla oikeastaan ollut hirveän selviä suunnitelmia seuraavalle päivälle. Tai ylipäätään millekään päivälle.

Tähän päättyy nyt tämä matkustuskertomus. Hah, koska oli niin pitkä. Olen niin hyvä kirjoittamaan pitkiä juttuja jostain lentomatkustuksestakin. Ei vissiin riitä se "lennot meni hyvin".

Seuraavaan kertaan siis!