Voihan elämä

“Follow your passion. Stay true to yourself. Never follow someone else’s path. Unless you’re lost in the woods and you see a path, then, by all means, you should follow that.” –Ellen DeGeneres

Tämän tekstin aloittaminen on ollut hirvittävän työlästä – don't ask me why, kun en itsekään ole varma. Saattaa olla, että harhauduin tuijottamaan ikkunasta jotain perhosta, joka lenteli päättömän näköisesti nurmen yläpuolella, ja unohdin, että OpenOffice oli auki ja odotti kirjoittajaansa.

Doh, tarkoituksenihan oli nyt kirjoittaa mietteitä Korea-elämästä ja elämästä yleensä, näin julkiseen jakoon. Tai siis ON tarkoitus. Tällä lailla suppeahkosti, sillä mitään hirveää romaaniahan en ala naputtelemaan. Well, we'll see... Heh...

Lukaisin tuossa tämän blogin ensimmäisen tekstin, enkä voinut olla hymyilemättä joissain kohti. Minulla on nimittäin vieläkin aika samanlaisia ajatuksia asioista. Ja oikeastaan tuntuu, että ne ajatukset ovat vain vahvistuneet entisestään viimeisen vuoden aikana. Etenkin Koreassa oleillessani totesin, että näinhän näiden asioiden pitääkin mennä. Ja vaikka saattaisi jossain vaiheessa tuntua, että ei tämän näin pidä mennä, niin se on ihan okei. On okei päättää jotain, yrittää pitää kynsin ja hampain kiinni siitä – ja jos ei tule mitään, niin sitten ei tule mitään.

Tähän viittaan sillä, kun yritin kovasti Koreaan jäädä pidemmäksi aikaa. Halusin jatkaa kieliopintojani. Tuntui raskaalta ajatella, että joutuisin pakkaamaan kimpsut ja kampsut ja lähtemään ja jättämään kaiken. En ollut valmis lähtemään – siltä minusta tuntui.

Tykkäsin asua Koreassa. Vaikka siellä on paljonkin asioita, mitkä mättävät ja mihin tutustuin paremmin näin pidemmällä reissulla kuin lyhyemmällä lomamatkalla. On asioita, joista en tykkää Koreassa, mutta myös asioita, joista tykkään. Eikä se haittaa, sillä niin se menee joka maassa. Mutta niin – ylipäätään tykkään Koreasta, ja varmasti sitä pönkittää sekin, että pääsin loppujen lopuksi ”helpommalla” elämisessä ulkkarina. Etenkin opiskelijana. Korealaisilla ei nimittäin kauhean helppoa siellä aina eläminen ole.

Anyway, koitin saada niitä osa-aikatöitä, kävin parissa työhaastattelussakin, mutta nope, mistään ei tullut mitään. Olin turhautunut. Yritin pidätellä kyyneleitänikin, mutta purskahdin itkuun pariinkin otteeseen äidin kanssa skypetellessä. Niin, aina ei voi olla niin cool cool.

Kun osa-aikatöitä ei löytynyt ja aika valui vähiin, jouduin myöntämään itselleni, että tämä oli tällä kertaa tässä. Pieni pettymys varjosti hetken elämää, mutta koska olen kuitenkin aika nopeasti jaloilleen takaisin nouseva tyyppi, niin ei siinä kauaa kestänyt, kun jo mielessä kehittelin uusia suunnitelmia aluille. Tiesin kuitenkin, että tämä retki Koreaan tuskin jäisi viimeiseksi.

Se oli ehkä vaikein hetki Koreassa. Kun yrittämisestä ei tullut mitään. Mutta onneksi yritin. Koska olo olisi ollut tuhat kertaa pahempi yrittämättä.

Olin kuitenkin onnellinen siitä, että olin päässyt toteuttamaan Korea-unelmaani 9 kuukauden ajaksi. Se oli ollut pitkäaikainen haave. Ja voi että se haave toteutui niin mahtavasti! No regrets.

Eläminen Koreassa kasvatti minut olemaan entistäkin enemmän rehellinen itselleni, itsenäistymään vähän lisää... Opetti tietenkin korealaisesta elämästä paljon paikallisten ystävien ja kielen kautta... Itsevarmuutta tuli roppakaupalla lisää... Niin, ja totesinpa, että olen aikamoisen hyvä sopeutumaan tilanteeseen kuin tilanteeseen. And most importantly... Siellä oleilu vahvisti sitä ajatusta, että on todellakin elettävä sillä tavalla, että se tekee onnelliseksi. Koska jokainen on oman elämänsä pääroolin vetäjä, ja elämä on mitä teet siitä.

Nyt porskutellaan eteenpäin siis Suomen maalla. Seuraava askel on saada töitä ja alkaa keräämään rahaa tilille, mikä näyttää aika tyhjältä tällä hetkellä... Töissä olisi ihan kiva olla reippaasti ensi vuoden puolelle. Sitten katsotaan, minne tuulet puhaltavat. Ainakin Koreassa haluan käväistä, ellen pidemmäksikin aikaa mennä. Sen näkee sitten lähemmin. Kunhan ensin tosiaan niitä töitä. Askel kerrallaan mennään.

Toistaiseksi viimeiset päivät Koreassa

On se hassu juttu - aika tuntuu kuluvan kuin siivillä! Suomessa! Vaikkei ole tehnytkään mitään sen kummempaa. Ollut kotosalla, nähnyt kavereita, katsellut läjäpäin korealaisia draamoja (nyt kun vihdoin on sitä aikaa kunnolla... niin, siihenkö tämä kaikki aika lentääkin?), käynyt paljon koira-vanhuksen kanssa lenkeillä, kironnut itikat maan rakoon (oikeasti, miksi niitä on niin paljon yhyyy - vaikka maalaistyttö olenkin, niin en ikinä tule niihin tottumaan), yrittänyt siivoilla omaa huonetta...

Ah ja nyt tämä sitten menikin ihan sivuraiteille - as always. Viimeisistä Korea-päivistä piti jotain pikkukuvapläjäystä tänne survoa. Katselin äsken haikein mielin viimeisiä kuvia ja hetkiä tuosta maasta, missä tavallaan tunnen itseni vieläkin olevan. Katsellaas, mitä sieltä löytyikään!

Omnomnomn!! Tämä kuva on itse asiassa otettu  noin viikko ennen kuin palauduin Suomeen. Eräs socially awkward yli 30-vee miespuolinen kaverini halusi nähdä minut ennen lähtöäni. Eh, kuulostaa tosi kivalta tyypiltä, right? Haha, en hirveän innoissani ikinä ole häntä tapaamaan menossa, mutta ajattelin, että noooh, ehkä nyt kerran jaksan ennen kuin lähden. Käytiin sitten jossain buffet -paikassa syömässä, ja tässä kuvassa buffetin jälkkärit, koska kaikkeahan on maistettava. Maha rutisten sieltä valuttiinkin pois sitten.

Käytiinpäs vielä riisiviini coctail-paikassa juomassa vähän niin kuin toiset jälkkärit. Ah, ai että oli hyvää! Yhyy, ikävä riisiviiniä.

Voi olla, että naureskelin noille nimille hitusen...

Vaikka ilta ei ollutkaan hirvittävän awkward, oli se kuitenkin sen verran... mitenkäs sanoisin... sellainen "meillä-ei-edelleenkään-oo-yhteisiä-puheenaiheita-eli-tää-on-vähän-tylsää" -tyyppinen iltama. Eli siis olin erittäin iloinen, kun erkanimme... Sekin tapahtui kovin omituisesti, kun toinen sanoi, että hän käy saattamassa minut (minun siis piti vaihtaa metroja) toiseen metroon (hän olisi päässyt samalla metrolla takaisin kotiinsa). Olo oli hitusen uncomfortable, mutta onneksi metroni saapui suhtkoht nopeasti. Sinne pujahdin hyvästien jälkeen tyytyväisen onnellisena. Hhöhöhö.

Jaahas, onkohan nämä kaikki nyt ruokakuvia? Ja joo, riisiviiniä tässäkin kuvassa... Eri henkilön kanssa eri päivänä otettu. Tämä safka oli HYVÄÄÄÄ ahhh. Tuolla raflassa tuli naapuripöydästä joku keski-ikäinen mieshenkilö pikkumaistissa meille sitruunasojua tarjoamaan. Oli hirmuisen utelias meikäläisestä... Ainiin, saatiin me twix -patukatkin hältä. Ja jouduin aika monta shottia kulauttamaan alas, kun hän tarjosi. Toki kai olisin voinut kieltäytyäkin, mutten kehdannut. On se kuitenkin kohteliasta ottaa juoma vastaan. Korean wayyyy. Lähdettiin sitten kuitenkin pian pois, kun ystäväiseni sanoi, että tuo mies on outo, lähdetään.

Ihan tulee vesi kielelle näitä kuvia katsellessa! Varsinkin, kun sattuu vielä muistamaan, miltä kaikki maistui. Elämä on... Tämä kahvila oli lähellä Itaewonia. Samassa puljussa myytiin jotain tauluja, eli melkoisen artsy fartsy kahvila oli kyseessä. En enää muista noiden kuvassa esiintyvien nimiä, mutta älyttömän hyvää oli.

KIMCHIIII I'm gonna miss uuuuu! Ihanan filippiiniläisen ystäväni kanssa viimeisen kerran tavattiin ruoan merkeissä - of course. Saatiin tuosta paikasta xylitol- purkatkin messiin (bongaa oikealla vesikupin vieressä).

Nämä kuvat ovat lähtöä edeltävältä päivältä. Iltapäivältä. Muistan, että mentiin jenkkiystäväiseni kanssa tänne söpöön kahvilaan lähellä Hapjeongin asemaa. Sitä ennen vedettiin pizzat Monster pizzassa EYK:n studion alapuolella. Hmm, se koko päivä oli kyllä kunnon syöpöttelyä, kun näin niin monia eri tyyppejä ("Minne mentäis?" "Öööö ihan sama." "Syömään?" "Njooo, okei."). Itku kurkussa, haikein mielin meni se päivä... Myöhemmin illalla piti vielä rientää Apgujeong Rodeo -asemalle viimeistä ystävää näkemään. Kahvilasta poistuessa oli jo melko pimeää ja vesisateen alla hypin metroasemalle.

Mentiin syömään fancyihin paikkoihin, sillä olimme hieman fancymmällä alueella, missä ei hirveän halpaa ole. Riisiviinipaikka on yksi tunnetuimmista riisiviinipaikoista, mitä tuolta alueelta löytyy. Siellä oli seinät tapetoitu julkkisten nimmareilla, mm. JYPin bongasin. Sen takia, koska se sattuu sijaitsemaan alueella, missä monet entertainment companiesit ovat. Plus olihan tuo hunajariisiviini nyt vallan herkullista, ah! Meikäläisen viimeinen iltama hetkeen Koreassa ei olisi voinut paremmin päättyäkään - tiemme vei laulaa luikauttelemaan noraebangiin. Sitä minulle tulee ikävä. Lauleskelua ystävien kanssa yhdessä, kirkkaiden valojen pomppiessa ympäri huoneen, äänen kajahdellessa kumisten seinältä toiselle.

Kirjoitanpas tänään hassusti. Oh well, whatever. Välillä saa olla hieman ruosteessa.

Minun oli tarkoitus palata takaisin kämpille AJOISSA edellisenä iltana, mutta olinkin siellä sitten joskus puolenyön maissa. Siitä taisinkin kirjoittaa yhteen postaukseen pakkaamistohinoissani.

Koko yö meni pakatessa - hirveästi jouduin kamaa pois heittämäänkin, vaikka ajattelin, että sellaisia probleemeja tuskin tulee. Yeah right.

Kukaan ei ollut aamu-seiskalta ottamassa avaintani vastaan, vaikka olin maininnut pari viikkoa takaperin lähteväni sinä päivänä. Heitin avaimen managerin pöydälle, jospa joku sen sieltä löytänyt on...

Kimpsuineni ja kampsuineni ulostauduin goshiwonistani - raskain sydämin, hirmuisen väsyneenä (ei, en nukkunut lainkaan, koska en kerennyt) ja olokin jokseenkin heikkona. Bussiin ehdin nippanappa, ihan tuurilleen meni. Kuvittelin bussimatkan kestävän tunnin, mutta se kestikin puolitoista tuntia. Ainakin.

Aamuruuhka. On my way to the airport...

Kentälle saapuessa koneen lähtöön oli enää vain tunti ja 20 minuuttia, minkä takia en kerennyt viimeisiä woneja tuhlaamaan kentän kauppoihin. Suoraan vaan laukut checkaamaan sisään, ja kiireellä kohti lähtöporttia, sillä sinne oli matkaa. Turvatarkastusten läpi ja junan kautta kerkesin kuin kerkesinkin perille sopivasti.

Nukkumattoman yön jälkeen olo oli todellakin pikkuhiprakassa kuin olisi ollut. Hyi yök. Lento meni lievän päänsäryn ja torkahtelun meiningeissä. Not very good. Suomen kamaralla olo oli jo vähän parempi, kun olin saanut jotain univelkoja torkahtelun avulla poistettua. Ihmettelin vain "kun on niin paljon länsimaalaisia!", kun jonotin passia tullivirkailijalle näyttämään. Jono oli myös PITKÄ, ja laukutkin odottelivat, kun pääsin laukkuhihnalta ne eventually pick uppailemaan.

Serkku oli vastassa ja tavarani hänen kämpilleen vietyämme käytiin ruokakaupassaaaahhh! Ostin paljon suklaata, sitä oli ollut ikävä. Toki "oikeaa" ruokaakin ostin, sillä aikamoinen nälkä oli. Ei lentokoneen ruoalla elä. Niin, vietin tosiaan 3 päivää serkkuni luona Helsingissä Koreasta tultuani. Olo oli tuona aikana kovin väsynyt (pieni jetlag kai - ja kun en nukkunut viimeisenä Korea-päivänäkään, niin sekoitti vielä entistä enemmän), hämmentynyt, mutta muuten ihan okei.

Lisää sitten myöhemmin, see ya!

Puutarhasta, ranskalaiskylästä ja saaresta

Kolme päivää ennen Suomeen paluutani päätettiin jenkkiystäväiseni kanssa tehdä päivän retki Petite Franceen, ranskalaiskylään. Koko juttu päätettiin edellisenä päivänä, kun tavattiin ja keskustelu aiheesta meni kuta kuinkin näin:

Friend: Onkos sulla mitää, missä haluisit käydä, ennen ku lähet takas Suomeen?

Me: Hmm... No Petite Francessa haluisin kovasti käydä - oon halunnu jo jonkin aikaa.

Friend: Oh! Niin minäkin! Hei entä jos lähettäs käymään siellä? Vaikka huomenna? Mulla ku on tää koko viikko vapaata töistä ku koulu on suljettu koska MERS.

Me: Joo! Lähetään vaa huomenna. Mut meidän täytynee herätä aikasin, ku se on vähä kauempana...

Friend: Häh? Eeei kai se nyt hirveen kaukana oo. Ei tarvi herätä aikasin.

Me: Öööö... Mitäköhän mä sit luin... Noh, saatan olla väärässäkin. Hyvä juttu, jos se ei sit kaukana oo.

Muutaman tunnin päästä selvisi, että oltiin tarkoitettu jotain ihan eri paikkoja. Kaveri oli ajatellut jotain Eurooppakylää jossain Gangnamin lähellä - minä taas sitä kauempaa paikkaa, missä oli kuvattu mm. My love from the stars -draama (minkä takia minä vähän niin kuin sinne halusinkin, höhöö).

Onneksi kaveri innostui entistä enemmän meikäläisen ehdotuksesta, ja lähdettiin pläänäilemään meidän päivän retkeä, mille tosiaan piti herätä hieman aikaisemmin... Oli se tosin niiiiin worth it, joten eipä haitannut! Lisää vinkkejä saatiin, kun käytiin kielikahvilassa (Eat Your Kimchin You Are Here -kahvilan kielikahvilassa), missä eräs heppu läppärinsä kanssa intoutui auttamaan meitä. Pian meillä olikin suunnitelmat selvillä, jeee!

Menimme siis Petite France -kylän lisäksi käymään The Garden of Morning Calmissa sekä Nami Islandilla.

Ensimmäinen mission oli mennä itx:llä Cheongpyeongiin. Sinne oli tosiaan matkaa, joku puolitoista tuntia meni. Perillä otettiin shuttle bus, millä päästiin kaikkiin kohteisiimme.

Maisemissa ei tosiaankaan ollut valittamista, joskin +30 aiheutti hikikarpaloiden muodostumista otsalle ja vähän muihinkin paikkoihin, mutta maisemat voittivat ja olo oli hyvinkin onnellinen.

Odotettiin ehkä 5 minuuttia, kun shuttle bus tuli. Bussi ei ollut lähellekään täynnä - arveltiin, että MERS oli karkottanut paikallisia ja turisteja pois... Ja ehkä se, että oli tosiaan tiistaipäivä...

Meidän ensimmäinen pysäkki oli The Garden of Morning Calm, mikä olikin meikäläisen lemppari kaikista kolmesta loppupeleissä. Siis aiiiivan upea ja henkeäsalpaava paikka! Oli niin virkistävääkin kuljeskella freshissä ilmassa, ah! Harmi vaan, että kameroilla ei meinannut saada talletettua kaikkea sitä komeutta täysin, vaikka parhaamme teimme. Tässä jotain helmiä:

Kyllähän tuolla isohkossa puutarhassa tuli muutama tunti käppäiltyä. Käytettiin 1/3 siellä oleilusta jonkun filippiiniläisen turistimummojoukon oppaan opastusta apuna (=salakuunneltiin ja seurattiin), ja innostuipa lipuntarkastaja nuori mieskin meidän kanssa jutustelemaan ja vaihdettiinpa yhteystietojakin - ehkäpä otan häneen yhteyttä, kun ensi vuonna toivottavasti Korea calling again.

Puutarhasta haikein mielin lähdettyämme keikautimme itsemme taas bussiin ja jatkoimme matkaa komeiden maisemien vilistäessä ikkunoiden takana. Next stop - Petite France!

Petite France sijaitsi keskellä ei-mitään (no siis niin kai kaikki muutkin paikat...). Suosituksi turistikohteeksi sen tekevät varmasti muutamat draamat, mitä siellä on kuvattu. Kuten ihanan Kim Soo Hyunin My Love From The Stars -draamaa, missä very famous kissing scene on kuvattu. Hihihihiihiiiii. No okei, oli se paikka muutenkin ihan mukava feikki-ranskalaiskylä, ei siinä mitään.

Pusukohtauksen paikka My Love From The Stars -draamasta.

 Eiffelkin löytyi, totta kai. Myös Secret Garden -draamaa on kuvattu tuolla.

Pikku Prinssikin hallitsi maisemaa.

Really??

Meidän kolmas pysähdys oli Nami Islandilla, Sekin on tunnettu draamojen kuvauspaikkana, tunnetuin varmasti Winter Sonatasta (mitä en itse siis ole vielä nähnyt, koska se on kuulemma tosi surullinen yhyyy).

Hehe, soju-pulloista tehty kuusi, mistä bongasin myös Suomenkin.

Koska lunta sataa, hrrr. Heh. Heh. 

Ettäh joooo, sellainen Nami-saari! Nami, nami, nami. Oli mukava käppäillä ja katsella rauhassa ympärilleen.

Päästiin mukavasti illalla takaisin Seouliinkin sitten, ja jaksoin jopa raahautua toista kaveria näkemään erääseen kielikahvilaan, vaikka olinkin melkoisen naatti.

Päivän retki oli mahtava, ja olen niiiin onnellinen, että sain sen tehtyä ennen lähtöäni. Seoulista hetkeksi ulos pääsy tuli hyvään saumaan, eikä suinkaan vähentänyt haavetta palata takaisin jonain päivänä...