Matkakuume jyllää! Kaikista pahin on ehdottomasti kaipuu maailmalle. Se tunne on niiiin raastava ja niiiin turhauttava! Walesin roadtrippiin on vielä 3-4 kuukautta, mikä on oikeastaan lyhyt aika, mutta jalkojen muuttuessa levottomiksi se tuntuu superpitkältä... Ja kun se kaipuu tulee, niin voisi kuvitella, että olisi helppoa koittaa vain ajatella jotain muuta ja karistaa tuo kaipuu mielestään. But no! Se on juurtunut todella syvälle mielen sopukoihin - se on osa minua. On vain elettävä sen kanssa.
Lyhyt helmikuu on kulunut nopeasti. Helmikuun aikana olen naputellut tekstiä oppariin hullun lailla joka ikinen päivä, ja tässä vaiheessa ovat aivot solmussa. Päätinkin tauottaa aivotoimintaa sen osalta. Onhan minulla vielä noin kuukausi aikaa hioa ja fiksailla sitä. Fiilis on kuitenkin helpottunut, sillä enää ei todellakaan puutu paljon!
Fiksua fiilistä pönkittämään sain elämääni kaukolasit.
Takaisin matkusteluun! Walesin lisäksi tosiaan olen haaveillut Aussi-vuodesta valmistumisen jälkeen. Raha-asioiden pitäisi kuitenkin olla hieman paremmalla tolalla, että pääsisi Ausseihinkin. Siksipä olen hakenut pariin paikkaan töihin. Aika laiskasti, sillä oppari on vienyt aikaa niin paljon. Joka tapauksessa! Kävin tuossa jokunen viikko sitten eräässä työhaastattelussa, mutta loppujen lopuksi sieltä tuli kieltävä vastaus. Olin sitten vain, että okei, if it's meant to happen it happens, elämä jatkuu.
Kuinka ollakaan, viikko sitten tuli soittoa sieltä, että heiltä on vapautunut lisäpaikka, olisinko kiinnostunut? Olin tietysti äärimmäisen hämmentynyt soitosta, sillä en uskonut enää tuosta paikasta kuulevani. Rahan kiilto silmissä ja matkustusunelmat mielessä vastasin, että kyllä olen kiinnostunut! Kävin paikassa uudestaan haastattelu-/keskusteluhetkessä, missä minulle kerrottiin, että olen ainut, jota on tällä lailla uudestaan kutsuttu sinne keskustelemaan ja mitä luultavammin sen paikan siis saan. Syy, miksi alun perin tuli vastaus ei, johtui vain siitä, että minulla oli tämä kassatyö jo ennestään ja he miettivät sitä, miten hyvin pystyisin esimerkiksi töihin pyydettäessä (vaikkapa sairaan sijaiseksi) sinne pääsemään. Muuten olin ollut vahvoilla asiakaspalvelukokemuksien ja -taitojeni perusteella ja muutenkin.
Ensi viikolla tiedän lisää, mutta töitä olisi 4 päivänä viikossa ja työt alkaisivat ensi kuun lopussa päättyen määräaikaisella sopparilla syyskuun lopussa. En vielä tiedä, jatkanko tuossa ruokakaupan kassatyössä. Riippuu aivan siitä, miten jaksan ja onnistun nämä kaksi työtä yhteen sovittamaan. Jos ei onnistu, luovun ruokakaupan duunista, sillä enemmänhän minulla tuossa toisessa paikassa tunteja on. Tai olisi. Heh, eihän tämä varmaa vielä ole, mutta sanotaanko näin uhkarohkeasti, että 99% varmaa!!
Googlesta.
Fiilis on tietenkin mielettömän hyvä ja helpottunut. Jos ja kun tuon työn saan, pääsen kartuttamaan paremmin varoja säästöön Ausseja varten - ja lähtemään sinne lokakuussa! Mihin on 7 kuukautta... ja kas kummaa, se ei tunnukaan olevan enää kaukana! Aika on omituinen.
Jälleen kerran totesin, että ihmeitä tapahtuu ja kaikki kääntyy parhain päin, kun sitä vähiten odottaa. Joka aamu herään toiveikkaana pohtien, mitä mikäkin päivä tuo tullessaan. Ikinä kun ei voi tietää. Aina tällainen ajattelu ei ole helppoa, eikä jaksa olla positiivinen - ja se on ok, sillä ihmisenä oleminen nyt vaan on tällaista. Gotta accept that!
Ihana Marina! Biisi ei nyt tähän postaukseen liity, mutta se on niin mahtipontinen ja syvä, että uppoan sitä kuunnellessani aivan eri maailmaan. Pakko jakaa!
