Back in LA

Needlesissä oli +40 astetta (c), kun heräsimme. Muistaakseni aamuseiskalta. Oli pakko, sillä meidän oli kerettävä Losiin Conanin nauhoituksiin. Halusimme olla sielläkin sen verran hyvissä ajoin, ettei tarvitsisi pelätä myöhästymistä.

Aamu Needlesissä. Meidän motelli.

Ennen pitkää ajamista me tarvitsimme ruokintaa. Muuten meistä tulisi kiukkuisia ämmiä emmekä kestäisi toistemme seuraa. Näin ainakin siis ajattelin - enkä halunnut ottaa asiasta selvää. Päädyimme aamupalalle Giggling Cactukseen, mikä oli lähellä motelliamme. Oli mukava paikka, vaikka koin, että kananmunani oli hieman raa'ahko makuuni.

Ja sitten... We hit the road again! LA - here we coooome!

Ajoin loppupätkän kaupunkiin, ja voi pojat - maisemat olivat hulppeita! Ratin takaa oli harmi vain vaikea saada kuvia, mutta ai että nautin niistä vuorista/kukkuloista! Nice!

Losin puolella kellui ällöttävä pakokaasusumu. Se haihtui tosin jossain vaiheessa, eikä Warner Brosilla enää vaikuttanut. Niin, Warner Bros, tapasimme jälleen!

Conan show'n yleisöparkki (mikä oli parin muunkin talk show'n / sitcomin yleisön parkki) löytyi helposti, kiitos selkeiden ohjeiden. Parkkihalli oli melkoisen täynnä, mutta onneksi saatiin Siennamme sentään jonnekin parkkiin. Hurautettiin hissillä alas ja käytiin hakemassa turvatarkastuksen kautta rannekkeet ja liput meille. Ne annettiin meille tulostettuja vahvistuslippuja vastaan, of course.

Meillä oli jonkin aikaa odotusta, sillä olimme paikalla hyvissä ajoin. Ensin lähdettiin kävelemään ja etsimään jotain kahvilaa, missä voisimme istuskella. Valitettavasti missään lähellä ei ollut sellaista paikkaa. Käännyimme melko nopeasti sen tajuttuamme ja menimme autolle istumaan, syömään välipalaa ja odottelemaan. Muutama muukin ympärillämme oleva teki niin.

Puoli tuntia ennen kuin meitä alettaisiin viemään studioille, palasimme takaisin odotustilaan. Siinä vaiheessa porukkaa oli jo aika paljon paikalla. Saimme odotuslapun ryhmällemme.

Odotellessamme päätin ostaa Conanin t-paidan, tuon keskellä olevan. Myyjänä toimi hyyyyvin hidas, mutta suloinen mummo. Suloinen, mutta aika myrtsi... Ei hymyillyt kertaakaan.

Pikkuhiljaa meitä alettiin kutsumaan jonoon ja vietiin pieninä ryhminä pois, kohti studiota. Matka studiolle oli semipitkä, muttei mahdoton. Odotustilasta emme edes päässeet heti studiolle, vaan puolessa välissä matkaa pysähdyimme toiseen jonoon, missä meille näytettiin Conanin random-videoita. Selvästi yleisön lämmittelyä: Naurakaa nyt (ja myöhemmin)!

Ja kohta olikin meidän vuoro jatkaa matkaa studiolle! Meille tarjottiin studion ovella karkkia, noms. Studio itsessään oli pienehkö, mutta niin olin ajatellutkin sen olevan. Televisiossa kaikki näyttää aina hieman isommalle.

Ennen Conanin astumista esiin meitä tuli viihdyttämään joku heppu. Samalla latoi ohjeita yleisölle: Naurakaa ja taputtakaa, vaikka vitsi olisikin paska. Aika samanlaisia ohjeita suomalaisissakin on annettu, ainakin niissä, missä itse olen ollut.

Tämä tyyppi alkoi jossain vaiheessa nappaamaan yleisöstä satunnaisia henkilöitä eteen. Meidän poppoosta 2 roadtrippiläistä päätyi eteen. Minä olin toinen, mutta en ole varma, pitikö minun alun perin mennä sinne, sillä tyyppi osoitteli hyvin epämääräisesti joko edessäni istuvaa, minua tai takanani istuvaa. Me kaikki kolme epäröimme ja sitten kai me kaikki menimme? En enää muista. Oli hyvin, hyvin sekavaa. Muistan, että alas kävellessäni tyyppi kysyi nimeäni ja mistä olen kotoisin. Ja hehkutti yleisölle, että Conan on käynyt Suomessa / jotain Suomi -juttua.

Siinä sitten seistiin, meitä taisi olla 9 tai 10. Ja livebändi alkoi soittamaan, meidän piti tanssia. Loppujen lopuksi ei valittu ketään selvää voittajaa tai parasta tanssijaa, vaan saimme kaikki jutun loputtua hakea t-paidat edessä olevasta ämpäristä. Kirosin, että olin mennyt ostamaan jo aiemmin Conan t-paidan, mutta onneksi t-paita olikin erilainen.

Kaikkien päästyä paikoilleen, tuli Andy, Conanin sidekick mikä-onkaan paikalle ja pian itse show'n tähti Conan viiletti kameroiden ja yleisön eteen. Suurimmaksi osaksi amerikkalainen yleisö oli tulessa aplodien ja naurun kanssa. Oli hieman erilainen meininki suomalaiseen yleisöön verrattuna.

Vieraina tuossa jaksossa oli Jackie Chan, joku toinen random näyttelijä, josta emme tienneet mitään ja bändi, mistä emme myöskään olleet ikinä kuulleetkaan. Mutta Jackie oli meille kaikille tuttu ja olikin aivan ihanalta vaikuttava ihminen! Todella symppis ja rento. Oli mukava katsoa hänen haastatteluaan. Lisäksi meille näytettiin pätkiä Conanin vierailusta Israeliin, ne olivat todella hauskoja. Itse Conan vaikutti olevan rento ja hyvä tyyppi, tilanteessa läsnä kameroiden ollessa kiinnikin. Onhan hän tehnyt tuollaisia töitä jo aika kauan, eli ei mikään ihmekään!

Show oli nopeasti purkissa, valuimme nopeasti ulos ja autolle. Menimme ensin syömään ja ostamaan Wallmartista tuliaista ja muuta pientä.

Illallisen ja Wallmart-reissun jälkeen ajoimme hostelliimme, mikä sijaitsi tällä kertaa Santa Monica Beachin läheisyydessä. Hostelli oli Hi Hostel, mikä on ketjuhostelli ja niitä sijaitsee ympäri maailmaa, ihan Euroopassakin. Meillä oli 8 hengen dormissa yöpyminen. Auto saatiin nätisti parkkiin parkkihalliin, mikä sijaitsi heti hostellia vastapäätä.

Aika nopeasti sammuttiin, sillä aamulla olisi taas superaikainen herätys - halusimme keretä käymään aamupalalla ja Santa Monica Pierillä kävelemässä.

Aamupala oli hyvin perushostelli aamiainen, siihen kuului perusjuomisten lisäksi vaaleaa leipää ja hedelmää.

Hehheh...

Jano! Luki mehupullossa.

Santa Monica Beach oli ihana, eikä siellä ollut niin aamusta hirveää ruuhkaa.

Santa Monica Beach ja Pier oli viimeinen etappimme ryhmänä. Seuraavaksi nimittäin ajoimme tankkauksen kautta Hertzin toimistolle, palautimme ja maksoimme auton vuokran. Kaikki kävi näppärästi!

Haikeutta oli ilmassa, kun nousimme shuttle bussin kyytiin, mikä veisi lentokentälle. Muut tytöt lähtisivät kohti Suomea ja minä menisin vielä Nyciin viikonlopuksi. Bussissa heitettiin hyvästit, sillä jäimme eri terminaaleissa pois. Tytöt jäivät pois ensin. Halien jälkeen, yksin jäätyäni saatoin tirauttaa muutaman kyyneleen. En ollut valmis jättämään roadtrippiä taakse, en edes jenkkejä. Ja merkki lopun alusta oli se, että jäin yksin. Pian koittaisi minullekin lähtö Suomeen, valitettavasti. Paluu harmaaseen arkeen ei hirveästi houkutellut...

En edes kunnolla enää muista menoa Losista Nyciin. Sen muistan, että se oli suora lento, kestiköhän 4-5h. Virgin America toimi jälleen lentoyhtiönä. Kone oli tupaten täynnä, minulla oli tyhjä olo, enkä jaksanut miettiä mitään. Taisin torkahdellakin.

Nycistä seuraavassa postauksessa!

Grand Canyon

Vegasista lähdön aamuna minullekin maistui aamupala, mikä osoittautui aivan ihanaksi! Kaikista aamiaisista, mitä nautimme roadtripillä oli tämä hotellin aamupala huikein. Kaikenlaista löytyi, ja siellä oli vielä pari kokkia, jotka kokkasivat meille french toastia, pannukakkua ja omelettia - ja omelettiin sai valita täytteet listasta. Nam!

Herkkua!

Onnellisen aamupala -hetken jälkeen oli aika jatkaa matkaa. Maksettiin aulassa hotellin lasku ja lähdettiin kiitämään kohti Grand Canyonia. Ajamista oli taas monta tuntia, ja minä ajoin ensimmäisen osuuden ennen kuskin vaihtoa random huoltsikalla tien varressa (no okei, oli siellä montakin huoltsikkaa).

Kingmanin lähellä.

Otin auton takan istuessani muutaman kuvan maisemista. Yllättävän vihreää! Emme todellakaan olleet ajatelleet Arizonassa olevan tuollaista maastoa. Aivan Grand Canyonin lähelläkin oli hyvin vihreää.

Ruokapaikkoja ei mitenkään hirveästi lähellä tietä ollut, joten bongattuamme ruoka-kyltin jossain vaiheessa tien reunasta, kaarrettiin route 66:lle murkinalle. Selvisi, että tämä kyseinen ruokamesta oli melko suosittu...

Roadkill Cafe. Mottona toimi "You kill it, we grill it!" eli siis jos ajat tiellä jonkun eläimen päältä ja se kuolee, voit kiikuttaa sen tuonne ja he tekevät siitä paistia. Ei ollut mitään hajua, kuinka totta tuo on - mutta en epäilisi, kun kyseessä kuitenkin jenkkilä, missä kaikki on mahdollista.

Koko menu ei ollut tässä.

Sisällä oli paljon täytettyjä eläimiä... Sekä pieni lahjatavarakauppa, missä myytiin "Roadkill" -tavaraa, mm. magneetteja, juomia, t-paitoja ja muuta sälää.

Meitsin ruoka, mikä ei nyt hääppöistä ollut. Saipahan nälän taltutettua.

Näin vihreää oli Grand Canyonia lähestyttäessä. Tiedän, tiedän - olen sanonut sanan vihreä muutaman kerran. Muttamuttamutta kun oli! Kyllä se hämmästytti meitä roadtrippiläisiä.

$30 maksoi sisäänpääsy kanjonille. Taitaapi olla saman verran kaikkiin kansallispuistoihin jenkeissä. Ehkä. En mene vannomaan. Saman verran pulitettiin Yosemiteenkin sisäänpääsystä. On myös sellaisia kansallispuisto -kortteja, mistä maksat tietyn verran ja saat käydä rajattomasti kansallispuistoissa. Or so I've heard.

Ylläri pylläri, kello oli rientänyt jo iltapäivään ja totesimme, että nyt oli vain päästävä jonnekin helppoon paikkaan kävelemään ja näkemään kanjoni vaikka ihan sellaisesta turistirysästä käsin. Päästiin info-paikkaan, pysäköitiin auto, käytiin vessassa ja riennettiin kysymään info-tyypiltä jelppiä. Meille näytettiin kartasta reitti, mikä sopi meidän aikatauluun ja minkä kerkeäisimme kiertämään ennen auringonlaskua ja pimeää. Kartan saimme pitää. Asia oli sillä selvä.

My outfit. Las Vegas -lippis, USA -arskat ja Star Wars t-paita. Tyylilyyli, sanoisinko!

Grand Canyon tupsahti näköpiiriin nopeasti ja yllättäen. Olin odottanut aika kauan pääseväni näkemään Grand Canyonin, mutta kun se eteen ilmestyi, niin olo oli hieman hämmentynyt. Tässäkö tämä? Näyttää ihan kangastukselta! Is this the reaaal liiiife, is this just fantasyyyy?

Kun sai vähän hahmoteltua ja katsottua kanjonia tarkemmin, sen ymmärsi: huikea, mieletön paikka! Miten luonto onkaan saanut muovattua aikojen saatossa tuollaisen kanjonin! Valitettavasti kerettiin näkemään se vain yhdestä pienestä sivusta, mikä ei antanut kanjonille välttämättä oikeutta - onhan kyseessä melkoisen iso kanjoni. Ehkä jonain päivänä sitä pääsisi tsekkailemaan enemmän... Jossain hamassa tulevaisuudessa.

Iltahämärässä käytiin nopeasti lahjatavarakaupassa (mitä piti ruotsalainen nainen!) ja mentiin bussipysäkille, että päästiin meidän parkkipaikalle takaisin. Bussi oli ilmainen.

Grand Canyonilla vietettiin sellainen 3 tuntia yhteensä. Ja sen jälkeen taas ajamaan. Yötä vasten oli rasittavaa ja väsyttävää ajaa, mutta onneksi selvittiin ehjin kappalein Kalifornian puolella sijaitsevaan Needles -nimiseen paikkaan. Olimme siellä puolen yön paikkeilla, yövyimme motellissa, mikä oli ehkä edullisin yöpymispaikkamme. Maksoi nimittäin semmoisen $20 per naama yöltä. Hintaan nähden oli mukava ja siisti paikka yhdeksi yöksi.