DC part1

Seuraavaksi hieman DC -turinointia! Jospa saisin heitettyä jonkun kuvankin tähän mukaan... Niiden latauksessa tosiaankin kestää pieni ikuisuus.

21.5 tapasin DC:n downtownissa jenkkifrendini. Jälleennäkeminen oli aivan huippua - olimme viimeksi nähneet vuosi sitten toisemme! Ja jos hyvin käy, niin tapaamme jälleen Koreassa ensi vuoden puolella. Ympäri mennään, yhteen tullaan!

DC:n downtownissa olin käynyt viimeksi vuosia sitten ja lukuisat muistot aiemmilta reissuilta tulvivat mieleen. Ajoilta, jolloin asiat olivat hieman eri lailla. Ajoilta, jolloin elin pienessä epävarmuudessa tulevaa kohtaan. Ajoilta, jolloin olin (yllätys, yllätys) nuorempi. Nyt asiat tuntuivat enemmän järjestyneiltä, vaikka koko ajanhan tässä epävarmuudessa eletään, sillä huomisesta ei tiedä kukaan. DC:ssä hengailu oli kuitenkin virkistävää ja tuntui hyvältä. Se oli myös hyvin erilaista kuin viimeksi. Paremmalla tavalla.

On my way to meet my friend!

DC being so green <3

Capitolin kupeesta löytö.

Saatiin tästä todella vajaat naurut, sillä magnum muistutti jätskistä ja tuo juttu tavallaan Korean street vendoreista. Poliisijätskiä, anyone?

Koneet lensivät todella matalalla lentokentälle laskeutuessaan ja lentokentältä noustessaan. Itsekin koin siistin hetken, kun lähdin DC:stä ja kone kaarsi downtownin yltä. Valitettavasti kuvaa en saanut, sillä istuin keskellä penkkirivistöä. Näin kyllä pitkän vilauksen ikkunasta, ja jep jep - looked awesome!

White Housen aidan eteen oli tuotu erillinen aita pitämään porukkaa enemmän loitolla. Poliiseja partioi aitojen välissä. Tunnelma oli erilainen kuin viimeksi siellä käydessäni ja Obaman ollessa vallassa. Trump ei edes ollut maassa nyt, silti valvonta oli tiukkaa.

Kävimme illasta Georgetownissa, missä olisin halunnut käydä Georgetown Cupcakesissa. Valitettavasti kello oli yli 7pm ja suuni loksahti auki, kun huomasin, kuinka pitkä jono kyseisen puljun edessä oli. Paikkahan on suosittu ja tunnettu tv:stä, joten jono ei sinällään tullut super-yllärinä... But stiiiilll! Ei ollut järkeä mennä jonottamaan, sillä paikka menisi kiinni 8pm.

Siinäpä se ensimmäisestä päivästä DC:ssä. Paljon tuli käveltyä ja nähtyä paikkoja ja vietettyä laatuaikaa ystävän kanssa. Onnistuin myös polttamaan otsani ja hieman rintakehää, vaikka oli pilvinen päivä... That's some success I guess! Uudet ballerinatkin hiersivät nilkat verille, mutta onneksi otin mukaani reppuun vanhatkin, joten siitäkin selvittiin.

In Dells

Huom! Alla oleva kirjoitettu puoliksi sunnuntaina, puoliksi keskiviikkona.

Niin se aika on vierähtänyt siihen pisteeseen, että on lämmin toukokuinen sunnuntai-ilta Wisconsin Dellsissä. Viides päivä täällä, kolmas työpäivä tänään purkissa. Aivan niin kuin aavistelinkin, Suomi tuntuu hyvin etäiseltä paikalta täällä. Aivan kuin olisi toisella planeetalla! Välillä se sitä onkin, sillä aina ei esimerkiksi wifi toimi ja jos toimiikin, niin parhaiten keittiön tiskialtaan yläpuolella...

Washington DC ja Chicago olivat molemmat ihania, joskin Chicagossa vietin vain illan ja sekin satoi. Näistä reissuista teen jonkunlaisen lyhyen koosteen, kunhan tosiaan ehdin. Nyt ensin voisin kertoa, miten täällä Dellsissä on lähtenyt käyntiin.

Kuljin Chicagosta Madisoniin Megabussilla (joskin itse bussi oli toisen yhtiön) keskiviikkona, ja seuranani oli yksi suomalainen kollega, joka työskentelee eri tehtävissä Bartlettilla. Bussimatka kesti 3 tuntia, ja meni joutuisasti. Matkalla katselin ohi viliseviä peltoja harmaan taivaan alla - näkymä olisi voinut olla Suomesta!

Perille pysäkille saavuttuamme ketään ei ollut heti vastassa. Kolmas suomalainen kollega tuli viiden minuutin päästä meidän jälkeemme pysäkille toisella bussilla, ja jäimme odottamaan kyytiä. Kohta paikalle kurvailikin itse meidän pomo, Tom. On siis koko Bartlett -paikan omistaja tällä hetkellä. Vaikutti mukavalta jenkiltä hän. Välillä autossa oli pienoisia hiljaisuus -hetkiä, mutta laitetaan jet lagien piikkiin.

Madisonin pysäkiltä Dellsiin kesti autolla noin tunti. Perille päästyämme kävimme heti ensin toimistolla hakemassa paperinipun, mikä piti täyttää ASAP. Sen jälkeen Tom ajoi meidät traikuillemme ja toinen suomalainen tyttö osoittautuikin kämppiksekseni kolmen hengen traikkuun. Valitsimme huoneet, jotka olivat kyllä samankaltaisia, mutta aavistuksen eri kokoisia.

My room.

Alla oleva kirjoitettu keskiviikkona:

Tämä traikkuparkki on todella kotoisa ja yhteisöllinen. Jenkkityyliin morjenstellaan ja vilkutetaan toisillemme tervehdyksen merkiksi, kun vastaan tullaan. Täällä siis asuu meitä suomalaisia mutta myöskin amerikkalaisia työntekijöitä. Työpaikka eli exploratory näkyy keittiön ikkunaan, ja työmatka on siis hyvin olematon. Pyykkitupa on vieläkin lähempänä.

Ensimmäisenä päivänä töissä sain haravoida nurmialueita ja siinä menikin hikoillessa 2 ja puoli tuntia. Voin vain kuvitella, minkälaista hikoilua on luvassa, kun säätilat ovat oikeasti nihkeät +30 celsiusta ja yli... Nypin myös rikkaruohoja ja tutustuin paikkaan. Eli tuntui siis todella, että nyt ollaan töissä! Hyvä niin.

Tähän mennessä olen saanut luvat kaikkiin paikkoihin, mihin luvat tarvitaankin. Saan siis olla itsenäisesti vastuussa laitteiden käyttämisestä. Päivä päivältä olo on myös varmempi niiden käyttämisessä. Laitteita ovat mm. pyörä, mikä kulkee ilmassa paksua narua pitkin ja gyrotron, mikä viuhuu jokaiseen suuntaan ja asiakas istuu kyydissä ja on välillä ylösalaisin. Asiakaspalvelutilanteet sujuvat mielestäni hyvin sujuvasti ja rauhallisesti - varmastikin aiemmista työpaikoista opittua.

Ylläolevassa kuvassa MIR -space station, minkä aikoinaan vielä eläessään Tommy Bartlett osti huutokaupasta Venäjältä ja kiikutti Dellsiin. Näitä on koko maailmassa 2 samanlaista, toinen täällä ja toinen Venäjällä. Monet kävijät eivät lue tarkkaan kaikkea tuolla, ja kuvittelevat, että se on feikki alus. Onkin hauska kertoa, että tättädäää, it's real! Sitten aletaankin tutkimaan tarkemmin ja ottamaan paremmin kuvia. 

Taidan nyt päättää tämän tähän, jotta pääsen joskus julkaisemaankin tämän postauksen. Wifi todellakaan ei toimi yhtä terävästi kuin on tottunut, ja kuvienkin lataaminen tähän kestää tuskastuttavan kauan. Päivät ovat lisäksi kiireisiä ja pitkiä, joten hirveästi ei bloggaamaan ehdi. Eikä oikein muutenkaan netissä kerkeä hengailemaan. Hiljaista blogieloa on siis odotettavissa, mutta jospa kerkeäisin tässä kuussa edes pariin otteeseen päivittelemään - se jää nähtäväksi!