Hyvästien jättöjä

Saavuinpas Savoon perjantaina. Jäähyväiset Helsingille olivat varsin haikeat - tuntui siltä, että yksi jakso elämässä on taas tullut tiensä päähän. Ja se jakso oli niin mukava ja mieleenpainuva ja sellaiselle on vaikeaa heittää hyvästit. Kaikki hyvä kuitenkin loppuu aikanaan, niinhän se menee...

Kuluneella viikolla chillailin, ja heitin viimeisiä moikkailuja pääkaupunkiseudulla asuville ystäville ja sukulaisille, jotka pystyivät minut vielä näkemään. Eilen tuli pyrähdettyä myös Kuopioon, missä tapasin Savo -frendit viimeistä kertaa ennen lähtöäni. Juotiin, juteltiin ja käväistiin kaupungillakin, missä oli mielestäni hieman lässähtänyt meno, ja eipä me siellä hirveästi jaksettukaan jorailla. Tärkeintä oli yhdessäolo ja hyvä meininki.

Ah ainiin, ja sainpas vihdoin ja viimein sen viisuminkin! Perjantaina sen suurlähetystöstä hain. Ihmetystä siellä herätti hieman punainen kynä, jolla minun piti allekirjoittaa nimeni. Siis oikeasti... punainen... Tietääkseni punaisella kynällä kirjoittamista vältetään korealaisten keskuudessa kovastikin, sillä se meinaa kuolemaa tai jotain erittäin pahaa sattuvaksi henkilölle, jonka nimi punaisella kirjoitetaan. Ugh, am I cursed now? Oh well, enpä ollut ainut, jolle punainen kynä oli käteen tiskiltä sattunut. Mutta siltikin... Apuva!

Jaa-a, eipä tässä muuta, sen kummempaa. Parin viikon päästä kutsuu vielä Helsinki ja sitä seuraavana päivänä Seoul. Vähiin käyvät, päivät niin!

LEDApple @ Gloria, Helsinki 24.08.2014

Eilen tehtiin historiaa. Suomeen saapui ensimmäistä kertaa k-popryhmä – tai noh, tässä tapauksessa k-popbändi. Pitihän sitä tietenkin olla itsekin todistamassa. Ja koska kyseessä oli bändi, jonka tiesin ja jonka biiseistä pidin, oli valinta helppo. Jos en olisi tiennyt bändiä tai en olisi pitänyt heidän kappaleistaan, en olisi sinne mennyt.

Meitsillähän oli ostettuna Diamond VIP -lippu, johon siis kuului soundcheck sekä meet&greet keikan lisäksi.

Olin Glorian ovien edessä joskus tuntia ennen kuin keikka alkoi, ja melko rauhallinen meininki siellä tuntui vallitsevan. Porukka oli jakaantunut kahtia – normilipputyypit olivat toisella puolella ovea jonossa (ja ensimmäiset olivat kai jonottaneet aamu-kahdeksasta asti... vau) ja VIP-lippulaiset toisella. VIPeillä oli merkattuna lippuihin numero, ja siinä järjestyksessä mentiin, missä lippu osoitti.

Kaikki sujui tosi smoothisti ja sain paljon juttelukavereita muista odottelijoista. Nopeastihan se aika menikin, ja päästiin sisälle vähän yli puoli kuusi. Hämmennyin tyystin, kun rannekkeen saatuani ja takin narikkaan heitettyäni ja kipitettyäni salin puolelle, oli soundcheck jo alkanut. Muutama tyttö nojaili kaiteeseen ja bändi oli lavalla ja oli tosi kirkasta ja pojat katselivat lavalta yksi kerrallaan saliin pyörähteleviä tyttöjä ja ja ja... Minä hiihtelin paikalle epäröiden, enkä meinannut uskaltaa katsoa lavalle laisinkaan. Hahhahah!

Päälaulajilla oli aurinkolasit päässä ja toinen tanssahteli lavalla paljasjaloin. Hieman väsyneiltä vaikuttivat. Rentouden tunne kuitenkin huokui jäsenistä - semmoinen, että tätä on tehty muutama kerta aikaisemminkin.

Soundcheck -jammailun jälkeen siirryttiin nätisti nimmarijonoon. Meille oli kaikille annettu julisteet, jotka LEDApple signaisi. Jonon liikkuessa nätisti eteen päin, minut valtasi awkward tunne. Mitähän sitä oikein sanoisi pojille... Noh, päädyin sopertamaan jotain siitä, kuinka pojilla on varmasti väsy ja että älkää nukahtako lavalle. Mihin sain vastauksen "don't worry". Öööö.

Nimmarisession jälkeen oli picture time! Kaikki menivät taas jonoon ja yksi kerrallaan puikkelehti LEDApplen kainaloon. Pohdin taas, että mitenköhän sitä posettaisi ja mietin jo, että joku ugly face -kuva yhdessä olisi kiva, mutta sitten toisaalta suostuisivatko he siihen ja tulisiko heiltä edes sellaista ilmettä. Vuoroni tultuani päädyinkin sydän kovasti rinnassa pamppaillen kysymään nopeasti pojilta, voisivatko he muiskauttaa ilmasuukon kameralle päin. Saatuani hyväksyvän vastauksen kaikilta, tungin itseni poikien väliin ja... Voi hitsit, minkähänlainen kuva siitä tuli! Nyt jänskättää. Yleensä osaan näyttää suhtkoht hirveältä tuollaisissa kuvissa. Ei kai se niin ole... Olisinhan voinut perusposetusilmeenkin vääntää, muta kun haluaisi kuitenkin jotain erilaista.

Kuvasession jälkeen pojat lähtivät valmistautumaan iltaa varten ja me VIPpiläiset mentiin jonossa aivan lavan eteen odottamaan.

Keikkapaikalle valui rauhaisaan tahtiin ihmisiä, ja meitä oli kai lopulta joku 500 paikan päällä. Näin ainakin kuulin. Keikka alkoi ajallaan, ja voi sitä meininkiä! Ja huutoa! Pienen jännityksen jälkeen LEDApple riehaantui täysin ja meno parani loppua kohti. Juomapullotkin saivat kyytiä, ja yleisö päälleen niin vettä kuin kokistakin.

Bändin omien biisien lisäksi kuultiin myös covereita, mm. Bruno Marsin Just the way you are (mikä on mielestäni niin ällön cheesy biisi, että yäääääh sori mutta en tykkää), jonka cover löytyy myös LEDApplen youtube -sivulta.

Joo, mitäs sitten. Ainiin, sharetin special momentin Hanbyulin, toisen päälaulajan kanssa! Hän tuli antamaan ylävitoset eturiville edessäni, ja vähän myöhässä nostin käteni ylös – hän oli jo lähdössä paikalta. Kuinkas ollakaan, Hanbyul sattui huomaamaan tämän, ja kääntyi kannoillaan (ilme tosin oli sellainen, että no jos mä ny tän kerran...) läppäisemään meitsilleki high fiven, ja lähti sitten jatkamaan rockailua keskemmälle lavaa. Awww!

Keikan loputtua oli tosi jees fiilis, ja olin ihan ihastunut basistiin... Huuuuups. Hengasin siinä hänen edessään melkein, enkä uskaltanut katsoa aina, kun toinen oli niin söpö... Voi ei. Tuitui... Toivoo Emma melkein 23-vee...

Että semmoinen keikka. Tästä onkin hyvä starttailla pikkuhiljaa 3 viikon päässä häämöttävään Koreaan muuttoon!

It was like a weekend...

Maanantaina oli viimeinen työpäivä ja sinä iltana alkoi myös 3 päivän partyily -putki. Torstai-aamuna kämpille palatessa oli jäljellä enää tajuton väsymys, kurkkukipu ja nuha. Suihkun kautta kaaduinkin jo iltapäivästä sänkyyn ja nukuin peräti 16 tuntia. Tänään on vieläkin odoteltu ääntä paremmin palaavaksi. Tämän kai siitä saa kun laulaa ja huutaa täysillä laivan kannella ja valvoo semikylmässä ulkona auringonnousua, joka tapahtuu siinä 6 am. Ja sen jälkeen putoaa sängylle nukkumaan pariksi, kolmeksi tunniksi kosteahkot vaatteet päällä. Diiiin. Mutta mitään en kadu, sillä mielettömän hauskaa oli ja meitsillä oli tämän kesän parhaimmat työkaverit ikinä! Puspus!

Selfiet neljältä päivältä, lähtien ylh. vas.: Maanantai, tiistai, keskiviikko ja torstai. HAH!

Auringonnousu. Se oli kyllä mieletön!

Nothing more to say... Hahaah!

A Month

Kääääk! Lähtöpäivä lähenee salakavalasti, enkä meinaa pysyä ihan perässä päivissä. Tai siis että mikä viikonpäivä, monesko... Ja niin edelleen. Päivä ennen lähtöäkin varmaan tupsahtaa eteen yllättäen. Uijjuiiii!

Jos aiemmin ei hirveästi ole jänskättänyt, niin nyt voin alkaa syömään niitä sanojani. Välillä, kun pysähtyy miettimään lähtöä, alkaa hermostuttamaan, itkettämään, hymyilyttämään ja naurattamaan samaan aikaan. Ihan kuin olisi pienessä hiprakassa. Noh, olenkin aina ollut vähän outo lapsi.

Mutta siis niin. Oikeasti. Kuukausi. Aikamoista. Pyörittelen täällä päätäni ihan ymmälläni, ja päivittelen (once again!), mihin muut kuukaudet ovat taas vierineet. Kauas ollaan päästy talvikuukausista, kun kaikki tuntui vielä kaukaiselta, saavuttamattomalta haaveelta.

Eilen seikkailin toisen kerran suurlähetystöön, toivoen, että minulla olisi kaikki dokumentit tällä kertaa mukana. Ja olihan minulla! … Paaaaitsi että ylioppilastodistus tarvitaan englannin kielisenä ja saldotodistus myös. Not a big deal, onnistuu kyllä. Muuten kaikki näytti virkailijan mielestä ihan ok:lta. Kolmas reissu pitää silti heittää sinne, kun nuo pari dokumenttia on hankittuna. Senkin tosin voin tehdä aikaisintaan 25. pvä, sillä virkailija jää lomalle. Siitä sitten vielä 5 päivää ja viisumin pitäisi olla ready.

Sen voisin paljastaa tässä vaiheessa, että tulen kokeilemaan vloggailua Seoulissa. Aloitan luultavasti vloggailun hieman ennen kuin lähden, jotta saan jonkinmoista tuntumaa siihen taas. Viimeisimmistä videopostauksista on vierähtänyt nimittäin aikasta kauan. Niitä oli hauska tehdä, mutta ne olivat aikaa vieviä, eikä kivoja aiheita oikein meinannut löytyä. Nyt olisi taas intoa tehdä niitä. Plus jo vanhempienkin takia, sillä haluaisin näyttää videoiden muodossa, että jees I'm alive ja jees I'm doing fine. U know.

Ainut onkhelma tässä on nyt se, että tilasin videokameraani paremman akun, eikä se nyt sitten toiminut. Damn! Hitusen ketuttaa. Järkkärissänikin on huonohko akku, jos sillä meinaa videoita kuvata. Koska haluaisin kovasti kuvailla ulkona ja siis muuallakin, missä ei ole mahdollista pitää kameraa koko ajan latauksessa. Pitää tässä nyt sumplia, miten tekee.

Mutta hei - kuukausi! Jee! Ja se tulee kulumaankin sitten pirun nopeasti, hohoo!

Kuva googlesta.

This is my life

Huomasin tuossa pari viikkoa sitten, että tunnukseni koulun sivuille oli poistettu, mikä meinasi siis sitä, että olen officially pois koulun listoilta. Minut valtasi taas hetkellisesti sellainen pohdiskeleva fiilis. Mietin sitä, millainen kouluvuosi minulla on takana päin, ja minne päin uudet tuulet puhaltavatkaan. Ja mitähän se tulevaisuus tuokaan tullessaan.

En ainakaan halua katua mitään, mitä olen aiemmin tehnyt. Koen, että vaikkei kulunut kouluvuosi täyttänytkään kaikkia toiveitani, opin valtavasti uusia juttuja, ja näen nyt erilaisia asioita uudessa valossa. Opin myös itsestäni paljon, niin kuin olen aiemmin jo maininnutkin täällä.

Ehkä eniten muuttui ajatusmaailmani. Kun aiemmin olin sitä mieltä, että en minä pysty... En minä voi... Mitähän muut sanoo... Niin nyt niihin on tullut loppu. Piste.

On totta, ettei kaikkea voi saada. Mutta miksi pitäisi ajatella, ettei voisi edes yrittää saada tai tavoitella jotain, mitä haluaa? Ja miksi pitäisi pelätä, mitä muut asiasta ovat mieltä?

Ehkä se on jotenkin luontainen reaktio ihmiselle. Miettiä, mitä muut ovat asioista mieltä. Se on ihan ok, miettiä sitä, mutta jos se alkaa liikaa hallitsemaan elämää, niin jotain on vialla. That's what I think. Hmm...

Tämä oma valintani koulun lopettamisesta ja Koreaan lähtemisestä tuli 100% itsestäni. Kukaan muu ei sitä minulle valinnut, eikä päätökseeni vaikuttanut. Siksikin se ehkä tuntui (ja tuntuu yhä) jotenkin kaukaiselta asialta. Sellaiselta unen kaltaiselta olotilalta.

Sitä lujaa linnaa, minkä rakensin päätökselleni mielessäni, hieman horjutti muiden ihmisten mielipiteet. Ei paljon, mutta jonkin verran. Suurimmaksi osaksi olen saanut positiivisia kaikuja siihen liittyen, mutta myös hieman niitä epäileviä katseita. Vaikka alun perin osasinkin niitä odottaa, ja päätin, etten niistä välitä, välitin vähän. En onnistunut olemaan pelkkä roskapönttö. Olen vain ihminen. Sorry but I'm not sorry.

Kaikesta huolimatta päätökseni on pitänyt, ja tunnen olevani vahvempi kuin koskaan. Siitäkin huolimatta, että välillä epäilen itseäni, pelottaa ja huolestuttaa. Hey, I'm just a human! Hyväksyn sen, ja tiedän ja tunnen, että suurempi halu sisällä voittaa nuo kaikki epäilyn tunteet mennen tullen.

Kun katson taakse päin nuorempaa Emmaa, näen vähän epävarmemman mimmin, joka ajatteli, ettei pystyisi tekemään ihan kaikkea, mitä haluaa, joten ei edes yrittänyt. Nyt nämä ajatukset ovat kiepsahtaneet päälaelleen, ja ylpeänä voin esittää samaan aikaan varman ja epävarman Emman, joka on päättänyt ottaa kaiken irti elämästään, ja kokeilla, mitä haluaa. Ja tietää sen, että jos asiat eivät menekään niin hyvin, aina voi vaihtaa suuntaa. Koska elämällä on tapana järjestyä. Sillä on ollut tapana järjestyä aina tähänkin päivään saakka.

Now that you know, this is my life
I won't be told what's supposed to be right

Kuvatukset goooooooglesta.

Dear August

Hieman alkoi vatsanpohjassa jo nipistelemään, kun tänä aamuna mietti, että ensi kuussa sitä sitten lähdetään. Kummasti se realistisemmaksi alkaa muuttumaan, lähtö siis. Olenko sitten saanut paljon aikaan lähtöä ajatellen? Nojaa...

Asuntohommelissa alkaa ikävästi näyttämään siltä, että meitsi joutunee itsekseen etsiskelemään kämppää itselleen. Voi tulla suhtkoht mielenkiintoista. Oh well, joudun siellä kuitenkin itsekseni pärjäämään, joten I can do it!

Viisumiasioissa ei ole edetty suurlähetystössä vierailua pidemmälle. Kävin siellä ja tulin takaisin. Höh. Ei ollut kuulemma tarpeeksi papereita mukana. Tajusinkin tuossa myöhemmin, että olin lukenut nettisivuilta ihan väärin, ja sen takia niitä puuttuvia dokumentteja puuttui. Hieman ärsytti. Nyt alkavat loputkin paperit olla kasassa, ja joutunen lähettämään kaikki postin kautta suurlähetystöön, sillä en millään pääse viikolla töiden takia siellä nyt käymään. Se kun on auki vain klo 9-12 arkisin.

Elokuuhun mahtuu myös muutakin tekemistä. Työt loppuvat, ja loppupirskeiden jälkeen lähden kollegoiden kanssa vielä Ruotsin risteilylle. Saivat mokomat taivuteltua minutkin mukaan.

24.8. on myös keikka. Nimittäin k-popbändi LEDApple esiintyy öööö olikohan se nyt Gloriassa. Hei, ensimmäinen k-pop keikka Suomessa! LEDApple on ihan jees, kuuntelen välillä. En tiedä kaikkia biisejä, joten pitänee sivistää itseään silläkin saralla tässä lähiaikoina. Niin, sinne olen siis menossa, ja taskussa onkin itse asiassa ihan VIP- liput. Vai oliko ne Diamond- liput nimeltään. Not sure. Eniveis, siihen kai kuului tapaaminen bändin kanssa ja aikainen sisäänpääsy. Jne. Uijjuijjuiii!

Sitä seuraavalla viikolla kutsuukin Savo taas, ja pari toiseksi viimeistä viikonloppua on myös tekemistä täynnä. Yksi menee Kuopio- frendejen kanssa loman lopettajaisia vietellessä ja toinen lapsuudenystävien kanssa Lapin reissulla. Hulinaa ja vilinää ja menemistä siis tulee riittämään.

Ja sitten ollaankin jo Seoulissa. Heh. Nopeasti se aika menee, nopeasti. But it's good *thumbs up* !

Kuva googlesta.