Just listen

Viikko sitten heräsin väärällä jalalla tai olin vain saanut tarpeekseni työttömyydestäni. Olo oli nimittäin hirvittävän turhautunut ja vaikea, kettuuntunutkin. Teki mieli huutaa. Monta kertaa jouduin vetämään hengitysharjoituksia, että rauhoittuisin.

Let's face it – on ihan ok 3 kuukautta vanhempien nurkkiin hajonneena tuntea näin. Auts.

En myöskään tykkää olla tekemättä mitään pidemmän päälle. Juujuu, onhan minulla tekemistä – käytän koiraa lenkeillä, etsin töitä ja lähettelen hakemuksia ympäriinsä, katson elokuvia ja k-draamoja, eksyn youtubeenkin yms.

Mutta kun se ei riitä. Haluan saada töitä. Haluan kantaa korteni kekoon. Haluan saada rahaa säästöön – edes jonkin verran – tulevia, pläänäiltyjä matkoja varten. Haluan elämälleni sisältöä työn muodossa.

Suomi elää tällä hetkellä kovin vaikeita aikoja, mutta edes tieto siitä, etten ole ainut paikoillaan kytevä, ei hirveästi auta. Myönnän, että välillä tosin sorrun siihen (”niin, onhan meitä työttömiä aika paljon tällä hetkellä täällä”).

Tästä rapakosta ei kauhean paljon alemmas voi vajota, joten suunta voi olla vain ylöspäin enää. I think.

Vaikka hieman ahdistaa, ja sateinen ja pimenevä syksykään ei juuri lohduta, on sitä vain eteenpäin mentävä.

Eräässä työhaastattelussa minulta kysyttiin, miten saan itseni nousemaan uuteen työpäivään. Tai olen yleensä saanut. Tai jotain sellaista anyways. Vastasin pienen mietiskelyn jälkeen, että oli se sitten työ- tai vapaapäivä, nousen samalla tavalla. Tietysti vapaapäivinä saa yleensä nukkua pidempään, mutta that's not the point now. Minä nousen, valmiina uuteen seikkailuun – kohtaamaan uuden päivän sellaisena kun se tulee eteen. Sillä niin vaan se on, että jokainen päivä on erilainen. Ikinä ei tiedä, mitä tapahtuu. Sitä vain meinaa olla hankala huomata aina välillä, jos jokainen päivä tuntuu samanlaiselta. Välillä unohtaa katsoa tarkemmin ympärilleen.

Näinä päivinä on minunkin ollut pakko olla tarkempi. Pakko vetäistä ylimääräiset kiikarit silmille ja tutkiskella päiviä tarkemmin. Jotta ei tulisi niitä ”jokainen päivä on samanlainen” -tuntemuksia, sillä siihenhän turtuu ja kutistuu. Niin että harmaa arki – bye bye!

Tuon kaiken kirjoittaminen ei itse asiassa ollut tarkoitukseni, mutta voidaankin tästä ei niin sulavasti siirtyä siihen itse aiheeseen...

Viime aikoina olen kuunnellut paljon musiikkia. Kännykän soittolistoilta löytyy niin muutama kotimainen, paljon englannin kielistä ja tietenkin korealaista tuotantoa. Tällä hetkellä on jonkinmoinen englannin kielen valtaus biiseissä meneillään, sillä eksyin joskus johonkin hittilistoja kuulemaan. Löysin sieltä jotain kivoja helmiä, voimakappaleita ja muuten vaan korvaa miellyttäviä kipaleita. Ajattelin listata niitä tähän, jotta voisin joskus palata ja löytää ne uudestaan, jos joskus ne kadotan. Ai miksi kadottaisin? Well, anything can happen. Ja ehkä joku muukin jostain niistä innostuu?

Taitaapi olla Bryan Adamsin uusin. Virkistävä ja sisältää iloista mieltä.

Hahhah, no tässäpä vähän vanhempaa hittiä. Ei ehkä lempparein biisi, mutta tulee mieleen 2000- luvun alku. Tosi peruspurkkapoppia, minkä hirveän suureksi ystäväksi en tunnustaudu, mutta välillä sitä on ihan okei kuunnella.

Voi että, tämä on kyllä niin mahtava! Musiikkivideokin on kaikessa yksinkertaisuudessaan hyvinkin mahtipontinen - laulusta nyt puhumattakaan. Ihana korvamato!

Tästä tulee mieleen Korea. Olin kuullut muutama viikko takaperin tämän kappaleen ensimmäistä kertaa, ja kun eräänä iltana harhailtiin Itaewoniin jonnekin täpötäyteen pieneen baariin / klubiin, niin tämä soi siellä, ja olin ihan fiiliksissä. Samaisessa paikassa tanssi myös Busker Buskerin Brad - hämmentävää.

Kelly Clarkson on ihana - mitäs sitä kiistämään. Invincible ei tarvitse sen kummemmin esittelyjä.

Jokin tässä melodiassa tuudittaa meikäläisen syvään, transsimaiseen olotilaan. Vähän niin kuin olisi unen ja valveen rajoilla.

Ihana, hyväntuulinen ja tarttuva. Jos tuntuu välillä siltä, että kaikki romahtaa niskaan, niin tämän kappaleen kuunneltua se kaikki unohtuu. Ainakin allekirjoittaneella.

Tässä on sellaista vahvuutta ja keveyttä samaan aikaan. Ja se kannattelee kuulijaa voimakkaasti alusta loppuun. Ja so what, vaikka tämä onkin kai parisuhdelaulu, mutta on siitä muutenkin oman itsensä voimabiisiksi.

Amy Macdonald on mahtava skottilaulaja, ja tätä kappaletta kuunnellessa kylmät väreet sinkoilevat selkäpiissä.

Olen varmaan postannut tämän joskus muulloinkin tänne. Ehkä. Tai sitten se oli edelliseen blogiin. Anyways, tämä kappale aikoinaan iski ja lujaa, kun luin korean kielikursseista ja ahdistuin samaan aikaan koulussa väärällä alalla. Löysin tämän, kuuntelin ja rakastuin siihen. Yksi ehdoton lempparini, mitä tulee voimabiiseihin! Absolutely love it! Be brave!

Quotet googletuksesta.

24

Täytin eilen 24. Tuo luku tuntuu samaan aikaan hirvittävän vähältä ja kuitenkin sen verran aikuiselta, että pitäisi olla opiskellut unelma-alalleen ja olla mahdollisesti parisuhteessa ja... No ei nyt sentään. Kai? Joo ei.

Ei, ei, ei.

Valehtelisin, jos väittäisin, etten välillä olisi pienen pressuren alla. Äitikin on alkanut ikävästi vihjailemaan kaikenlaista poikaystävistä sun muista. Yhyy!

Parisuhdejutuissa olen ihan vauva-asteella, ja kai se on jäänyt päällekin, kun joskus peruskoulun ja lukion aikoihin äiti jaksoi jauhata, kuinka olen vielä nuori ja kannattaa keskittyä opiskeluihin jne. Niinpä päätin vain keskittyä itseeni – mihin olenkin itse asiassa erittäin tyytyväinen. En tietenkään tiedä, millä lailla asiat olisivat, jos jotenkin toisin olisin päätynyt elämäni tähän asti elämään, mutta mielestäni on turha jossitella, sillä minne suuntaan on aina kääntynyt, niin on... kääntynyt. Päätökset, mitä tekee, ovat aina tuntuneet hyviltä niinä hetkinä, kun ne on tehnyt – miksi siis harmitella tekemisiään myöhemmin?

Syntymäpäivät aina herättävät hieman syvällisempiä asioita mieleen, kuten ylläolevan ja sitten sen, miten sitä onkaan kasvanut ja kehittynyt ihmisenä tähän ikään asti. Ilman näitä kokemuksia, mitä olen kaikenlaisten seikkailujeni kautta kokenut, en olisi minä nyt.

Ensimmäinen asia, mikä on tapahtunut viime vuosina ja etenkin lukion jälkeen, on ollut itsenäistyminen. Voi sitä 19-vuotiasta Emmaa, joka lukion jälkeen lähti jenkkeihin Au pairiksi – ja joka ei ollut niin itsenäinen kuin mitä ajatteli olevansa. Au pairiuden loppupuoliskolla sitä kuitenkin oli jo kasvanut ihmisenä niiiiin paljon, ettei mikään muu kokemus olisi voinutkaan noin kasvattaa. Siitä se siis lähti, itsenäistyminen. Koreassa ollessa hieman huvitti, sillä en ikävöinyt Suomeen juurikaan... Mitä nyt jotain joulukinkkua oli ikävä, nomnomnom!

Koreassa viimeistään tajusin, kuinka itsenäinen olenkaan. Kuulin – ja edelleenkin kuulen – ihmisiltä, kuinka rohkeaa on lähteä yksin jonnekin maailman toiseen kolkkaan. Mielestäni siihen tarvitaan rohkeuden lisäksi suuri halu hypätä mukaan tuommoiseen. Sekä jonkinlaista sisukkuutta ja avointa mieltä. Toisaalta tuskinpa kukaan lähtisi, ellei haluaisi.

Itsenäistymisen viereen on tullut kyky toimia yksin ja olla yksikseen. Yksinäinen ja yksin oleminen kun ovat täysin eri asioita. Nautin siitä, kun saan olla yksikseni, eikä minulle tule yksinäisyyden tunnetta siitä. Kumma kyllä, vuosien saatossa minusta on myös kuoriutunut sosiaalisempi ja noh... Voisikin kai sanoa, että I got the best of both worlds, sillä viihdyn mainiosti yksin sekä porukassa.

Olen myös kasvattanut hyvän suojakuoren itselleni kaiken maailman kateuksia vastaan, ja pyrkinyt olemaan tyytyväinen siihen, mitä on ja tekemään asiat niin, että olen onnellinen omaan elämän tilanteeseeni – eikä niin, että kateellisena kiikaroisin toisia ja niitä muka niin vihreämpiä ruohoja aidan toisella puolella. Niitä parempia ruohon länttejä kun ei välttämättä ole olemassakaan. Sitä paitsi pieninkin kateus syö omaa energiaa ja aikaa ja itseään, eikä käteen jää yleensä mitään hyvää.

Tähän asti eletty elämä on ollut overall hirvittävän hyvää. Olen saanut olla vapaasti oma, hassu, hassumpi itseni ja toteuttaa unelmiani. Tiedän, että edessä on vielä lisää unelmia toteutettavaksi ja se on aivan mahtava tunne! Vaikka tällä hetkellä matelenkin työttömänä Suomessa, asiat voisivat olla paljon huonomminkin. Tietenkään tilanne ei ole mikään ideaali ja lähtisin heti tältä istumalta vaikka minne, jos töihin tulisi kutsu, mutta kun ei ole vielä tullut, niin näillä mennään.

Ensimmäiset pari kuvaa selcoja, viimeisin googlesta pummittu!