Uusi vuosi, uudet tuulet - welcome!

On aika taas paketoida kulunut vuosi pakettiin, kauniiseen muistojen kääröön! Kaivelin vuoden takaisiin tunnelmiin ja fiiliksiin tästä vuodesta – ihan täältä blogin puolelta siis, ja tällaista löysin:

Vuosi 2015? Hmm, jaa-a. Pää on täynnä kysymysmerkkejä, kun sitä mietin. Seoulissa pysyttelen ainakin kesäkuun alkuun asti, mutta siitä eteenpäin en vielä osaa sanoa yhtikäs mitään. Rahakysymys on aika iso kysymys – sen verran iso, että se määrittelee sen, palaanko kenties Suomeen kesällä. Pelkkä ajatuskin saa olon tuskaisen surulliseksi ja vaikeaksi. I don't want to leave!

….

Niinpä niin, vuosi 2015 – minulla ei ole aavistustakaan, mitä sinä pidät sisälläsi varsinkaan loppupuoliskosta, mutta yhtä asiaa pyydän: että olisin onnellinen. Se on tärkeää. Äärimmäisen tärkeää. Ja toivon, että teen päätöksiä ja tarvittaessa sellaisia muutoksia, että pysyisin onnellisena ja tyytyväisenä elämääni. Kukaan muu ei voi sitä tunnetta täyttää sisälläni, paitsi minä itse.

Hehe, aina pistää hymyilyttämään nämä pohdiskelut uusina vuosina!

Raha – tuo kaiken hyvän ja pahan alku ja loppu. Sellainenhan se on. Se nousi pystyyn, määritti Koreassa oleiluni ajanjakson.

Lähtö Koreasta oli ahdistavaa ja surullista. Viimeisellä viikollani koitin vain olla ajattelematta Suomeen palaamista, ja nautin täysillä niistä päivistä, mitä oli jäljellä. Ja niinhän sitä pitääkin tehdä, eikä murjottaa jossain pelkäämässä yhä vain lähestyvää lähtöpäivää.

Ensimmäiset puoli vuotta vuodesta 2015 oli aivan mieletöntä aikaa, totta kai! Jokainen päivä oli seikkailu, eikä voinut tietää, mihin uusi päivä veisi. Se pisti miettimään myöhemmin, että päivät ovat seikkailemista myös Suomessa, vaikka se saattaa toisinaan tuntuakin siltä, että eikä ole. Mutta on se – pitää vain uskaltaa katsoa ympärilleen paremmin.

Koreassa blondina länkkärinä ympäriinsä hengailemisella oli tietysti jonkin verran siihen seikkailufiilikseen vaikutusta. Vaikka satunnaisiin tuijotuksiin tottuikin, oli se joskus raskasta, ja teki mieli vetäistä näkymättömyysviitta ylleen. Varsinkin kipeänä ollessa.

Mieleenpainuvimmat hetket tämän vuoden puolelta tulevat lähes kaikki Korea -ajalta.

Big Bangin ensimmäinen comeback -keikka Made tourillaan, Simply K-popin yleisössä oleminen ja lyhyt visiitti MC:ilemässä alkujuonnossa, kaikki indie -clubeilut, hatara Suomi -esitelmä koreaksi koulussa lukukauden päätösjuhlassa (mitä tästä opimme? Älä ikinä lupaudu tällaisiin!!), SM Town Free Bus Tour -päivä, Jeju- matka, ihanien Suomi-frendien visiitti Seoulissa, vappupartyt suurlähettilään kotona, k-draamamaraton, see ya soon -partyt...

Opinnoista ei minulle ole jäänyt mitään erityistä päivää mieleen – koska ei muutenkaan koulupäivät yleensä jää hirveän tarkasti mieleen. Totta kai se oli pääjuttu se korean kielen opiskelu. Raskaan intensiivikurssin kanssa pääsin kakkos -levelille, mutta olen unohtanut mukavanlaisesti juttuja sieltä täältä. Hieman ketuttaa, kun en ole saanut itseäni opiskelemaan koreaa niin paljon kuin alun perin olin suunnitellut. Itsenäisesti siis.

Koreasta paluun jälkeen seuraavat puoli vuotta ovat menneetkin sitten hitusen eri lailla. Lukuisia työhaastatteluja – lukuisia ”sori, mut et nyt tullu valituksi...” -vastauksia. ”Etin ja saan töitä, kerään rahaa ja palaan Koreaan” - A-plääni ei ihan saanut tuulta alleen. Ei sitten millään.

Pettymyksistä huolimatta oli vain pidettävä pää ylhäällä ja ajatukset positiivisina. Nyt kun taaksepäin mietin, niin wow, miten vahvasti olenkaan jaksanut mennä eteen päin kaikesta huolimatta! Muutaman kerran kyllä vedin pienoiset raivopuuskat ulkona lenkillä, mutta se on ihan ok.

Kaikki tämä vahvana oleminen ja jaksaminen palkittiin herkullisesti amk:hon hyväksymisellä. Ja sen sähköpostiviestin saatuani romahdin lattialle ja itkin hetken epäuskosta, ilosta ja siitä suuresta helpotuksen aallosta, mikä kulki kropan läpi sillä sekunnilla.

Tiesin, että tälle tielle minun on nyt käännyttävä, sillä ei mistään tule muuten mitään. En toki vielä tiedä varmaksi loppujen lopuksi tästäkään tiestä mitään, ennen kuin sitä lähden kulkemaan. Tällä hetkellä valmistaudun alle viikon päästä koittavaan muuttoon kahden hengen soluun.

Minua ei jännitä, mutta utelias ja kiinnostunut olen. Minkälainen on uusi opiskelukaupunkini? Entäs opiskelu? Koulu? Kurssit? Luokkatoverit?

Olen sopeutuvainen, se on tullut huomattua. Ala myös tuntuu vahvasti omalta ainakin näin ajatuksena – ja tällä kertaa samanlaista palautetta olen kuullut lähipiiriltänikin. Joten eiköhän se opiskelu siitä hyvin lähde rullailemaan!

Vuosi 2016 sitten. Mitä ennustankaan...

Opiskelua nyt ainakin. Violetit haalarit päällä toivon viipottavani ensi vuoden jälkeenkin hymyssä suin.

Pari ulkomaan matkaakin saattaa olla tiedossa. Yksi lapsuudenystävien kanssa – mikä on toistaiseksi ollut ihan vain pohtimisasteella tässä, mutta olisi aivan mahtavaa saada se toteutumaan! Eikun we WILL make it happen!

Toisen matkan haluan suuntautuvan Koreaan. Viikko tai kaksi. Budjettiakin olen jo suunnitellut, ja toteutus on nyt sitten vain siitä rahasta kiinni. Hieman on säästössä, tiukkaa tekee, MUTTA #visitkorea2016 is on!!

Rahasta tulikin mieleen, että ensi vuosi mennään aika pienesti muutenkin. Tylsyyttäni suunnittelin itselleni tuossa opiskelijabudjetinkin, mikä pisti irvistämään. Jännityksellä odotan, mitä siitä tulee – can I do it?

Vuodelta 2016 toivon terveyttä. Yllättävän terve olen kuluneen vuoden ollut (sitä tyhmää iänikuista flunssaa ja aivastelua lukuunottamatta...), ja siitä olen kiitollinen. Ikinä ei voi tietää, mitä tapahtuu, mutta jospa terveyttä riittäisi ensi vuodeksikin!

Edelleenkin myös toivon, että onnellisuutta riittäisi. On niin tärkeää kuunnella omia ajatuksiaan ja vaistojaan ja kulkea omaa reittiään. Sillä lailla on tyytyväinen elämäänsä.

Kuluneen vuoden aikana koen jälleen kasvaneeni henkisesti valtavasti. Ja olen päässyt toteuttamaan unelmiani. Näitä samoja juttuja jatkanen ensi vuonnakin, sillä henkisesti kasvaminen ja unelmien toteuttelu on sellaista hommaa, ettei se lopu ikinä. Ei ainakaan saisi.

Näihin ajatuksiin ja fiiliksiin... Happy new year!

Kuvat Korea-ajoilta vuoden alusta. Happy memories! Suomi-ajaltakin kuvia on kertynyt jokunen, mutten nyt jaksa niitä tähän liittää... Olisi liian vaivalloista, kun kesti jonkin aikaa nuo Korea- kuvatkin tähän liittää.

Minä ja joulu

Suhteeni jouluun on muuttunut vuosien kuluessa aika radikaalisti. Sen totesin, kun tätä asiaa pohdiskelin satunnaisesti viime viikolla.

Lapsena ja nuorena pääjuttuna loistivat lahjat. Ja ruoka. Ja tv:n jouluohjelmat. Nykyään pääasiana ei ole oikeastaan mikään näistä. Tai noh, jouluruoka nyt aina kelpaa, koska RUOKA!

Viime joulu meni koulun penkkiä kulutellessa ja illemmalla klubeilun merkeissä. Mikäs siinä - hauskaa oli, hieman erilaista vain. Niin sanottu joulufiilis oli kyllä tipotiessään, tuo päivä meni sellaisesta "normaalista".

Tänä jouluna en koe tuntevani joulua mitenkään luissani. Lahjoistakin olen sanonut, etten tarvitse lahjoja. Minulla on kaikki hyvin. Ainut, mitä toivon, on pikku sponssaaminen uuteen kämppään... Vanhemmat ovat sitäkin tehneet, mutta näköjään jotkut yhdessä ostetut tavarat löytävät silti tiensä minulle vasta tänä iltana. En myöskään kaipaa näitä "lahjoja" kääreissä. Eikö ne vain voisi antaa tai sujauttaa johonkin kantokassiin?

Kinkkua on ollut mukava syödä, sitä kaipasin viime jouluna (ja se oli ainut, mitä oli ikävä Koreassa ollessa). Muuten tämä on itselleni melkoisen normaali päivä. Eikä se haittaa. Hiljennyn vielä, kun voin, sillä kohta alkaa taas uurastus opintojen parissa. Alle kaksi viikkoa muuttoon, jehuu!

Luntakin löytyy.

Mukavaa ja rauhaisaa loppuvuotta kaikille! <3

Helsinki -pyörähdys

Maanantaina lähdettiin A:n kanssa Helsinkiin iltabussilla. Tiistai alkoi Sibeliuksen Finlandia -hymnin kuulemisella Senaatintorilla. Komeasti kajahti kuoro siinä portailla!

Senaatintorilla oli myös Tuomaan joulutori, missä piipahdettiin. Ilmaisesta karuselli -kyydistä olin kuullut jo aiemmin, joten suunnattiin sinne jonottamaan. Suurin osa oli tietenkin lapsia, ja hetki epäröitiin, että viitsiikö jonottaa ja viedä pikkuisilta tilaa karusellissa, mutta todettiin, etä eikös mekin olla tavallaan vielä lapsia... Vähän isompia vaan! Karuselli oli söpö, ja kyllähän siellä vihtyi.

Käytiin iltapäivästä tsekkaamassa, oliko ketään hurjaa jo jonottamassa seuraavan päivän keikalle Circuksen edessä, muttemme nähneet ketään.

Kuuden maissa illalla kävelimme taas keskustassa Circuksen ohi ja huomasimme ensimmäisten jonottajien saapuneen! En ole itse ikinä alkanut jonottamaan vuorokautta aikaisemmin kenenkään keikalle - yksinkertaisesti siksi, että olisin tällaisen rupeaman jälkeen todella heikossa hapessa, pyörtymisasteessa ja huonossa olossa. I need sleeeeepppp! Lämpimässä sängyssä mieluiten. Hihi!

Keskiviikko-aamu koitti, heräsimme (lämpimästä pedistä sisätiloista) ja lähdimme keikkapaikalle noukkimaan jonotusnumeromme. Perille päästiin siinä klo 7.45 abouttirallaa.

Mielestäni keikan jonotussysteemi oli erittäin toimiva ja mainio. Ensimmäisen kerran saapuessamme siis saimme numerot käsiimme, jonka jälkeen saimme lähteä minne vaan - kunhan olisimme takaisin paikalla sovittuun kellon aikaan, jolloin jono tarkastettaisiin. Jos et ole paikalla tiettyyn aikaan - menetät jonotusnumerosi ja joudut jonon hännille. Tarkastuksia oli kahden tunnin välein, mikä oli hyvä aikaväli.

Taukojen välissä kävimme syömässä, juomassa ja sivistäytymässä Kiasmassa. Niin, ja kierreltiin kauppojakin. Aika meni nopeasti kun oli jotain tekemistä!

Circuksen edessä kiemurtelevat jonot saivat osakseen hämmennystä ja ihmetystä ohikulkevissa. Pariin otteeseen joku kävi kysymässä A:lta, mikä ihmeen jono tämä on.

B1A4:n keikka sujui alusta loppuun oikein mallikkaasti - ainakaan minulle ei jäänyt mitään hampaan koloon. En ollut missään eturivissä, olisinkohan keskellä Circuksen yleisömassaa ollut, joten säästyin liioilta tönimisiltä. Itse asiassa minulla oli mukavasti tilaa ympärilläni, kukaan vieressä olevista ei yrittänyt töniä minua mihinkään suuntaan, enkä minä tietenkään vastaavasti yrittänyt mitään! Joten pisteet siitä, siinä oli hyvä seistä ja nauttia keikasta.

Kuviahan keikalla ei saanut ottaa, ja olin odottanut, että säännöt olisivat olleet tiukemmat (heti narikalla tsekanneet, ettei kellään ole kameraa tms.), mutta eivätpä tuntuneet olevan. Ainahan joku on ottamassa kuvia. Tämäkään keikka ei ollut poikkeus. Tosin, en nähnyt kuin muutamalla kännykkäkameran vilkkuvan ympärilläni. Nauratti, kun muistelin Big Bangin Seoul -keikkaa, missä kuvaaminen oli myös ehdottoman kielletty, mutta eihän se turvamies voinut kuvaaville mitään. Ehkä niissä ihan edessä oleville, muttei muille. Tämän vuoksi melkein kaikilla oli kamerat ojossa yleisössä. Tilanne oli hupaisa!

B1A4:n keikalla tunsin oloni hieman vanhaksi välillä. Pojat lavalla esittivät hirvittävän cheesejä biisejä, enkä sulanut niille. Nautin siitä, kun sain nähdä tanssia ja kuunnella korean kieltä. Ja hei, missä vaiheessa B1A4:n pojista on tullut niin hyvännäköisiä?? Ilo oli katsella niitä säihkyviä naamoja lavalla. Uuuh!

Siinä keikkaa katsellessa iski suuri ikävä Koreaan - mielessä pyörivät ihanat ruoat, ystävät ja muistot viime reissusta. Pakko päästä ensi vuonna käymään Koreassa! I'M COMING TO EAT ALL YOUR FOOOODZZZ!!

Keikkamatkaa ja tammikuun odotusta

Tasan kuukauden päästä alkava koulu on saanut vähän vauhtia töppöseen tällekin tytölle! Opintotuki on haettu, opiskelijakortin tilauskin laitettu vetämään, opiskelijakämppätarjouskin saatu kahden hengen solusta... Ja niin edelleen!

Tänään lähden kohti Helsinkiä - keskiviikkona koittaa B1A4:n keikka Circuksessa! Ihan normilippu minulla on, VIP -liput olivat tämän hetkiseen elämän tilanteeseen piiikkuisen liian kalliit. Eipä tuo tosin harmitakaan, menkööt VIP-lippuset isommille fanittajille. Pidän B1A4:n musiikista, vaikken tosin kaikkia biisejä tiedäkään ja that's it. Niin no... Onhan ne pojat ihan söpöjäkin... Not gonna lie!

Keikan jälkeen lähdenkin takaisin yöbussilla kohti Savoa, jotta torstaina pääsen aloittamaan jouluapulaishommat Postin leivissä. Olin siellä pari vuotta takaperin myös, ja pääsin tänäkin vuonna sinne jelppimään joulupostin kanssa.

Ihan on hyvä fiilis kaikesta tällä hetkellä, vaikken millään jaksaisi odottaa koulun alkamista. Nyt sanon noin, mutta kun se koulu oikeasti alkaa, voivat fiilikset olla vähän eri... Hahhah! Odotan kuitenkin innolla ensimmäistä koulupäivää, minkäs sille voin.

Kuvat goooooglesta!