Level UP!!

Tein sen! Tein sen, tein sen, TEIN SEN!! Pääsin ensimmäisen tason vihdoin ja viimein läpi! Vieläpä melkoisen hyvän keskiarvonkin sain, 88,7/100. En ole koskaan ollut mikään tähtioppilas, joten tuo tuntuu aika makealta saavutukselta itselleni tällä hetkellä.

Tosin opettajani mainitsi, että level 2:sesta alkaa vaikenemaan. Olen kuullut, että 1 ja 2 tasot ovat helpohkoja ja 3 tasolta alkaa vaikenemaan, mutta voipi myös olla, että täällä Donggukissa on erilainen meno. Hankala sanoa, kun en ole muiden yliopistojen korean kielen kursseja kolunnut... Hmm!

Tänään oli myös jonkin verran stressaava päivä, kun jouduin pitämään sen hemmetin maaesityksen. Mitä tänään siellä keskellä lavaa seistessäni opin:

- Opettele sanomaan jyrkkä EI, jos joku pyytää esittelemään maatasi vieraalla kielellä, mitä et vielä kunnolla handlaa. Jos se siis on vapaaehtoinen homma, etkä saa mitään ylimääräisiä pisteitä siitä. VAIKKA opettaja auttaisikin etukäteen, niin se ei auta.

Noh, tuo yksi juttu vain. Jos olisin sen esimerkiksi englanniksi vetänyt, olisi se mennyt PAAALJON paremmin. Uskon, että lopputulos olisi myös erilainen, jos olisin esimerkiksi 2 levelin jälkeen koreaksi samaisen esityksen vetänyt. Itsevarmuus näkyy, kun tietää, mitä tekee. Itsehän en tiennyt...

Myönnettäköön, etten koskaan ole hirveästi tykännyt esitelmistä. Tiedän, että tarvitsen paljon harjoitusta seistäkseni lavalla ja pitääkseni itseni joten kuten koossa ettei pää tyhjene. Sillä voi kun se pää tyhjenee sitten äkkiä.

Minulla oli mikki, muistilaput ja PowerPointin ohjain käsissä ja oli aikamoista handlata kaikki samalla. Esityksen jälkeen kompuroin nopeasti lavalta alas ja kuljin tyynesti paikalleni istumaan, ja päätin unohtaa koko jutun. Ja toivoin samalla, että koko yleisö unohtaisi sen. Argh!

Ainut hauska juttu oli se, että sain oman nimeni istuinpaikalleni. Ihan kuin joku VIP. Noh, lähinnä oman elämänsä supertähti.

Niin ja se random hetki, kun joku nainen sanoi, että vilkuta kännykkäkameraan tai jtn. Ja minä vilkutin ja hymyilin hämmentyneenä ja kohta nainen kääntyi videopuheluunsa ja kysyi, näkikö videopuhelun toinen tyyppi minut. ÖÖööööö...

Tänään kuitenkin juhlitaan! Olen menossa yhdelle indie-klubille, ja toivon, ettei sitä ole loppuunvarattu, koska tänään on Live Club Day indie- paikoissa. Lippuja on voinut ostaa ennakkoonkin, joten olen hieman huolissani... Ehkä sieltä yksi lippu minullekin kuitenkin liikenisi! Because I'm worth it... Maybe it's maybelline... Noeikäoo. Öööö.

Riisiviiniä ja keltapölyä

Vietin eilen mukavaa viimeistä vapaapäivää, mihin kuului vuorelle kiipeäminen. Kaverin kanssa tallustettiin mutainen rinne ylös... Niiiiiin, edellisenä päivänä oli satanut, joten ei ihmekään, ettei siellä paljoa väkeä liikkunut. Ei ollut maasto mitenkään suurenmoisen ihanteellinen vuorikiipeilyyn. Nimimerkki oikea jalka upposi kakan väriseen mutaan puolimatkassa rinnettä. Grrreat!

Siinä mutaan kaatumista varoessa ihmetystä herättivät jälleen kerran nuo ajussit ja ajummat (täkäläiset mummot ja papat), jotka kunnon kiipeilyvarusteissaan ja rinkka selässään loikkivat kuin bambit (meinasin kirjoittaa pandat... juuuu pandatpa hyvinkin!) ohi ja kohta heitä ei näy enää missään. Siinä teille Korean teräsmummot ja -papat! Olipas siellä yksi hurja miespuolinen, joka paljain jaloin hölkkäsi edestakaisin, shortseissaan ja t-paidassaan. Ei ollut moksiskaan mudasta tai viileästä ilmasta. Kuvaa en ottanut, olisi se ehkä vähän outoa ollut... Mutta joo, huhhuh.

Koska Koreassa on tapana juoda makkeollia eli riisiviiniä vuoren huipulle päästessä, niin eihän sitä perinnettä voinut jättää huomiotta! Paras hetkihän se matkassa on, juoda makkeollia määränpäässä. Takaisin menokin sujuu mukavissa fiiliksissä, kun riisiviini lämmittää suonissa. Ah!

Oho, tämmöinen löytyi lähes vuoren huipulta myös! Hahhaha!

Eilen illalla luin netistä, että kirottu yellow dust pörräilee ilmassa voimakkaana ja ulkona liikkumista on syytä välttää. Tiesin jo etukäteen tästä keltapölystä, kiitos tämän EatYourKimchi -videon, joten uusi tieto se ei ollut.

Tosin... Jos Suomessa alkutalvesta talvi yllättää autoilijat, niin täällä yellow dust yllätti meikäläisen. Ehdin jo panikoimaan, kun luin, kuinka korkealla asteella keltapöly on ja ajattelin, että ehkä meillä ei olisi seuraavana päivänä kouluakaan. Enhän ollut ostanut vielä maskiakaan - miten ikinä selviytyisin kouluun asti, jos pölylukemat maanantaina olisivat samanlaiset! 

Tänä aamuna ulostautuessani ja ilmaa tutkiessani "petyin" hieman, sillä ilma ei ollut mielestäni mitenkään erilainen, eikä ihmisillä ollut tavallista enemmän maskeja päällä. Vaikka voimakas yellow dust -varoitus olikin vielä voimassa. Namsan Tower oli kylläkin hitusen kellertävän usvan peitossa - mitä nyt tsekkasin sen ennen metroon pujahtamistani. Hmm, ehkä sitä ei sitten paljaalla silmällä huomaa niin helposti...

Koulua ei siis ollut suljettu, plääääh. Anyways, final examsit alkavat huomenna ääntämisen kokeella (luetaan lapusta tekstiä ja opettaja kuuntelee ja merkitsee ylös kuinka hyvin meni) ja niin edelleen ja perjantaina on se tyhmä esitelmä, mikä minun pitää pitää Suomesta. Yhyhyhyyyyy! Sain tänään opettajalta vinkkejä ja pitää kirjoittaa uusiksi ja oikein lauseet, ettei niitä ihan väärin lausuisi. Kun pitäisi vielä lukea kokeeseenkin! Ööööö ja täällä minä blogia kirjoitan... Hups. Hei, pitäisiköhän siivotakin tätä huonetta, on se aika sotkuinen... Joo, en voi. Opiskeleminen ei voi odottaa tämän kauempaa.

I'm out. Peace!

Hyvää uutta vuotta!

Tällä hetkellä täällä vietetään 3-päiväistä korealaista uutta vuotta, 설날, eli seollalia. Tämä meinaa sitä, että kouluista on vapaata, ja kaupunki tyhjenee, kun porukka valuu kotipaikkakunnilleen viettämään perhelomaa sukulaisten kesken. Kaikenlaista ruokaakin tehdään yhdessä ja edesmenneitä sukulaisia kunnioitetaan erilaisten rituaalien voimin.

Kaikki eivät tietenkään tätä tee, eikä Seoul nyt niin paljoa tyhjentynyt, mitä kuvittelin. Kyllä aikamoisen väestön kadotuksen täällä huomaa, mutta on täällä kuitenkin elämää. Noh - turistit nyt ainakin hyppivät silmille!

Itsellänikin on koulusta lomaa... Tai pyh pah, mikä loma? Päivät ovat täynnä kavereiden tapaamisia ja taustalla hengittää niskaan ensi viikon lopputentit ja jakson päättäjäisseremonian Suomi -puheen semi-puoliksi ulkoa opettelu. I'm such a busy lady!

Maaliskuukin, lomakuukauteni, näyttää kiireiseltä. Lähden 5 päivän reissulle Jeju -saarelle kaverini kanssa ja sitten tulevatkin frendit Suomesta pariksi viikoksi tänne ja saan nauttia heidän seurastaan. Ja hupsista keikkaa, maaliskuukin loppuu ja uusi jakso alkaa. Ja niin, ennen sitä on osa-aikatöidenkin haku laitettava käyntiin. Näin se aika vaan kulkee!

Uusi vuosi pyörähti keskiviikkona minulla käyntiin kaverin luona, kun suunniteltiin meidän Jeju -matkaa. Minähän olin itse suunnitellut meneväni siellä käymään ja yritinkin varata lentolippuja tuossa tämän kuun alussa, mutta en onnistunut ja turhauduin ja ajattelin, että whatever. Kuinka ollakaan, kaverini, jonka tapasin ensimmäisessä kielikahvilatapaamisessani ja jonka kanssa olin viimeksi ollut yhteyksissä lokakuussa, otti melko randomisti yhteyttä pari viikkoa sitten ja kyseli, nähtäisiinkö. Ja niinpä nähtiin ja selvisi, että hänkin on suunnitellut käyntiä Jejulla ja äkkiä oltiinkin menossa sinne yhdessä!

Hmm, elämä on tosiaan välillä hassu juttu. Kaveri varasi halvat lentoliput (50 euroa menopaluu) ja keskiviikkona saatiin majoituksetkin kuntoon. Hurray!

Keskiviikko -iltana tapasin pitkästä aikaa toista kaveria juomisen merkeissä. Mentiin irkkupubiin ja myöhästyttiin lahjakkaasti viimeisestä metrosta. Ja tämän jälkeen mentiin coctail -baariin, missä olikin varsin mielenkiintoista ja sain taas pohtia, miten kummassa löydän itseni niin hassuista tilanteista.

Story short? Olin paikan ainut länkkäri ja äkkiä minut ja kaveri kutsuttiin baaritiskille, sillä joku yksinäinen äijä siellä halusi ostaa meille snacksejä ja anniskella Finlandia -vodkaa. Koko baarihenkilökunta (siis huimat 2 tyyppiä) innostuivat, kun kuulivat, että olen Suomesta ja kertoivat, että olen ainut suomalainen, jonka ovat tavanneet. Kohta koko pikku baari tiesi nimeni (minkä muistaminen ei vaadi hirveän monta aivosolua tosin) ja mistä tulen. Ja sitten päädyimme tikkataulua pelaamaan. Koko baarin väki. Ja olin ihan huono. Yhyy. Oh well..

Baari meni kiinni kolmelta ja puolet poppoosta - including me - päätti lähteä noraebangiin eli karaokeen. Karaokessa porukka oli aika drunk ja kaksi miestä sammuivat. Toinen pääsi pois omin jaloin, mutta toinen... Oi voi.

Baarin toinen työntekijäkin tuli jossain vaiheessa paikalle karaokeen ja kun lähtö tuli vastaan, hän auttoi kaverini kanssa juopuneen pystyyn, sillä tyyppi ei pysynyt pystyssä. Ensin etsimään motellia, minne heittää äijä, mutta ei vaan löydy. Missä asut? No idea. Great! Löydetään vihdoin taksi ja tungetaan äijä sinne ja problem solved.

Ilta meni kummalliseksi, kun kaduilla harhaili omituisia länkkäreitä, joista moni huuteli perääni. Joku tuli jopa seisomaan eteeni creepysti. Voi Itaewon... Juurikin tämän takia en käy usein luonasi. Onneksi en ollut yksin ja sain apua kaveriltani, joka sattuu olemaan miespuolinen.

Kämpillekin selvisin hyvin ja nukuin 3 tuntia, kun oli taas herättävä...

Pizzaa. Kyyyllä vaan. Kaikkea löytyy.

... Vaikka nukuttikin aikamoisesti. Lähdin käymään ystäväni luona syömässä perinteistä korealaisen uuden vuoden ruokaa, mistä ei tosin kuvamateriaalia valitettavasti ole. Hyvää se oli!

Tämän jälkeen kiirehdittiin tapaamaan toinen kaveri ja mentiin kolmestaan leffoittelemaan. Leffana toimi Mortdecai, missä pääosassa oli Johnny Depp. Viihdyin elokuvan parissa mainiosti, vaikka se ei kai ole hirveästi kehuja saanut.

Leffan jälkeen löysimme itsemme pizzan ääreltä ja Donkin Donutsista.

Kotimetroasemani oli melkoisen tyhjä torstaina...

Tämän päivän puolella, perjantaina, tapaan taas kaveria ja mennään katsomaan Kingsman, mikä on saanut huippuarvosteluja - mitä nyt nopeasti jostain kuulin.

Välillä mietin, että minulla on täällä niin paljon frendejä, etten millään kerkeä kaikkia näkemäänkään. First world problems...

Vielä kerran, oikein mukavaa uutta vuotta - ja tulkoot siitä mahtava vuosi lampaille. Koska meitsi on kiinalaisessa horoskoopissa lammas ja tämä vuosi on lampaan. Yeah! Cheers!

Pieniä hetkiä

Kuten aiemmin olenkin maininnut - täällä ei ikinä tiedä aamulla herätessään, mitä päivä tuo tullessaan. Päivät koostuvat yleensä pienistä, hassuista hetkistä ja yhtenä kokonaisuutena se meinaa yleensä mahtavaa päivää, mistä riittää puhuttavaa ja puitavaa kavereiden kesken. Oli se sitten hyvä tai huono päivä.

Tänäänkin olin menossa perinteisesti tiistaiseen kielikahvilatapaamiseen, mutta sitä ennen kävimme ystäväni kanssa syömässä. Ruoka tuli pöytään ja olin ottamassa metallipuikkoja jo käteen, kun tarjoilija tuli ja toi eteeni... haarukan ja veitsen! Voi sitä hämmennyksen määrää, ennen kuin huvittuneena tajusin, mitä oli tapahtunut. Koska tätä ei ollut koskaan aiemmin tapahtunut. Vaikka ulkkari olenkin. Koska vierastan täällä suuresti haarukoita ja veitsiäkin, niin siirsin ne nätisti syrjään ja otin rakkaat puikot käteeni.

Kielikahvilatapaamisessa tapahtuman organisoija, vanhempi mies, kiikutti minulle korealaisia poppareita, mistä olin suorastaan äimistynyt. Hän on minulle aiemminkin riisiherkkuja antanut, mutta silloin hän oli aiemmin jo luvannut tämän tehdä. Nämä popparit taas tulivat täytenä yllätyksenä. Tuo säkki kun ei hirveän pieni ole. Olin otettu, ja varmasti koitan saada jotain suomalaista hänelle joskus tuotua vastineeksi.

Tapaamisen jälkeen kävelin metrolle ja mukana oli eräs nuori mies, joka oli myös tapaamisessa ja ruuhkametrosta pois yrittäessäni, hän sanoi auttavansa ja puski koko hemmetin ihmismassan läpi - antaen minulle tien. How romantic is that? Eipä ole kukaan koskaan moista minulle tehnyt. Kovin ritarillista toimintaa, ettenkö sanoisi. Aww!

Ja ennen kuin kaikki alkavat epäilemään, että minulla on jotain juttua tyypin kanssa, niin ei ole - vaikka hän taisikin olla kiinnostunut minusta. Pakko kyllä myöntää, että on yksi ehkä normaaleimmista miehistä, mitä täällä olen tavannut. And yes - it's a BIG compliment!

SMTown Free Bus Tour Saturday

Huomasin tuossa viikon puolessa välissä facebookissa, että tarjolla olisi ilmainen bussiretki ulkkareille. Paikkoja oli rajoitetusti ja Alien Registration Card:kin vaadittiin eli pelkällä turistiviisumilla paikkaa ei voisi hakeakaan. Noh, koska meikäläiseltä semmoinen korttimus tietenkin löytyi, päätin kokeilla onneani ja lähetin sähköpostia ja toivoin lauantaita 7.2. päivää tarjotuista vaihtoehdoista, sillä silloin minulla ei olisi mitään kummempaa meneillään.

Perjantai-iltana sain sitten viestiä, että tulepas huomenna Gangnamiin ja bussi noukkii sinut sitten sieltä. Riemastuin totisesti tästä viestistä, vaikken ollut ihan varma, mitä tämä SMTown Free Bus Tour oikein sisälsikään. Sen tiesin, että jonnekin SM Entertainmentsin omistamaan puljuun mentäisiin ja COEX:issakin (Aasian suurin shoppailukeskus) pysähdyttäisiin ja Namsan Towerille ihan cable carilla mentäisiin. Kaikki olisi ilmaista lystiä paitsi mahdolliset shoppailut ja ruokailut COEX:illä. Ja oikeassahan olin - kaikessa.

Lauantaina pakotin itseni pystyyn kahdeksalta aamulla, laitoin itseni kuntoon ja riensin Gangnamiin. Luulin myöhästyväni, mutta eheeiiii... Paikalle päästyäni en nähnyt ketään. Olin ihan kummissani, ja tarkistin bussin noukkimispaikankin moneen otteeseen. Kävelin edes takaisin, kunnes eräs filippiiniläinen tyttö tuli kysymään, olenko kenties sinne ilmaiselle retkelle menossa. Pian Community Koreasta eräs nainen tuli kysymään samaa. Jonkin ajan päästä kaikki selvisi ja bussikin tuli oppaansa kanssa, ja päästiin matkaan!

Haha, meidän bussi. Aika tyylikäs, eikös?

Aikataulukin selvisi, ja tosiaan - ensin oli pysähdyspaikkana SMTownin Coexartium.... Mikä lie. Ah, TÄÄLTÄPÄ sekin selvisi. Käykää siellä lukemassa. Eli siis SMTown on SM Entertainmentsin omistama JULMETIN ISO RAKENNUS OHHHMMMYYYGOOOWWDD joo, siis kröhöm... Ja SM Entertainments on yksi Korean isoimmista musiikkiyhtiöistä. Just in case you didn't know. K-poppia enimmäkseen. Ja on kai siellä jotain näyttelijöitäkin yhtiön listoilla. Kaikkia en todellakaan tiedä.

Rakennusta kummastellessani en voinut olla miettimättä, paljonko on tämäkin lysti maksanut ja tuleeko se olemaan kaiken arvoista loppupeleissä. Aika näyttänee.

I gotta VIP lätkä. Wohooo!

Tuollainen pytinki on avattu tänne Seouliin alle kuukausi sitten! Aikamoista.

Oppaalla oli älytön kiire ja saatiin puolijuoksua rientää rakennuksen sisälle. Ohitettiin ulos asti kaartuva jono, mikä koostui lähinnä teini-ikäisistä fanitytöistä. Hmm, en voinut olla ajattelematta, olivatko he kenties hieman kateellisia, kun ulkkarit ohittivat ja turvamiehet päästivät meidät sisälle, missä kukaan muu ei vielä ollut.

Kiire meillä oli sen takia, että mentäisiin katsomaan hologrammi-esitystä ylimpään kerrokseen. Ja se alkoi tiettyyn aikaan ja koska olimme myöhässä, niin totta kai kiirettä piti. Ugh!

Ja tiedättekös, kuinka paljon tämä hologrammi -esitys maksaa normaalisti? 44,000 wonia! Eli abouttirallaa 40 euroa. Ja me pääsimme sisälle ilmaiseksi - sillä ehdolla, että täyttäisimme mielipidekyselyn esityksen päätteeksi. Who's jealous?! Answer: the crazy fangirls...

Hologrammi -esitys oli isossa, hienossa salissa, missä vielä tuoksui hyvinkin uudelle. Oli niin randomia istahtaa keskelle salia, ja katsoa ympärilleen - meitä oli niin vähän. Haha! Todella VIP -fiilis.

Minkälainen esitys sitten oli? Spoilatahan en halua, jos joku nyt sinne haluaa joskus mennä. Muttaaaaa kokonaisarvioksi annan averagen. Esitys kesti 50 minuuttia ja olisin toivonut vähän enemmän, kuin mitä sain. Siis totta kai se oli makea hologrammijuttu ja tuntui, kuin artistit oikeasti olivat siellä lavalla. Ja sitten kuitenkin... Ei tuntunut. Hemmetti, samalla hinnalla pääsen oikealle keikalle. Tosin en ehkä näe monta artistia kerralla. Miinuksen annan myös eräästä tarinasta esityksen aikana. Se oli niiiin kämäinen ja random ja weirdo! Nautin kyllä musiikista ja varmasti faneille se on isokin juttu ja ehkä jopa unelmien täyttymys. Mutta minulle... Näääh.

Esityksen jälkeen sännättiin täyttämään kyselylomake ja ottamaan turistikuvia sillä viidellä minuutilla, mikä meille annettiin. Jep, kiire! Mutta päätettiin filippiiniläistytön (josta tuli meikäläisen frendi matkan aikana) kanssa, että tänään turisteillaan ja hassutellaan ja otetaan hirveästi kuvia!

Tsihihi, näitä kuvia ei saanut ottaa kuin 2 oppaan mukaan, mutta säännöthän on tehty rikottaviksi.

Meitä oli alun perin joku 20 henkeä, mutta puolet kai eksyi SMTowniin tai jotain, sillä heitä ei kuulunut. Opaskin kävi heitä etsimässä, muttei kuulemma löytänyt. Oh well, bussimatka jatkui aikamoisen vajauksen voimin.

Bussimatkalla kohti COEXia (mikä oli ihan nurkan takana melkein) saatiin 10,000 wonin lahjakuponki Duty Freehen ja sen sai käyttää, jos oli PASSI, MITÄ NÄYTTÄÄ. Eihän minulla sitä mukana ollut. Ahh, kyynel... Tuo on voimassa kuitenkin vielä pari viikkoa, ehkä menen sinne myöhemmin ostoksille. Tai sitten en.

COEXilla olin ensimmäistä kertaa ja se on kyllä ISO. Saatiin puolitoista tuntia aikaa, ja se meni kävellessä foodcourttiin ja syödessä ja palatessa takaisin bussiin. Ainiin, ja otettiin myös pahvien kanssa valokuvatuksia. Höhööö!

Näyttää ehkä vähältä, mutta kummasti täytti.

Ruokailun aikana filippiiniläinen kertoi, että 2PM:n Taecyeon on hänen luokallaan. "Shut up", oli ensimmäinen lause, mikä suustani pomppasi. "Eiiiiikä oo..." Mutta sitten kuitenkin selvisi, ettei filippiiniläinen puijannut! Ilmeisesti ovat välillä hengailleet samoissa porukoissakin tai jotain. Ei elämä... Pudistan päätäni vieläkin epäuskoisena, mutta uskottava kai se on.

COEXilta matka taittui Namsanille. Cable carilla. Sitä olin odottanut, sillä en ollut aiemmin sitä käyttänyt - koska hintaakin sillä on ihan mukavasti. En tosin enää muista, paljonko. Ilmainen kyyti sillä kuitenkin kelpasi, jeejee! ... Mutta loppujen lopuksi se oli aika lame, sillä en nähnyt hirveästi maisemia, koska päädyin seisomaan keskelle ja oli aika ahdasta. Yhyy.

Ja nyt niitä turistikuvia Namsanilta! Ei niitä tosin kauheasti taida sieltä olla.

Sujahdettiin Cable carilla takaisin alas Namsanilta ja jäljellä olevien retkeläisten yhteinen taival päättyi. Tai no, ei me hirveästi yhdessä taivallettu, sillä jokaisella tuntui olevan joku kaveri, jonka kanssa hengailla. Olin erittäin iloinen filippiiniläisestä, joka tuli sinne myös yksin. Mahtava tyyppi, jonka kanssa päätettiin lähteä käymään Gyeongbokgung -palatsin lähellä, missä en ollut aiemmin käynytkään. Siis palatsissa kyllä ja Bukchon Villagessa myös olen käynyt, mutta en tiennyt, että siellä oli jotain muutakin... Turisteilu siis jatkui, seuraavana kuvia ilmaisen bussikierroksen epävirallisilta jatkoilta:

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin - mahtava lauantai takana päin! Tästä on hyvä jatkaa uuteen viikkoon, mikä alkanee taas pian... Kirjoittelemisiin!

Rolling Hallin musiikkielämys

Sunnuntai oli odotettu päivä. Menin käymään ihkaoikealla, kunnon indie -musiikkikeikalla, minne liputkin maksoivat 30,000 wonia... Voi kauhistus! No mutta, olin halunnut käydä sellaisella jo pidemmän aikaa, ja koska esiintyjiä oli enemmän kuin yksi, ajattelin, ettei se niin paha hinta kuitenkaan ole.

Noh, myönnettäköön, että bongasin ensin Royal Piratesin nimien joukosta ja innostuin sen takia keikasta kovasti. Liput piti kuitenkin kai ostaa etukäteen, mutta koreaksihan ne nettisivut olivat... Mukaan sain houkuteltua kanadalais-korealaisen frendini, joka sai meille ostettua liput. Muahahahahaaa!

Keikkapaikkana toimi Rolling Hall, mikä on kai yksi isoimmista ja tunnetuista keikkapaikoista täällä päin. Luin, että siellä esiintyvät lähinnä vähän isommat ja tunnetummat indie- nimet myös.

Keikka alkoi jo 17:00, ja paikalle menimme tuntia aiemmin. Jono luikerteli nurkan taakse.

Ensimmäisenä esiintyi tuntematon bändi - nimeähän en siis muista. Listassa he eivät olleet, sillä tämä oli heidän ensimmäinen esiintymisensä ikinä livenä. Lämmittelijöitä siis. Vitsailivat, kuinka heillä ei ollut kuin 3 biisiä ja 20 minuuttia lava-aikaa. Siispä siinä lavalla heitettiin läppää ja juteltiin randomeita ajan kuluksi. How sweet! Musiikki oli kyllä todella hyvää, ja pienestä jännityksen tunnusta huolimatta esiintyminenkin sujui bändiltä melko luontevasti. Hurjana veikkaan poppoolle menestystä tulevaisuudessa!

Lämppärin jälkeen lavalle hyppäsi Royal Pirates. Hmm, oikeastaan olin aina ollut epävarma, kuuluvatko he nyt indie -sceneen vai onko kyseessä kuitenkin idoli-poikaryhmä. Tämä keikka osoitti, että idoli-poikaryhmä! Menee samaan kategoriaan jonkun CN Bluen ja FT Islandin kanssa, vaikka vielä vähemmän tunnettuja ovatkin. Eturivissä heilui paljon nuoria tyttöjä, jotka kiljahtivat silloin tällöin ja heiluttivat jotain "I love you" -lappusia poikien edessä. Niin siis en tiedä, mitä niissä luki, koska olin taaempana. Höhöö, veikkailen vaan!

Vaikka odotin kovasti näkeväni Royal Piratesin livenä, niin... Voin vain sanoa, että he olivat okei. Mitään suurempaa vaikutusta he eivät minuun jättäneet. En ollut pettynyt, mutten myöskään suuresti hullaantunut keikasta. Miksikö? Hmm, hard to say. Ei vaan tullut sen kummempia fiilareita live-esiintymisestä. Pienenä plussana tietysti voin mainita, etteivät pojat mitenkään pahannäköisiä tietenkään olleet... Mutta kun se ei aina riitä.

Hah, valaistumisesta huolimatta basisti selvästi tuijottaa meikäläistä. Or not...

Royal Piratesin jälkeen lavan haltuun otti Galaxy Express. Bändi on melkoisen tunnettu, käynyt keikkailemassa kai jenkeissäkin asti, mutta itseeni musiikki ei iskenyt. Sain vain pari erittäin heilahtanutta kuvaa otettua keikan aikana, joten moving on...

Galaxy Expressin jälkeen alkoikin sellainen järisyttävä musiikkielämys, mihin en ollut lainkaan varautunut! Lavalle astelivat jo melkoisen kauan Korean musiikkibisneksessä mukana olleita rockareita - mistä en tiennyt mitään ennestään. Myöhemmin selvitin asiaa, ja olin jonkin verran jopa nolona, kun sellaisten tunnettujen artistien keikalla olin tietämättäni ollut. Tai siis, ei siinä mitään noloa ole, mutta kuitenkin, kun niin mahtavaa musiikkia soittivat, eikä voinut kunnolla fiilistellä, kun kuuli ensimmäisen kerran heitä. What a shame!

Ensimmäisenä - Transfixion! Oh my... Oh my... Tuli hetkeksi epäluulo, ollaanko enää Koreassa. Että täällä on oikeasti tällainen bändi?! Lavakarismaa tihkui yli laitojen - nämä miehet tiesivät, mitä tekivät. Yli 10 vuoden kokemuksella, totta kai. Laulajan esiintyminen oli paikoin jopa melko teatraalista, mikä kävi heidän tyyliinsä mainiosti. Tyylikkäästi vetivät, bravo!

Seuraavana lavakarisman ja huumorin säestämänä lavalla kirjaimellisesti valloitti No Brain. Itselleni tämä oli tuttu nimi Big Bangin ja No Brainin yhteiskappaleesta Oh My Friend, mikä on mahtava biisi! No Brain soittaa punkin ja rockin sekoitusta. Oli ilo katsella, kuinka veteraanibändi veti täysillä koko settinsä läpi. Energiaa riitti, lavalla hypittiin, huudatettiin yleisöä, pidettiin hauskaa ja lähtipä laulajan nahkatakkikin pois jossain vaiheessa, paljastaen koko yläkropan. Harvinaista täällä päin tuommoinen!

Viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä, saimme nauttia Cherry Filteristä. Kaverini tiesi kyseisen bändin, sillä oli kuunnellut heitä ollessaan peruskoulussa... Niin, Cherry Filter on ollut mukana musiikkiscenessä jo kaaauan.

Kokemus huokui heistäkin: lavalla olo oli rauhallista ja samaan aikaan räjähtävää. Ihania, ihania, kerrassaan ihania! Naislaulaja oli myös tavattoman ihana. Hänen puhuessaan ääni oli niin pieni ja hento ja "anteeks ku oon täällä" -tyylinen, mutta laulaessa täysin erilainen persoona heräsi henkiin. Sanoinko jo tarpeeksi, kuinka ihanan keikan he vetivät?

Niin että sellainen iltapäivä ja ilta. Oli kyllä mieletön kokemus! Mietin näin jälkikäteen, miten se erosi suomalaisesta keikkaelämyksestä. Mielestäni ei paljoa... Paitsi että korealaiset antoivat hengittää, eikä tungeksimista juurikaan ollut havaittavissa. Plus ylimääräisiä huuteluja artisteille ei yhtä paljoa sadellut. Jonkin verran joo, ja etenkin Cherry Filterin naislaulajalle, mille huutelivat etenkin naiset, että voi kun oot nätti. Haha, so korean.

Tämä musiikkielämys kuitenkin avasi silmäni, etten todellakaan tiedä kaikkia mahtavia bändejä täällä. Ah, mutta olen niin onnellinen, että tein keikalla musiikkilöytöjä! Nämä ovat aarteita!