Musikaalia ja indie-klubia

Eilen oli musiikin täytteinen päivä. Se alkoi sillä, kun koko kielikoulun väen voimin lähdimme katsomaan musikaaliesitys Nantaa. Nantaa on esitetty Koreassa vuodesta 1997 lähtien ja se on todella suosittu musikaali - saanut jopa kansainvälistä tunnustusta. Eikä ihme, sillä se oli vallan mainio, nauruhermoja kutkutteleva musikaali! Meille musikaalin katselu kuului kurssiin, joten siitä ei tarvinnut maksaa senttiäkään - opiskelija kiittää! Lisää Nantasta voitte lukea mm. täältä!

Illemmalla tapasin toisen suomalaisen, jonka kanssa mentiin...

Onpas kaunis ruokakuva... Haha! Otin sen vasta ruokailun loppupuolella.

... salaatti-kana- buffetin kautta Club FF:ään kuuntelemaan indie- musiikkia! Sisäänpääsy oli 15,000 wonia, ja siihen kuului yksi ilmainen drinkkilippu sekä unlimited coctails 90 minuutin ajan puolenyön maissa. Not bad!

2,000 wonilla saatiin ulkovaatteet säilöön. Valittiin tietenkin Muumi -tarralla varustettu yksilö.

Itse Club FF oli melko pieni ja intiimi tila. Hieman yllätyin siitä, ettei porukkaa ollut niin paljon - tai no, välillä oli, välillä ei. Viihdyin silti ja oli mielenkiintoista katsella ja kuunnella bändejä. Meininki oli hieman erilainen kuin koti-Suomessa. Tuli taas sellainen olo, että tämä on pala sitä aitoa Koreaa... Että jokaisen pitäisi kokea tämä.

Live -musiikkiesitysten ja unlimited coctailsien jälkeen alkoivat bileet, kun DJ valtasi areenan (niin siis ei tuolla lavalla, vaan juuri toisella puolella lavaa) ja alkoi soittamaan lähinnä mainstream jenkki-musaa. Ja damn - niillä ilmaisilla coctaileilla oli kuin olikin jonkinmoista vaikutusta, kun pieneen ja sopivaan humalatilaan jopa pääsi. Ei tarvinnut tuhlata drinkkeihin woneja lainkaan. Me likes!

Jossain vaiheessa tanssilattialle valui yhä enemmän länkkäreitä, ja päätimme siinä vaiheessa vaihtaa maisemaa. Löysimmekin itsemme Gogoos 2:sesta, minne oli ilmainen sisäänpääsy. Ja se oli lähin klubi, samalla kadulla. Mentiin sisälle ja tanssittiin, ja...

... Tapasin sellaisen röyhkeähkön korealaismiehen, ettei mitään rajaa. Ei uskonut, kun sanoin, että ei kiinnosta, voitko mennä pois - aina piti tulla takaisin. "I'm not a bad guy." Hah, that's what they all say. "Asun Apgujeongissa." = meinaa sitä että tyyppillä on kahisevaa vähän enemmän taskun pohjalla... Öhhh, so what? "Voin antaa sulle rahaa." WTF ANTEEKS MIHIN SÄ ANNAT MULLE RAHAA???? "Taksiin, et pääset kotiin. Etkös sä haluuki mennä nyt kotiin?" En. Haluan tanssia kaverini kanssa tässä näin.

Lukuisten yritysten jälkeen kuvittelin saaneeni rauhan tältä kyseiseltä tyypiltä. Istuin ja huilasin tanssimiselta, kun joku toinen mies tuli juttelemaan. Kappas vaan, tämä röyhkeä tyyppi huomasi sen jostain kauempaa, ja päätti kai tulla "merkitsemään", että äläpäs jätkä yritä - tää tyttö on mun omaisuutta - ja riensi huutamaan toiseen korvaani jotain (mitä en kuullut) ja lähti sitten pois. Ja toinen tyyppi huomasi tämän ja lähti myös pois. Eli ensin minulla oli molemmissa korvissa 2 eri miestä höpöttämässä ja sitten no one. Tilanne huvitti suuresti.

Oli siellä muutama muukin random, joka tuli juttelemaan, mutta sentään uskoivat, kun kerralla sanoin, ettei kiinnosta, bye bye. Iltaan sisältyi myös ilmainen, isohko drinkki, kun naapuripöydän 4 miestä lähtivät paikasta, mutta drinkki oli melkein juomatta. Joten he sitten päättivät kipata sen meille - mitä sitä nyt drinkkiä tuhlaamaan, right?

Success!

Saatiin viimeiset tulokset testeistä tänään ja töttöröö - meikäläinen vetäisi keskiarvoksi 92/100!

Olo on todella helpottunut ja onnellinen. Tietysti edessä siintää lopputentti kuukauden päästä, mutta vaikka se menisikin aavistuksen huonommin, niin mahdollisuus päästä läpi tämä level 1 on korkealla. Totta kai siis pyrin saamaan mahdollisimman hyvän tuloksen - minkä nyt ikinä kykenenkään.

Tänään opettaja kutsui tauolla minut luokseen hieman yllättäen, ja hämmentyneenä tottelin. Kysymys kuului: haluanko jakson lopettajaisseremoniassa tehdä Suomesta esitelmän?

Tuoooota noin! Itse asiassa tämä ei tullut yllätyksenä, sillä muistan pohtineeni viime jakson lopettajaisseremonian aikana muutaman maan esitelmiä katsoessani, milloin minulle nakitettaisiin sama homma. En tosin olisi uskonut, että se oikeasti tässä vaiheessa minulle lankeaisi tehtäväksi. Oh my, miksi meidän koulussa ei ole enemmän suomalaisia!

Noh, vastasin piipittäen, että en haluaisi tehdä sitä. Ei se väkimäärä (=koko kielikoulun väki isossa salissa) tai se, että joudun sinne eteen mikin kanssa, niinkään pelota. Lähinnä se korean puhuminen ja se, että joudun uhraamaan kallista aikaani esitelmän suunnitteluun ja rakentamiseen, vaikkei sen nyt hirveän pitkä tarvitsekaan olla. Ah, olen niin laiska.

Kaikesta huolimatta opettaja yritti maanitella, ja kehotti miettimään vielä ja tunnin päätteeksi huikkasi, että kysyy uudestaan ensi viikolla. Hah, miten minusta tuntuu, ettei se "ei" ollut oikea vastaus? Käytännössä... Olen ansassa ja pidän sen esitelmän kuukauden päästä. Damn!

Jos nyt positiiviselta kantilta tilannetta katsellaan, niin ehkä ihan hyvä vaan, että saa harjoitusta puhua isommalle populaatiolle kerralla koreaksi. Ja ehkä siinä samalla oppii koreaakin enemmän. Eikä ketään varmaan hirveästi kiinnosta esitelmä ja kaikki räpläävät puhelinta... Right? Right?

Lammaskahvilaa ja hattaralimonaadia

Uiiiiih! Meitsi on niiiin finished mid-termien kanssa tässä jaksossa! Tänään olivat viimeiset osiot, eli luetun ymmärtämisen ja kuunnellun osiot. Nyt toivotaan parasta, ja että tulokset olisivat hyvät. Ainakin itselle jäi melko hyvä maku suuhun kaikista osioista. En usko, että sataprosenttia mistään saan, sillä tiedän, että tein muutamia virheitä kaikissa osioissa, mutta overall - eiköhän niiden pitäisi yli 70% mennä. Hope so!

Tänään matkasin testien jälkeen Hongdaehen, missä tapasin kaverin ja lähdimme käymään Sheep Cafessa eli Lammaskahvilassa. Olin lukenut siitä muutamaan otteeseen ja todennut, että tuolla on käytävä!

Itse kahvilan ohi olen kulkenut ties kuinka monta kertaa - tietämättäni. Se sijaitsee Hongdaen pääkadulla, aivan yliopiston tuntumassa. Se on jotenkin niin hämmentävä paikka, mutta hei, me ollaan Seoulissa, missä käytännössä anything is possible.

Lampaita kahvilassa on 2, ja niillä on oma pikku aitauksensa kahvilan ulkopuolella. Luin, että silloin tällöin ne pääsevät kahvilassakin pyrähtämään. Tällä kertaa ne tosin saivat tyytyä olemaan aitauksessa.

Selfie lampaiden kanssa. Valaistus oli hieman persheestä. Höh.

Tässä hieman iloisempi ilme lampaiden kanssa. Vaikka lampaita ei näköjään kiinnostanut...

Elsa ja Anna... Oh Frozen...

Luin, että kesällä lampaat lähtevät maalle, eikä niitä kahvilassa silloin näy.

"Bääää, mitä sää tuijotat?"

Lampailla oli poseeraus hyppysissään... Siis sorkissaan... Eikun miten se nyt menee...

Ja näistä herkuista sain 10 prosentin alennuksen - koska olen syntynyt lampaan vuonna! Hahahaha! Kyltti alennuksesta oli koreaksi enkä olisi sitä tajunnut, ellei korealainen kaverini olisi asiasta huomauttanut. How cool is that??

Sheep Cafe on tuttu myös tv:stä. Ollut mm. We Got Marriedissä mukana.

Kas tässä citylampaat hyppelehtivät ulkoilemaan. Awwww!

Suosittelen käymään Sheep Cafessa, jos Seoulissa pyörii. Hongdaesta se löytyy. Vohveli, minkä tilasimme, oli todella hyvää ja limonaadi myös. Niistä riitti oikein hyvin molemmille, ja se tuli maksamaan yhteensä 14,000 wonia, eli 7,000 per pää. Not bad!

Vaikka tuo olikin oikeastaan jälkkäri, niin päätimme lähteä käymään vielä dinnerillä sen jälkeen.

Rafla oli toisessa kerroksessa ja portaita pitkin kavutessamme törmäsimme Engrishiin. Hmm...

Lemonade part2 ! Tällä kertaa kyseessä cotton candy lemonade. Pakkohan sitä oli kokeiltava, kun se kerran menusta löytyi. Tungimme hattaran limonaadiin (siis niin kai se kuului tehdä?) ja siitä tuli melkoisen makeaa - mutta juuri sopivasti. Tsihihihi.

Ja tämä jäi jäljelle kanasta ja kalmarista. Niin, ja juustosta ja riisistä, mikä oli juuston alla... Ööö no sitä tavaraa oli siinä aika paljon. Tehtiin hyvää työtä ja putsattiin melkein tyhjäksi koko juttu. Nomnomnom!

Ravintola oli mielenkiintoinen, erilainen kuin missä olen aiemmin käynyt. Siellä oli discovalot ja discopallokin, eivätkä työntekijät olleet pukeutuneet mitenkään "työntekijämäisesti". Säikähdin, kun joku random pukumies ilmestyi pilkkomaan meille kanan. Kesti jonkin aikaa, ennen kuin tajusin, että aaaaah tämä tyyppi taitaa olla töissä täällä. Lisäksi siellä soitettiin ensin k-poppia ja myöhemmin musiikki vaihtui klubimaiseen musiikkiin.

Ruokailun jälkeen päätettiin käppäillä sivukujilla, mikä oli hyvä päätös. Löydettiin nimittäin muutama indie klubi, mistä olin kuullut moneen otteeseen! Indie klubilla käyminen on todellakin meikällä to do -listalla, mutta so far en ole saanut käytyä missään. Päätettiin tosin toisen suomalaisen tytön kanssa käydä jossain indie -musiikkipaikassa tässä lähiaikoina, eli sekin unelma pääsee toteen piakkoin! Jippii!

Resting Bitch Face

Välillä normaali-ilmeeni näyttää melko bitchmäiseltä, vaikka olisinkin täysin okei. Silti kuulen kysymyksiä, onko kaikki hyvin, olenko kipeä tai surullinen jne. Ja sitten sitä saa vakuutella ties kuinka kauan, että joojoo, kaikki on oikeasti hyvin, ennen kuin kukaan uskoo. It's just my face.

4 months

Enhän minä aktiivisesti laske, mutta aina jokaisen kuun puolivälissä tajuan, että taas on tullut kuukausi täyteen. Eilisen puolella tuli 4 sellaista kuitattua. Joillekin se voi olla vähän ja toisiin ihmisiin verrattuna (niihin, jotka ovat oleilleet tässä maassa vuosia) suorastaan äärettömän vähän, mutta why to compare?

4 kuukautta ovat menneet samaan aikaan käsittämättömän nopeasti ja sitten kuitenkin hitaasti. Aikakäsitys täällä tuntuu jotenkin erilaiselta Suomeen verrattuna. Ehkä siksi, koska elämäkin rullaa täällä eteenpäin aivan erilaisella tavalla? Kyllä kai se rullaati rullaa joka puolella eri tavalla? Joka on kokenut saman – you know what I mean.

4 kuukauden Seoulissa oleilun juhlistamisen vuoksi (siis tämähän on suurikin merkkipäivä hah) päätin naputella random -juttuja, mitä olen täällä oppinut / kokenut tms. Todellakin random -juttuja. Sekaan olen ripotellut ruoka- kuvia, koska...

"Eräs asia, mitä tulen täältä sitten joskus kotimaahan tahi muualle maisemaa vaihtaessani kaipaamaan on THÖ FOOOODzzz ! En edes pysty sanoin kuvailemaan, miten hyvää se on! Ja se on kaikkialla... Koska ravintoloita on kaikkialla. Ulkona syöminen on normaalia ja halpaa verrattuna kotikokkailuun. Totta kai täältä löytyy kalliimpiakin rafloja, mutta halvalla myös pääsee.

Vielä en ole syönyt mitään, mistä en ole pitänyt. Noh, kieltämättä mustekalan lonkerot, jotka vielä kiemurtelevat suussa, ei kuulosta hirveän houkuttelevalta, joten olen sitä ainakin vältellyt – saas nähdä, uskaltaudunko koskaan sitä maistamaan. Mutta no worries, aina voin vedota siihen ”no mut ei kaikki paikallisetkaan siitä tykkää!”

Koska eivät kaikki täällä myöskään tykkää tulisesta ruoasta. Itse kerran söin melkoisen tulista tteokbokkia ja herahtivat ihan kyyneleet silmiin. Muuten tulisuus on ollut ihan ”normitasoa”, vaikka paikallisten kanssa ruokaillessa ovat mokomat varoitelleet kyseisen ruoan olevan ”tosi tulista”. Minä maistan, enkä ymmärrä, mikä siinä on sitten sitä ”tosi tulista”. Hmm..."

"Olen alkanut ajattelemaan automaattisesti olevani 25-vuotias – mitä olenkin Korea-iässä. Aina kun joku täällä kysyy ikää, tulee suustani vastaus 25 kuin apteekin hyllyltä. Tuntuuhan se aikamoiselta harppaukselta, kun vielä olen 23-vee in western age... Mietityttää, miten Suomessa sitten tulen jatkamaan tätä ”iän valehtelua” muiden mielestä. ”Mut oon mä Korea-iässä tän ikänen!” voi aiheuttaa joissakin kummastusta. I'm pretty sure of it."

"Tästä tuli mieleen se, miten iän uteleminen heti ensimmäisellä tapaamisella ei enää kummastuta. Nojoo, ei kai se kummastuttanut alun perinkään, sillä tiesin, kuinka normaalia se on Koreassa. Sama pätee parisuhdekysymyksen kanssa. Aina se tulee vastaan uuden ihmisen kohdatessa. ”Onks sulla poikaystävää?” Sitäkin osaa odottaa. Muutenkin parisuhteista jutustelu on täällä niin yleistä, etten ole varmaan koskaan puhunut aiheesta niin aktiivisesti kuin täällä. Hmm, hieman outoa. Alan itse asiassa välillä hieman kyllästymään siihen aiheeseen."

" ”Sä oot niin kaunis!” Huoh. Tuota lausetta kuulee myös niin paljon, että se tursuaa korvista jo ulos. Don't get me wrong – totta kai on kiva kuulla kohteliaisuuksia, mutta ääääh. Liika on kai aina liikaa. Ja kun tiedän, että tämä kulttuuri on niin ulkonäköpaineinen, niin on hankala ottaa kaunis! -kohteliaisuuksia tosissaan. Täällä on niin paljon kauniita ihmisiä, jotka pukeutuvat niin siististi ja sitten olen minä, joka ei jaksa juurikaan välittää moisesta. Tietysti ulkkarina on erilaista, ja minussa kiehtovat vaalea ihoni, silmän värini ja hiukseni. Olen täällä blondi. Suomessa en.

Se on tosi hämmentävää, ja välillä surullista. Että ulkonäkö tuntuu jyräävän täällä niin paljon. Mutta se ei todellakaan tarkoita, etteikö persoonallisuudella olisi väliä. Kyllä ihmiset täällä kiinnittävät huomiota persoonaan. Hyvinkin paljon. Ja persoonallisuuksista puhutaan paljon. ”Mä tykkään sun persoonallisuudesta, koska oot...” Jne."

"Blondina ulkkarina on saanut totutella valokeilaan. Se seuraa kuin varjo. Ja välillä mietin, tällaistako on julkkiksen elämä? Ei nyt ehkä ihan samanlaista kuitenkaan, mutta toisinaan melkein. Riippuen tilanteesta. Kun koko ravintolan väki kääntyy katsomaan ovesta sisään astuessasi sinua, niin silloin se varmaan on."

"Korealaisten draamojen ja k-popin seuraaminen on vähentynyt huomattavasti. Ja siis tämä on ihan sen takia, että aikaa ei ole samalla tavalla kuin Suomessa oli. Draamojen katselua ikävöin, tällä kertaa katson kahta draamaa. Suomessa saatoin tuijotella seitsemääkin draamaa samaan aikaan – niin että huomaatte nyt varmaan, mitä ajalla tarkoitan! K-popitusta seuraan silloin tällöin, ja edelleen sillä ”jos se on hyvä biisi, mistä tykkään, niin kuuntelen sitä” -periaatteella. Viime aikoina genre on tosin kärsinyt kolauksia, eikä yhtä hyviä kappaleita ole julkaistu, kuin muutama vuosi sitten. Mielestäni."

"Haarukka ja veitsi -yhdistelmä ei tunnu enää oikealta. Puikot tai/ja lusikka ne pitää olla ruokavälineinä!"

"Jos nyt palaisin Suomeen, olisi vastassa vähintäänkin jonkinmoinen kulttuurishokki. Niin ainakin kuvittelisin. Ajatus Suomesta tuntuu niin kaukaiselta, niin kummalliselta. Olen elänyt täällä täysillä, kulttuuriin uppoutuen, että Suomi herättää tällä hetkellä mielessä haikeuden tunteen. Haikeuden siksi, että jos nyt joutuisin sinne... Ajatuskin siitä saa mielen itkemään. Korea on se paikka, missä minun pitää olla nyt – I'm sure of it."

Uusi vuosi Koreassa

Emma on ollut busy, busy! Muuten olisin tänne jotain jo kirjoitellut. Blogi on lähes joka päivä mielessä, ja varmasti päivittelisin useamminkin, jos ylimääräistä aikaa jostain liikenisi. Nytkin kello on sen verran, että pitäisi olla nukkumassa, mutta koska aion nukkua huomenna piiiiitkäään, niin painun pehkuihin tämän merkinnän purkitettuani. En aio tehdä tästä kauhean pitkää, sillä kutsumattomat nuha ja yskä ovat tulleet vieraikseni (again!) määrittelemättömäksi ajaksi ja väsyttävät elämääni melkoisesti.

Palataanpas hieman ajassa taaksepäin ja uuteen vuoteen. Pari päivää ennen uutta vuotta minulla ei ollut varmaa suunnitelmaa, miten viettäisin viimeistä päivää vuodesta 2014. Edellisenä päivänä sain kuitenkin varmistuksen uudelta korealaisystävältäni, että hän olisi menossa ranskalaisen kaverinsa house partyihin – tulisinko mukaan? No mikä ettei!

Ystäväni työt hieman venähtivät, joten tapasimme ilta-kymmeneltä tämän ranskalaistyypin asunnon edessä. Olin jo etukäteen kuullut, että ranskalainen oli töissä jossain vakuutusyhtiössä ja yhtiö maksoi koko asunnon hänelle – ja että se asunto on TODELLA kiva.

Muuta en tiennyt, vaikka hieman mietitytti, kuinka fiinit partyt kyseessä olisivat. Ja pitäisikö minun tuoda jotain? Pitääkö laittaa juhlavampaa päälle? Hmm...

Loppujen lopuksi päädyin menemään tuomatta mitään (koska ystävän työt tosiaan venähtivät ja jos olisimme aikaisin päässeet liikkeelle, olisin jotain ostanut) ja pukemaan siistin villapuseron päälle. Ja farkut. En käytä hameita talvella.

Jouduin vielä ottamaan metrolta taksin asunnolle. Kaveri selitti puhelimessa koreaksi ohjeet kuskille. Ja jouduin kuumottavaan tilanteeseen, kun kuski uteliaana alkoi rupattelemaan koreaksi kanssani. Hän oli vähän vanhempi herrasmies, eikä osannut englantia. Puhuttiin siitä, kuinka EN OLE AMERIKASTA (hän siis oletti ensin, että olen – asiahan täytyi heti oikaista), kuinka paljon Suomessa on asukkaita ja kuinka kylmä siellä on ja lunta on nyt ja että kyllä, Suomella on oma kieli ja ja ja... Eipä muuta oikeastaan.

Taksista ulos, kaverin tapaaminen ja sitten partyihin! Asunto sijaitsi 18. kerroksessa, mikä oli ylin kerros. Ja oh my goooood mikä kämppä! Ja mitkä näkymät ikkunoista!

Suurin osa vieraista oli ranskalaisia, mutta seasta löytyi myös jonkin verran korealaisia... Ja sitten minä Suomea edustamassa. Ainiin! Oli siellä yksi aussikin. Muita kansallisuuksia ei tainnut olla – en ainakaan muista. Suurin osa oli pukeutunut melko siististi ja siellä siemailtiin aluksi viinejä viinilaseista ja meno oli mielestäni melko länsimaalaista.

Joku toi jättimäisen kakun – syötiin kakkua. Juttelin ihmisten kanssa, ja inspiroiduin kaikkien tarinoista, miten he olivat päätyneet Koreaan ja kuinka kauan he olivat olleet täällä. 9 vuotta Koreassa? Wow!

Kellon lähentyessä puoltayötä, kapusimme kattoterassille, mikä oli HUGE. Enkä odottanut näkeväni ilotulituksia, koska niin monet paikalliset kaverini olivat sanoneet, ettei ilotulituksia juurikaan näy uutena vuotena. Mutta tuolta katolta niitä näkyi – ainakin neljässä eri paikassa. Yhtä aikaa. Niin hienoa!

Ja kas tässä todella tarkka kännykkäkuva rooftopilta. Aika cool laadusta huolimatta, right??

Ilotulitusten jälkeen palasimme asunnolle ja jatkoimme partyilya. Jossain vaiheessa joku ranskalainen keksi, että pelataan juomapeliä. Puolet porukasta kokoontui tyhjään huoneeseen ja alussa siitä ei meinannut tulla mitään, sillä porukka oli jo melko tipsy. Muutaman epäonnistumisen jälkeen saimme kuin saimmekin juomapelin rullaamaan muutaman kierroksen verran, kunnes koko homma lopahti.

Kuva olkkarista.

Pian sen jälkeen siirryimme Itaewoniin baariin, kunnes metroasema aukesi ja lähdimme omille teillemme. Mutta hauskaa oli, ainakin mieleenpainuva uusi vuosi!

Seuraavana päivänä uuden vuoden bailaus jatkui – tällä kertaa kokoonpanolla Suomi 2 ja Korea 2. Kohteena oli Hongdae ja NB2 (kyllä, juuri se YG Entertainmentsin omistama klubi) mistä on tullut melkoisen tuttu paikka. Siellä on tullut vietettyä aikaa rutkasti. 1.1. oli kiireinen päivä klubilla. Paljon, paljon ihmisiä. Muttei yhtä paljon, kuin viikonloppuna (please, älkää menkö pe tai la, koska ette kykene liikkumaan ettekä hengitämään siellä. Ihan oikeasti).

Ensin joraltiin alakerrassa tanssilattialla, kunnes kavuttiin yläkertaan, mikä ei ollut niin crowded. Ja guess what – tuona iltana minulle tarjottiin ainakin 3 tai 4 juomaa. Ja otin ne tietenkin vastaan, koska free drinks! Tietysti saa olla valppaana, jos juoman tarjoaja haluaakin vastineeksi jotain sinulta, mutta kaikki olivat tällä kertaa sen verran drunk, että unohtivat meikäläisen juoman annettuaan. Joku paikallinen äijä oli aivan liian huppelissa, kun tuli kysymään, voiko tarjota juotavaa, että kieltäydyin tarjouksesta.

Tämä kuva on itse asiassa tältä viikolta NB2:sesta. Mutta teki mieli laittaa se tähän väliin. Kuvassa Blue Sapphire, mihin baarimikko oli vahingossa lirauttanut ylimääräisen annoksen alkoholia... Maistoin sen siinä niin vahvana. Eipä tietysti haitannut!

Ilta eteni sen verran erikoisesti tällä kertaa (jokainen ilta ulkona on aina erilainen kokemus täällä), että baarimikot tulivat pienoiseen humalaan heille tarjotuista juomista ja alkoivat pyytämään ihmisiä tanssimaan baaritiskille. Siellä oli kännisiä jenkkisotilaita, jotka lähtivät leikkiin mielellään mukaan ja johan sieltä paitaakin strippailtiin pois.

KFC hampparipaikasta. Tämmöinen näky on normaalia klubi-iltojen jälkeen. Ja aina yhtä hupaisaa!

Klubeilun jälkeen mentiin syömään hampparit ja mieleeni tuli hieman hassumpi idea: let's go to the movies! Kuinka usein ihmiset menevät leffaan klubeilun jälkeen? Not many! Mutta sain sen idean ja yritin tartuttaa sitä muihinkin ja onnistuin – yhteen vain tosin. Haha! Suomi 1 ja Korea 1. Odotimme jonkin aikaa, sillä aikaisin leffa alkoi 8.20am.

Popcorniakaan emme saaneet, sillä sen valmistaminen aloitettiin vasta juuri ennen kuin elokuva alkoi. Olimme myös ensimmäiset leffateatterissa odottamassa lippujen myynnin alkamista. En odottanut näkeväni siellä suurin piirtein ketään muita kuin me, mutta yllättäen siellä oli varmaan joku 10 ihmistä meidän lisäksemme. Eivätkä he näyttäneet suoraan klubeista tulleilta.

So empty...

Elokuva oli Taken 3. Olimme molemmat aivan väsyksissä, mutta action leffa piristi kummasti. Mielestäni näyttelijät eivät olleet hirveän hyviä ja itkettävät kohtaukset lähinnä huvittivat, ja käsikirjoituskin suoraan sanottuna kusi, mutta action oli ihan viihdyttävää ja leffan jaksoi katsoa loppuun asti ilman sen suurempia kriiseilyjä.

Leffan jälkeen saimme vihdoin popcornia! Se olikin sitten aamupala. Popcornia ja kokista. Istuttiin raukeina leffateatterin aulassa syömässä ja katsottiin ulos ikkunasta, kuinka ihmiset lipuivat kaduilla ja oli valoista ja aurinko paistoi. Oli vaikea kuvitella, että olin ollut hereillä koko yön. Ja aamun.

Unta kaaliin sain 3 ja puoli tuntia, sillä olin kutsunut toisen kaverini syömään kanssani Running Manista tutun Hahan raflaan. Paikka on supersuosittu, mutta olimme onnekkaita, ettei meidän tarvinnut odottaa kuin muutama minuutti ja pääsimme pöytään. Ulostautuessamme ulkona oli melkoinen jono jo.

Hahan rafla sijaitsee Hongdaessa ja se on siis BBQ paikka - ja se liha on kyllä mielettömän hyvää!

Jepulis jee. Sillä lailla se uusi vuosi vaihtui täällä päin maailmaa. Baila baila 2 days in a row! Ei se kauhean usein noin mene. Mutta olen iloinen, että se meni noin.

Jees, postaan tämän huomenna... Tai siis tänään, lauantain puolella. Menen nukkumaan nyt... Uhh...

Hei hei vanha vuosi, tervetuloa uusi

Vuosi 2014 oli melkoinen vuosi, sanoisinko. Tunteiden vuoristorataa, muutoksia ja paljon uusia ihmisiä. Ja unelmien toteuttelua. Vuosi sitten tuskin aavistinkaan, mitä se pitäisi sisällään. Edellisessä blogissa vuosi sitten tuli kirjoitettua vuodesta 2014 erittäin lyhykäisesti:

Uskoisin, että vuodesta 2014 tulee myös tosi kiva. Lemppariharrastustani eli matkustelua tuskin tulen harjoittamaan yhtä monipuolisesti kuin tänä vuonna, vaikka uskon, että sitäkin tapahtuu...

Tottahan tuo oli, hah! Mutta vaikkei sitä monipuolisesti tullutkaan harjoitettua, niin se ei haitannut.

Niin. Alkuvuosi oli melko ahdistavaa aikaa. En siitä blogiini kirjoittanut, mutta erikseen OpenOfficeen yes. Ajatukset oli pakko saada ulos jonnekin.

”Koulu on maistunut pahalta – etenkin tällä viikolla. Sydämessä myllää tunteita, joita on mahdotonta selittääkään tai kuvailla sanoin. Tuntuu pahalta, että on lähtemisaikeita koulusta, mutta toisaalta vapauttavalta... Äääähh, hankala selittää!”

”Itkin yöllä unissani, kun ahdisti niin valtavasti.”

”Olotila ei hirveästi ole helpottunut, vaikka tänään olikin helpompi päivä. Joinain päivinä nimittäin tuntuu todella pahalta astua koulun sisälle. On hieman kuulumatonkin olo.”

Ja niin edelleen...

Alkuvuosi oli todellakin vaikeaa. Se oli yksi vaikeimmista hetkistä tämän toistaiseksi lyhyehkön elämäni varrella. Ja olen varma että tulen sen muistamaan aina.

Mutta yksi parhaimmista hetkistä oli myös huomata se, että tämä juttu ei ole minua varten. Että tarvitsen muutoksen tähän. Ja aloin kuunnella taas enemmän itseäni, en muita. Onneton umpikuja johti tarkempaan itsetutkiskeluun, mikä jatkuu tänäkin päivänä – sehän on jatkuva prosessi. Hmm, hassu tuo ihmismieli!

Ja hei – hassua se elämäkin! Mitä kaikkea sitä tapahtuu, mitä kaikkea sitä kokee ja tunteekaan.

En ole koskaan ajatellut, että elämässä on oikeita ja vääriä päätöksiä. On vain suuntia, mitkä valitsee, ja niitä pitkin kulkee ja katsoo, mitä eteen tulee (hei... olen varmaan tämän joskus aiemmin tänne kirjoittanut). Koskaan ei voi tietää, mihin ne päätökset johtavat loppupeleissä. Jos se tuntuu oikealta, niin sitten se päätös pitää. Jos huomaakin sen olleen virheaskel, voi aina muuttaa suuntaa ja löytää itsensä jostain aivan muualta kuin minne alunperin kuvitteli astuneensa. Se on samaan aikaan niin kiehtovaa ja jännittävää, kuten myös hieman pelottavaakin.

Alkuvuoden ahdistus helpotti selvästi, kun koulu loppui. Muuttokuormaa isän kanssa kämpiltä hakiessamme olo oli omituinen – helpottunut ja vapautunut, mutta omituinen. Tunsin jo muutoksen, kuinka se leijui ilmassa. Se oli lähellä.

Kesä tuli. Se meni Helsingissä lentokenttätöissä. Ja se oli aivan mahtava kesä, meillä oli mieletön työporukka. Nauroin niiiiiin paljon! Ja Suomen kesä on aina tosi jees.

Alkusyksystä tuli heitettyä hyvästejä, ja syyskuun puolessa välissä lähdinkin sitten Seouliin. Aikamoista!

Vuosi 2014 oli ehdottomasti henkisen kasvamisen ja pohdiskelun vuosi. Ja unelmien toteuttamisen vuosi. Päivääkään en vaihtaisi pois.

Vuosi 2015? Hmm, jaa-a. Pää on täynnä kysymysmerkkejä, kun sitä mietin. Seoulissa pysyttelen ainakin kesäkuun alkuun asti, mutta siitä eteenpäin en vielä osaa sanoa yhtikäs mitään. Rahakysymys on aika iso kysymys – sen verran iso, että se määrittelee sen, palaanko kenties Suomeen kesällä. Pelkkä ajatuskin saa olon tuskaisen surulliseksi ja vaikeaksi. I don't want to leave!

Tässä kuussa tulee 4 kuukautta täyteen täällä oleilua ja vaikka se onkin lyhyt aika, niin paljon on tapahtunut. Viihtynyt olen – niin paljon. Korea on ihana maa, vaikken juurikaan Seoulin ulkopuolella olekaan kerennyt pyörähdellä, mutta siis silti sen sanon... Ihana maa, ihanat ihmiset, ihana kulttuuri ja se ihana kieli. Ei täällä aina helppoa ole, mutta ei kovin vaikeaakaan tällaisella limited korean language skillsillä. Kulttuurierot eivät myöskään tuntuneet järisyttävästi tänne saavuttuani. Kyllä, erilaista on kuin Suomessa, mutta... Eh, that's it. Hankala selittää.

Niinpä niin, vuosi 2015 – minulla ei ole aavistustakaan, mitä sinä pidät sisälläsi varsinkaan loppupuoliskosta, mutta yhtä asiaa pyydän: että olisin onnellinen. Se on tärkeää. Äärimmäisen tärkeää. Ja toivon, että teen päätöksiä ja tarvittaessa sellaisia muutoksia, että pysyisin onnellisena ja tyytyväisenä elämääni. Kukaan muu ei voi sitä tunnetta täyttää sisälläni, paitsi minä itse.

Nyt haluan vielä kerran kiittää vuotta 2014 kaikesta, ennen kuin siirryn taas nykyisyyteen ja vuoteen 2015. Kiitos!

Vuonna 2014...

Posti toi valloittavan cupcake -repun, mikä jaksaa vieläkin valloittaa! Vuosi ollaan yhdessä kuljettu.

Keikallakin kävin.

Autokin sai osumaa.

Öööö otin selfien herättyäni... Only once. And it was enough.

Kanankoivet olivat halpoja joskus. Nomnomnom!

Pidin Kapusesta huolta.

Tein kalliimman ostoksen, mitä olin kuolannut ties kuinka kauan.

Lappi!

Olin kesällä avustajana musiikkileffassa, mikä tulee teattereihin tulevana kesänä.

Seoul ja kuumuus.

Ei niin.

Kuvatukset omista arkistoista ja oh dear - googlesta.

Ihanan virkistävää ja onnellista uutta vuotta kaikille!