Llithfaenin airbnb:stä meidän matkamme jatkui keskiviikko-aamuna 12.6. kohti Llanberisiä. Halusimme siis käydä Walesin (ja Englannin) korkeimman vuoren huipulla - Snowdonilla. Snowdon kohoaa 1085 metrin korkeuteen. Huipullehan voi kiivetä TAI körötellä junan kyydissä Llanberisin asemalta ylös ja takaisin. Jotkut tekevät myös junamatkan ylös ja laskeutuvat omine aikoineen alas.
Olimme seuranneet säätä eikä kovin hyvältä näyttänyt. Olin ollut toivorikas, että mahdollisesti pääsisimme laskeutumaan jalkapatikalla alas, mutta eiiii. Sää vaikutti olevan sumuinen ja sateinen juuri tuona päivänä, kun olimme sinne suunnitelleet menevämme. Pari, kolme päivää ennen varasin meille molemmille meno-paluu junaliput. Olivathan ne hinnat melko tyyriit, mutta olihan se vuori koettava, kun kerran siellä alueella olimme.
Junavuoroja oli mennyt aika paljon, mutta saimme ostettua netistä klo 11 maissa lähtevän junan kyytiin pari lippua. Suosittelen todellakin ostamaan ennakkoon, sillä nuo liput ovat todella suosittuja varsinkin kesäaikaan.
Ennen junailua kävimme nälkäisinä aamupalalla Llanberisin keskustasta löytyvässä Pete's Eats -nimisessä paikassa. Se oli saanut paljon hyviä arvosteluja, joten sen takia se valikoitui meidän aamupalapaikaksi. Paikka olikin symppis, annokset kookkaita (tämä on tärkeää!) ja hinnat edulliset brittihintoihin nähden.
Tuhdin aamiaisen jälkeen jaksoi lähteä jatkamaan juna-asemalle, minne oli vain muutaman minuutin ajomatka. Asemalla kävimme noutamassa varaamamme liput lippupisteeltä ja odotimme sateessa junaa saapuvaksi.
Asemalta vuoren huipulle meni junan kyydissä tunti ja sama takaisin. Ilma oli koko ajan sateinen ja sumuinen, viileä. Näimme vain lähimmät metrit ympärillämme.
Aivan vuoren huipulle oli vielä portaita. Ylhäällä oli puoli tuntia hengailuaikaa, ennen kuin oli hypättävä saman junan kyytiin paluumatkalle.
Been there, done that.
Huvituimme parista lokista, jotka olivat huipulla. Tuolla tuulla tuiversi niin kovasti ja kylmästi, että ihme, kun pysyivät pystyssä!
Palasimme junalla takaisin alas ja päätimme käydä herkuttelemassa. Halusin maistaa skonsseja! Käveltiin noin viisi minuuttia juna-asemalta kahvilaan, josta Googlen mukaan saisi skonsseja.
Skonsseja ja teetä! Oli kyllä hyvää <3 Oli mukava nautiskella näitä ja katsoa ulos viileään sateeseen, jonne ei hetkeen tarvinnut lähteä.
Sade lakkasi ja astelimme ulos lyhyelle kävelylle kauniille, värikkäille kaduille.
Eipä muuta kommentoitavaa tähän kuin SUMU.
Palasimme autolle ja matka jatkui eteenpäin! Caernarfoniin. Kyseessä söpö pieni kaupunki Snowdonia National Parkin ulkopuolella. Llanberisistä ajomatkaa meni noin 20 minuutin verran.
Aivan ensimmäiseksi riensimme Caernarfonin linnaan. Se on rakennettu 1200-luvulla ja on näyttävä linna Caernarfonin keskustassa. Ehdottomasti tärkein landmark kaupungissa.
Linnareissun jälkeen kävimme tsekkaamassa itsemme sisään Totters Hostelliin. Olimme varanneet kahden hengen huoneen, mutta saimmekin neljän hengen huoneen, johon ei tullut ketään muita kuin me. Oli mukavasti ainakin tilaa!
Hengähdimme hetken huoneessa ja päätimme lähteä syömään. Google avusti jälleen kerran ruokapaikan valinnassa ja päädyimme Black Boy Inniin illalliselle. Paikka oli melko täysi illallisaikaan. Ruoka oli hyvää ja maittavaa sekä täyttävää. Suosittelut sinne siis!
Kiersimme Caernarfonin keskustan nopeasti läpi ja jatkoimme sitten hostelliin, missä painuimme suihkun kautta unten maille...
Seuraavana aamuna kävimme hostellin kämäisellä aamupalalla - tarjolla perushostellisetit eli self serve paahtista ja päälle voita/hilloa ja muroja. Ei sillä hirveästi nälkää voitettu, mutta sen verran kuitenkin, että jaksettiin jatkaa matkaa.
Meidän ensimmäinen pikapysähdys oli 15 minuutin ajomatkan päässä Caernarfonista. Paikan nimi oli Llanfairpwllgwyngyllgogerychwyrndrobwllllantysiliogogogoch. Niin. Kyllä, luitte oikein. Llanfairpwllgwyngyllgogerychwyrndrobwllllantysiliogogogoch. Tässä kylässä asustelee reilut 3000 asukasta ja se tunnetaan lähinnä siitä, että se omaa Britannian pisimmän nimen sekä yhden maailman pisimmistä nimistä. Lyhennettynä sitä kutsutaan myös Llanfair PG tai Llanfairpwll -nimillä.
Videolla kuulette, miten nimi lausutaan.
Kävimme sitten rautatieasemalla ihmettelemässä nimeä. Muita ihmettelijöitä ei tuolloin ollutkaan, johtuen varmasti säälimättömän kylmästä viimasta ja sateesta. Tuotti kyllä meillekin vaikeuksia ottaa kuvat.
Ja siinäpä, mitä kylän nimi tarkoittaa.
Todella pikaisen pyrähdyksen jälkeen jatkettiin matkaa Conwyyn, jonne oli 25 minuutin ajomatka. Conwy olikin sitten hieman isompi paikka, 116 000 asukkaan kaupunki. Tunnetuin kohde kaupungissa on varmasti - yllätys yllätys - hyvin säilynyt keskiaikainen linna ja sen muuri, joka reunustaa näyttävästi kaupunkia. Sinne mekin ensin suuntasimme.
Linna oli aika komea! Linnalta kävelimme Britannian pienimmän talon luo. Kyllä - pienimmän!
Jos olisi sisälle halunnut tunkea, niin punnan olisi maksanut. Ei siis paljoa, mutta toisaalta uskottiin kyllä ulkopuoleltakin katsottuna, että pieni se on. Joten pidimme puntamme.
Kävimme kaupungin keskustan tuntumassa lounaalla. Fish & chips!
Noms!
Meidän seuraava etappimme oli National Trust Bodnant Garden. Sinne oli vartin ajomatka Conwystä. Koska sää oli aika harmaa ja sateinen, oli bodnant garden ihan ok. Varmasti näyttävämmän näköinen paremmalla ilmalla. Olimme kuitenkin häikäistyneitä (minä siskoa enemmän) puutarhan koosta ja lukemattomista kasveista ja kukista ja puista, joita oli ympäri maailman. Seuraavaksi kuvasatoa sieltä!
Ihastuttava Laburnum Arch!
Bodnant Gardenista päästyämme ajelimme Chesteriin, Englannin puolelle. Se oli meille välietappi vain. Olimme varanneet kaupungista hotellihuoneen, jossa yövyimme jatkaaksemme eteenpäin matkaa seuraavana päivänä.
To be continued...
