Big Bang Made Tour in Seoul 25.4.

Tapahtuipa eräänä lauantaina Seoulissa niin, että viisihenkinen poikaryhmä teki kauan odotetun comebackinsä Olympic Gymnastics Arenalla...

… Ja loppu on sanoinkuvaamatonta fiilistelyä pään sisällä! Jeah! Koska minä olin siellä, 13,000 ihmisen joukossa lauantaina. Todistamassa tätä ihmettä, kun Big Bang teki vuosia odotetun paluun keikkalavoille Made -world tourin siivin.

Alun perin en lippuja saanut, sillä härreguuuuud – varmaan joku muutama miljoona muutakin niitä tavoitteli. Mainitsin myöhemmin paikalliselle ystävälleni asiasta ja hän alkoi etsimään kysymättä netistä tyyppejä, jotka ovat myymässä lippuja. Jälleenmyyjiä siis. Löytyihän sieltä lippu, noin 30 euroa kalliimmalla. Big Bang on kuitenkin Big Bang, ja ainut ryhmä, jonka keikalle halusin palavasti, joten whatever. Tietenkin rajansa kaikella, muttei tuo 30 euroa ollut mielestäni niin paha kuitenkaan. Samalla lailla minäkin olisin korottanut, jos jälleenmyyjän asemassa olisin ollut.

Eeeniveisss! Keikkapäivä oli erittäin lämmin ja ihmisiä oli paljon eikä keikka päässyt alkamaan ihan aikataulussa, sillä meitä seisomapaikkalaisia oli ulkona odottamassa sisäänpääsyä vielä kuuden jälkeenkin. Ja iltakuudelta sen olisi pitänyt alkaa. Ja niitä ovia oli vain 2, mistä porukkaa otettiin sisälle. Siis 2 vain! Mitä se semmoinen on... Kai jonkinmoista kreisiryntäystä ja kaaosta sillä yritettiin estää.

Sisälle päästiin (olin siis suomalaisen frendini kanssa paikalla, sillä sain hankittua meille 2 lippua), ja voi sitä wow -elämystä, kun suurelle areenalle pääsin sisään tallustelemaan! Meidän seisomalohkopaikkamme oli takana, ja aluksi se tuntui todella kaukaiselta lavaan nähden, mutta keikan aikana pääsimme hivuttautumaan aina vain lähemmäs ja lähemmäs... Sillä eihän porukka paikoillaan osannut pysyä...

… Ja sain todella kokea korealaisten fanien hulluuden rajat. Tai siis mitkä rajat? Ei tainnut välillä olla rajoja ollenkaan. Shameless – oh so shameless! Väkijoukko teki paljon hassuja aaltoja, mitkä olivat raivostuttavia ja aiheuttivat ihmisten melkein-kaatumisia ja siis basically – kaikki vihasivat toisiaan. Seisomalohkot oli tungettu ääriään myöten täyteen, ja siellä hikoiltiin kilpaa Big Bangin poikien kanssa. Olo tuntui lähinnä urheilusuorittamiselta, kun piti yrittää pysyä paikoillaan ja keskittyä samalla kuulemaan ja katsomaan ja nauttimaan keikasta.

Lyhyimpiä ja nuorempia ihmisiä kohtaan kävi sääli. Heillä ei helppoa ollut. Monet tytöt minut itkien meikit kasvoilla ja puolikuolleen näköisinä ohittivat. He, jotka eivät läpi väkijoukon kyenneet raivaamaan tietänsä ulos, pääsivät työhönsä uupuneen vartijan käsivarsien kautta turva-aidan toiselle puolelle, mistä heidät yksi kerrallaan kiikutettiin ulkona odottaviin ambulansseihin.

Minä ja suomalainen frendini oltiin aikasta fine, mitä nyt tosiaan hikoiltiin ja varmasti haistiinkin (tulen aina olemaan kateellinen korealaisille, joilta puuttuu tämä geeni) ja oltiin puristuksissa ihmisten välissä. Ollaan kuitenkin vahvempaa tekoa mitä paikallisiin tulee, joten selvittiin suomalaisella sisulla. Yeahh!

PALJON IHMISIÄÄÄÄHH! krääh

Keikka alkoi loppujen lopuksi n. 35 minuuttia myöhässä. Paikalla oli myös liuta julkimoita todistamassa, että kyllä se on Big Bang ihka elävänä siellä lavalla, juu. Itse asiassa eräs filippiiniläinen kaverini oli istumapaikalla ja pääsi upgrademaan itsensä VIP -istuimille suoraan iKONin taakse. Ai miten? Noh, oli kuulemma vain kävellyt ja istunut sinne, koska oli ollut vapaita paikkoja. iKON on itselleni todella tuntematon ryhmä, enkä varmasti tunnistaisi, jos jossain tulisivat vastaan. Nimen olen vain kuullut.

Taeyang nahkatakissa... Good Boyn aikaan. Grrr...

Ensimmäinen pikku juttutuokio faneille

GD in da haus

3 tuntia oli energinen show, missä ei pyrotekniikassa tai ylipäätään missään säästelty. Kaikki oli hiottu tarkasti alusta loppuun saakka – katsojia ei aliarvioitu. Big Bangillä on todellakin kyky viihdyttää yleisöä ja tehdä show'sta kuin show'sta ikimuistoinen.

Keikalla kuultiin myös kaksi uutta biisiä, jotka näkevät virallisen päivänvalonsa 1.5. eli aivan piakkoin. Bae bae ja Loser, mistä jälkimmäisestä näimme myös ensimmäisinä musiikkivideonkin. Ja kuultiin varmaan 4 kertaa kumpikin biisi läpi keikan aikana. Kyllä ne osuivat ja upposivat, vaikka ensimmäisellä kuuntelukerralla ne kuulostivatkin enemmän GD:n soolotuotannolta kuin Big Bangin. Noh, GD:llä on ollut näppinsä vahvasti mukana biisien näpertelyssä, as always, joten ehkä se siitä sitten johtuu.

Meno oli välillä vähän tämmöistä tuolla väkijoukossa...

TOP näyttää uudessa lookissaan juuri sähköiskun saaneelta.

Seungri harrasti fan serviceä ja antoi takkinsa jollekulle eturivissä. Awww!! Tarina ei tosin kerro, onko tyypillä enää kyseistä takkia ja pääsikö hän se päällään turvallisesti takaisin kotiin.

Daesungillakin oli semmoinen hiustyyli, minkä takaa ei varmaan kirjaimellisesti mitään näe. On se silti niin symppisäijä, ettei mitään järkeä!

God knows how many times I got distracted by Taeyang's back...

... Or front side... Daaamn.

Videopätkä ennen encorea, kun porukka alkoi laulamaan kuorossa Wonderfulia.

Loserin musiikkivideo oli... okei. En voi siitä tähän oikein mitään kirjoittaa, sillä muuten tulisin spoilaamaan kaiken. Sillä olen erittäin hyvä spoilaamaan tällaisia asioita puoliksi tietämättänikin. Huuups.

Olin Big Bangin Lontoon keikalla Alive tourin aikaan 2 vuotta ja 4 kuukautta sitten. Pakkohan niitä oli hieman verrata toisiinsa, vaikka fiilikset olivatkin erilaiset kummallakin keikalla. Lontoon keikan aikana jännitys alkoi jo Suomessa, ennen kuin lentokoneeseen astuin ja kesti koko viikonlopun. Seoulissa taas... Olihan sitä pientä jännitystä totta kai, mutta ei ehkä niin yyyyberisti u know. Kummallakin keikalla oli ja on vieläkin tosin spesiaali paikka sydämessä, ei siitä mihinkään pääse. Big Bang rocks forevöööööhh !

Ihmisissä ja pukeutumisessa näkyi jonkin verran eroja. Lontooseen oli saapunut suurin osa ihmisistä ympäri Eurooppaa ja oli helppo mennä juttelemaan ja sharettelemaan fiiliksiä, kun Big Bang on vihdoin keikkailemassa Euroopassa. Seoulissa suurin osa populasta oli ympäri Aasian, eivätkä aasialaiset kummemmin randomien kanssa fanityttöilleet/-pojitelleet. Seoulissa myös pukeutuminen oli erittäin hillittyä. Plakaateja näkyi ja VIPpiläisten tavaramerkkejä eli keltaisia light stickejä. Lontoossa cosplayausta näkyi paljon, ja fanihärpäkkeisiin verhoutuneita faneja.

Tämän keikan kohokohta oli edelleenkin Taeyang casually walking around without a shirt on. Taeyang on ihana. Iiiiih.

Että sellaista. Keikan jälkeen olo oli aikamoisen hurmioitunut ja tyytyväinen. Tyytyväinen siihen, että minä pääsin sinne. Voittajan on helppo hymyillä.

Ei se kuvaamattomuus nyt iiiihan putkeen mennyt. Olkaatte hyvät kämäisistä kännykkäkamerakuvista.

It's B-B-Big BANG!

Tasan viikon päästä räjähtää. Nimittäin...

Big Bangin ensimmäinen comeback -keikka! En jaksa edes laskea, kuinka monta vuotta Alive -tourista oli. Pieni ikuisuus?

Eniveis, tätä on odotettu, enkä voisi olla enemmän high high siitä, että comeback starttaa Seoulista silloin, kun itsekin täällä vielä oleilen! Mikä tarkoittaa sitä, että monien sattumien ja kommellusten kautta sain kuin sainkin lipun lauantain keikalle!!! Siitä on kiittäminen ihanaa korealaista ystävääni, jolle syvää huokaisin, kuinka en onnistunut saamaan lippuja keikalle (muutama miljoonahan niitä täällä kai havitteli, joten no surprise...). Ystäväiseni alkoi koluamaan korean kielisiä nettisivuja ja löysi monia jälleenmyyjiä ja yhdestä paikasta tärppäsi. Kahdella lipulla mennään, sillä sain suomalaisen frendini messiin.

Ah! Big Bang oli oikeastaan ainut, jonka keikalle oikeasti halusin kovasti ja se toive toteutuu nyt! Kiitos Big Bang! Ensi viikon lauantaista tulee varmasti ikimuistoinen päivä - aivan niin kuin viimekin keikasta Lontoossa... Silloin kaaaauan kaaaauan aikaa sitten. Minkä tosin muistan kuin eilisen.

Iiiiiiihh can't handle this excitement!

Cherry Blossom Time

Kirsikkapuiden kukinta-aika tuli ja näyttääpi pahasti siltä, että myös meni. Kiitos tuulien ja sateiden. Noh, olisivat ne muutenkin hävinneet loistamasta jossain vaiheessa. Näkyy niitä toki vieläkin, mutta kulta-aika on ohi. It's the sad truth. Kyynel.

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun näin kirsikankukkia. Auppari-aikoinani kävin Washington D.C.:n kirsikkakukkafestareilla kavereiden kanssa. Se oli kiva päivä.

Täällä Seoulissa käväisin myös tsekkailemassa kirsikkapuita, ja sanomassa moi keväälle. Koska kevät on! Vaikka siltä ei välillä ole tuntunutkaan, kiitos viileiden viimojen ja sateiden. Hrrrr!

Yksi suosituimmista festareista täällä on tietenkin Cherry Blossom Festival, mikä on TÄYNNÄ PARISKUNTIA JA PERHEITÄ. Obviously. Sinne minäkin sitten menin. All alone. Koska why not. Niin ajattelin, kunnes sinne ihmispaljouden keskelle eksytin itseni ja kaikki alkoivat käydä hermoille. Oli siellä kuitenkin nättiä, check it out:

Lonely selfie with ma selfie stick yo'

Seuraavat kuvat ovat ystäväni ex-yliopistosta. Siis ex, koska hän on valmistunut kaaauan aikaa sitten sieltä. Kyunghee University siis! Kampus oli mielettömän nätti, en vaan voinut olla ihastelematta rakennuksia ja maisemia, jotka näyttäytyivät silmissäni komeina - ihan kuin jostain leffasta!

Kävin toisen ystäväni kanssa myös National Cemeteryllä kuvailemassa. Jep, hautausmaalla. Mekin vähän epäröimme, josko sieltä kivoja kuvatuksia saisi... Kannatti mennä! Siellä oli oikeasti nättiä ja vähemmän ihmisiä. Yeah! Oli hauska kuvailla, kuten näkyy:

Otin pari kuvaa myös omalta kampukseltani:

Simply Kpopin yleisössä

No voi ny... Tämä piti julkaista tosiaan tämän viikon alussa ja ehdin melkein julkaisemaankin, kunnes netti päätti sanoa moimoi. Huoh. Tässä tämä nyt kuitenkin tulee - vihdoin ja viimein!

Pari viikkoa sitten maanantaina tuli viihdyttyä erittäinkin mieleenpainuva päivä Arirang tv:n Simply K-popin yleisössä. Ja päädyinpä sattumien kautta ämceeilemäänkin hetkeksi kyseiseen ohjelmaan. Hey – someone's gotta do the job u know!

Hommahan meni niin, että hain yleisöön monta, monta viikkoa, kunnes tosiaan tärppäsi. Itse asiassa se tärppäsi aikamoisen hyvään saumaan, sillä (yli) pari viikkoa sitten maanantaina minulla oli vielä loma menossa. Joten kun kuvauksia edeltävänä päivänä sain tietää, että pääsen mukaan, niin fiilis oli aikamoisen makoisa.

Aamu alkoi puoli seitsemän, kun silmät ristissä kampesin itseni sängystä ylös ja zombeilin rutiinit läpi ja ulostauduin aurinkoiseen aamuun. Arirangin etsiminen oli pienoisen tuskan takana, kunnes tyhmä pääni tajusi että hei minähän voin google mapsista katsoa, missä se on ja missä minä olen ja seurata sitä pientä punaista palloa eli minua kartalla ja töttöröö!

Seuraava ongelma oli, että minne päin pitää mennä. Tai mistä ovesta pitää mennä sisälle. Koitin etsiä muita ulkkareita, mutta eipä näkynyt. Niinpä kysyin joltain korealaiselta tytöltä, joka väitti osaavansa englantia. Ei tullut mitään. Pyörin alakertaan ja kysyin joltain vanhemmalta naiselta asiaa. VIRHE. Nainen nimittäin sattui olemaan jonkun faniklubin pomo.

”Ketä tulit katsomaan? Etkö tiedä? Mitä sinä sitten täällä teet?” ”Mut mut mut mä sain tän viestin ja siis öööh minne meen?” ”Mutta se riippuu, ketä tulit katsomaan. Lähde pois, jos et tiedä.”

Joku random mukava tyyppi huomasi hätäni ja mainitsi sisällä olevasta infopisteestä. Riensin tukalasta tilanteesta sisälle ja infopisteestä minulle sanottiin, että mene yläkertaan. Yläkerrassa turvamiehet huitoivat jotain ja sanoin: ”Mut mulle sanottiin, että kakkoskerros...” Turvamiehet: *lisää huitomista*. Minä: ”aaaaah, siis ulkokautta kierrän vai?” Turvamiehet: *nyökkäilyä*.

Eikun taas lähtöpisteeseen. Portaiden yläpäästä bongasin vihdoin kourallisen ulkkareita ja tajusin löytäneeni omieni pariin. Wohooooo, finally!

Olin yllättynyt siitä, kuinka vähän meitä ulkkareita olikaan. Joku 20? Kaikki eivät edes ilmestyneet paikalle. Faniklubeja taas oli mielin määrin.

Meidät ulkkarit päästettiin sisälle studioon ensimmäisinä ja vieläpä eturiviin. Se on kuulemma aina niin. Haluavat näyttää, että ollaanpas sitä todella kansainvälisinä täällä tai jotain. Well, kinda makes sense. Onhan Arirang kuitenkin täällä päin se englannin kielinen kanava.

Simply K-pop kuvataan kolmessa eri osassa ja kaksi jaksoa päivässä – joka toinen viikko siis. Ja kolmessa eri osassa: pre-recording 1, pre-recording 2 ja main recording.

Minähän siis pääsin alunperin vain ensimmäiseen osioon, muttaaaaa luikertelin salakavalasti sisään kahteen muuhun osioon. Toisella kerralla tyyppi ei edes katsonut, kuka näytti nimeään listalta (merkkasi rakseja nimien perään sitä mukaa, kun porukka näytti sormellaan), joten seisoin siinä vain ja that's it. Main recordingiin yritin ensin samaa juttua, mutta tällä kertaa listan kanssa kiersi tuttu turvamies, joka muisti minut. Klunks! Onneksi minulta kysyttiin viimeisenä ja etsin sieltä turvalliselta kuulostavan nimen, jota ei oltu vielä raksittu. Yep, main recordingissa oli sitten Selmana heilumassa... I'm such a sneaky lady.

Muiden ulkkareiden kanssa oli hauska hengailla ja naureskella kreiseille faniklubeille. Koska hey – let's face it. It's pretty scary. Se on niin hardcore- omistautumista jollekin ryhmälle/artistille, ettei minulla ikinä olisi aikaa moiseen. Kun My Name kuka-nyt-onkaan-poikaryhmä tuli esiintymään, kirosin fanityttölauman takanani. Musiikista en kuullut mitään, laulusta nyt puhumattakaan. Tai räppiä se ehkä oli. See?! Lisäksi takanani ollut tyttö kiljui suoraa päätä korvani juuressa, ja esityksen jälkeen korvani tinnitti kivasti.

Yritän ymmärtää faniklubeilua, mutta sitten taas en halua ymmärtää. Ei ole minun juttuni. It's way too serious. Ja se, että täällä ei välttämättä ymmärretä, jos tykkää monesta eri ryhmästä ja artistista. Ei, ei, ei – yhdestä vain voi tykätä.

Noh, yleisönä oli kiva olla. Ja esiintyjistä huomasi, kuinka mukava heistä oli interactailla meidän ulkkareiden kanssa. Itse vilkuttelin Boyfriendin kanssa ja joku tyypeistä näytti jonkun tanssiliikkeenkin Bounce -biisistä, kun huomasi minun ja saksalaisen tauolla sitä pohtivan. Awwws! Lisäksi joku CLC – josta kuulin tuona päivänä ensimmäisen kerran – ryhmän jäsen veti kanssani hetken tanssiliikkeitä, kun istualtani heiluttelin very not so seriously käsiäni, ennen heidän esitystään. Ja sain tytön nauramaankin. Höhööö.

Ja koska istuin oikealla puolella suurimmaksi osaksi, astelivat starat aivan metrin päässä minusta esiintymisalueelle. Ja moikkailivat, jotkut high fivettivätkin.

U-Kissin Eli, joka hostaa ohjelmaa, oli pienoinen pettymys. Hän siis teki juontonsa main recordingin aikana. Pettymykseni ei ehkä kuitenkaan johtunut kokonaan Elista, vaan typeristä spiikeistä, mitkä hänelle oli annettu sanottavaksi. Mutta kuitenkin... Häntä ei tuntunut kiinnostavan koko homma. Mietin, oliko hän vain väsähtänyt vai mikä oli ongelmana. Asenne, mikä hänestä huokui, oli jotenkin välinpitämätön... Äh, hankala sanoa. Ja paha sanoa, sillä tykkään U-Kissistä ja mielestäni ryhmän jäsenet ovat kaikki symppiksiä. Sovitaan, että Elilla oli vain huono päivä. Tai sitten sille ei makseta kunnolla palkkaa tuosta. I know how u feel and it's okay!

Ainiin, eipäs unohdeta sitä MC -jobiani, mikä kesti muutaman sekunnin. Alun perin minun ei sitä pitänyt tehdä – kahden saksalaisen tytön piti. Käänne tapahtui, kun ohjaajanainen tuli pahoittelemaan toiselle tytölle, ettei tämä voisi tehdä sitä, sillä hän oli tehnyt MC -homman joku kuukausi takaperin. Niinpä osa kääntyi minulle. By accident. Kinda.

Olihan se meidän spiikki cheesyyyy – seriously, who writes this stuff?? - mutta nailed it. Kröhöm kröhöm. Saksalainen oli hieman hermorauniona, minä taas chillailin ja olin, että let's do this yayyy! Ihan jeba, voisin tehdä sen uudemmankin kerran.

Moi moi kauniit silmäpussit!

Kämpille pääsin 11pm. Eli aikasta piiiitkä päivä oli. Mutta mukava sellainen. Oli hauska olla behind the sceneissä, vaikka Simply K-pop vähän pienempi areena onkin. Mutta sanotaanko näin, että yksi unelma tuli taas toteutettua – pääsin mukaan katsomaan, miten k-pop show'ta tehdään. Se oli sellaista, mitä oletinkin sen olevan; kiireistä. Eikä idoleillakaan helppoa ollut, kun piti hyvältä näyttää ja olla energiaa täynnä. Huhhuh, ei ole helppo työ se.

Jos joku muukin kiinnostuu, niin netistä löytyy hyviä ohjeita, miten päästä Simply K-poppiin. Ja itse Simply K-popin sivuiltakin tietoa löytyy. Sinne siis!

Ja meitsin voi bongata TÄÄLTÄ, jaksot 156 ja 157, mistä jälkimmäisen alussa ämceeilen saksalaisen tytön kanssa. Huoh, en osannut pitää käsiäni kurissa. Meidän harjoitukset menivät hyvin, mutta sitten tuo oikea kuvaus.... Kun puhuin mikkiin ja nostin käden ilmaan toistamiseen, ajattelin, että eiiiiiiiihhhh, ei näin. Well, too late. Jaksoja katsellessa näkyilen silloin tällöin muutenkin, kun kamera kuvasi yleisöä. Boyfriendin spiikin aikana esimerkiksi jaksossa 156 oli aika hauska siirtymä meitsiin ja toiseen saksalaiseen, kun pohdittiin tätä uutta sydän-juttua, mitä täällä tehdään nykyään paljon.

Perus hämmentynyt ilmeeni. Derp.

When my friends were here part 2

Saatetaas matkakertomus päätökseen. Vihdoin ja viimein! Viimeksi päästiin Ebolandiaan eli siis Everlandiin. Mitäs muuta... Äh, tajusin juuri, ettei minulla edes ole paljoa kuvia jäljellä kansiossa... Fail.

Jatketaan hännän huiskutus meiningillä! Mentiin Hapjeongiin koirakahvilaan, missä viihdyttiin paljon paremmin kuin kissakahvilassa, missä karvaiset ystävät eivät jaksaneet uusista tuttavuuksista välittää.

Koirakahvilassa taas koirat jaksoivat hengailla ihmisten kanssa ja olla aktiivisia. Öhh kirjoitinpas hyvän kuvan alle tämän tekstin... I mean...

This!

Itse hengailin hetken isojen koirien puolella, kunnes siirryin pienien koirien puolelle ja sain tällaisen kaverin syliini... Eipä siitä enää viitsinyt nousta. Too cute!

Hahahahhaha.

Kävimme myös pyöräilemässä Han riverillä, kun oli niin ihana sääkin!

Bongattiin myös yksinäinen kirsikkapuu.

Ja tytsyt kävivät kaupassa ostamassa vähän... alkoholia. Suomeen tuliaisiksi. Öhmmm plus toiseksi viimeiseen iltaan Koreassa öhmm.

Viimeisenä iltapäivänä Koreassa käytiin picnicillä paikallisen kaverini kanssa. Matkalla pysähdyttiin kirjoittamaan viesti kaiteeseen.

Picnic. Herkkuaaaa on siinä monenlaistaaaaa! Nomnomnommm!

Viimeinen ilta jatkui suomalaisten opiskelijoiden tapaamisen merkeissä, kääntyen tietenkin baaria kohti lihan grillailun jälkeen. Baarista lähdettiin ajoissa, sillä ystävien lento lähti aikaisin aamulla.

Siinäpä se...

Oli kyllä mielettömät 2 viikkoa ystävien kanssa. Paljon tuli nähtyä ja koettua ja hyvästit olivat vaikeat. Matkalla lentokentältä takaisin kämpille olo oli jotenkin tyhjä - kun äkkiä ei ollutkaan suunnitelmia pariksi päiväksi eteenpäin. Noh, kyllähän niitä suunnitelmia sitten kuitenkin löytyi - ystäviä tuli nähtyä ja pääsinpäs Arirang tv:n Simply K-poppiinkin yleisöksi. Se oli erittäin mielenkiintoinen ja mieleenpainuva päivä ja ansaitsee oman postauksensa.

Tässä vielä muutama ylijäämä kuva, mistä tykkään ja haluan sharettaa ne tänne. You're welcome!

Koska engrishhhh !

Koska baari-illan jälkeen KFC:ssä. Ja tuo "Seriously?" -ilmeinen poika oli kyllä sekunti ennen kuvan ottoa sammuneena tuohon pöytään myös! I swear!

Koska selfie stick is my best friend.

Koska "silmät kiinni, jalasta kiinni NYT!" ...Ai eikö?

Koska tässä kuvatuksessa on niin paparazzimainen fiilis. I had no idea...

Koska Keep Off.

Koska baari-ilta.

Koska sen nimi on Nissan!

Koska Han river.

Kiitos ja näkemiin ja jatketaan sillä Simply K-pop -postauksella seuraavan kerran. Saisinkohan sen julkaistua tällä viikolla... Se jää nähtäväksi!