Simply Kpopin yleisössä

No voi ny... Tämä piti julkaista tosiaan tämän viikon alussa ja ehdin melkein julkaisemaankin, kunnes netti päätti sanoa moimoi. Huoh. Tässä tämä nyt kuitenkin tulee - vihdoin ja viimein!

Pari viikkoa sitten maanantaina tuli viihdyttyä erittäinkin mieleenpainuva päivä Arirang tv:n Simply K-popin yleisössä. Ja päädyinpä sattumien kautta ämceeilemäänkin hetkeksi kyseiseen ohjelmaan. Hey – someone's gotta do the job u know!

Hommahan meni niin, että hain yleisöön monta, monta viikkoa, kunnes tosiaan tärppäsi. Itse asiassa se tärppäsi aikamoisen hyvään saumaan, sillä (yli) pari viikkoa sitten maanantaina minulla oli vielä loma menossa. Joten kun kuvauksia edeltävänä päivänä sain tietää, että pääsen mukaan, niin fiilis oli aikamoisen makoisa.

Aamu alkoi puoli seitsemän, kun silmät ristissä kampesin itseni sängystä ylös ja zombeilin rutiinit läpi ja ulostauduin aurinkoiseen aamuun. Arirangin etsiminen oli pienoisen tuskan takana, kunnes tyhmä pääni tajusi että hei minähän voin google mapsista katsoa, missä se on ja missä minä olen ja seurata sitä pientä punaista palloa eli minua kartalla ja töttöröö!

Seuraava ongelma oli, että minne päin pitää mennä. Tai mistä ovesta pitää mennä sisälle. Koitin etsiä muita ulkkareita, mutta eipä näkynyt. Niinpä kysyin joltain korealaiselta tytöltä, joka väitti osaavansa englantia. Ei tullut mitään. Pyörin alakertaan ja kysyin joltain vanhemmalta naiselta asiaa. VIRHE. Nainen nimittäin sattui olemaan jonkun faniklubin pomo.

”Ketä tulit katsomaan? Etkö tiedä? Mitä sinä sitten täällä teet?” ”Mut mut mut mä sain tän viestin ja siis öööh minne meen?” ”Mutta se riippuu, ketä tulit katsomaan. Lähde pois, jos et tiedä.”

Joku random mukava tyyppi huomasi hätäni ja mainitsi sisällä olevasta infopisteestä. Riensin tukalasta tilanteesta sisälle ja infopisteestä minulle sanottiin, että mene yläkertaan. Yläkerrassa turvamiehet huitoivat jotain ja sanoin: ”Mut mulle sanottiin, että kakkoskerros...” Turvamiehet: *lisää huitomista*. Minä: ”aaaaah, siis ulkokautta kierrän vai?” Turvamiehet: *nyökkäilyä*.

Eikun taas lähtöpisteeseen. Portaiden yläpäästä bongasin vihdoin kourallisen ulkkareita ja tajusin löytäneeni omieni pariin. Wohooooo, finally!

Olin yllättynyt siitä, kuinka vähän meitä ulkkareita olikaan. Joku 20? Kaikki eivät edes ilmestyneet paikalle. Faniklubeja taas oli mielin määrin.

Meidät ulkkarit päästettiin sisälle studioon ensimmäisinä ja vieläpä eturiviin. Se on kuulemma aina niin. Haluavat näyttää, että ollaanpas sitä todella kansainvälisinä täällä tai jotain. Well, kinda makes sense. Onhan Arirang kuitenkin täällä päin se englannin kielinen kanava.

Simply K-pop kuvataan kolmessa eri osassa ja kaksi jaksoa päivässä – joka toinen viikko siis. Ja kolmessa eri osassa: pre-recording 1, pre-recording 2 ja main recording.

Minähän siis pääsin alunperin vain ensimmäiseen osioon, muttaaaaa luikertelin salakavalasti sisään kahteen muuhun osioon. Toisella kerralla tyyppi ei edes katsonut, kuka näytti nimeään listalta (merkkasi rakseja nimien perään sitä mukaa, kun porukka näytti sormellaan), joten seisoin siinä vain ja that's it. Main recordingiin yritin ensin samaa juttua, mutta tällä kertaa listan kanssa kiersi tuttu turvamies, joka muisti minut. Klunks! Onneksi minulta kysyttiin viimeisenä ja etsin sieltä turvalliselta kuulostavan nimen, jota ei oltu vielä raksittu. Yep, main recordingissa oli sitten Selmana heilumassa... I'm such a sneaky lady.

Muiden ulkkareiden kanssa oli hauska hengailla ja naureskella kreiseille faniklubeille. Koska hey – let's face it. It's pretty scary. Se on niin hardcore- omistautumista jollekin ryhmälle/artistille, ettei minulla ikinä olisi aikaa moiseen. Kun My Name kuka-nyt-onkaan-poikaryhmä tuli esiintymään, kirosin fanityttölauman takanani. Musiikista en kuullut mitään, laulusta nyt puhumattakaan. Tai räppiä se ehkä oli. See?! Lisäksi takanani ollut tyttö kiljui suoraa päätä korvani juuressa, ja esityksen jälkeen korvani tinnitti kivasti.

Yritän ymmärtää faniklubeilua, mutta sitten taas en halua ymmärtää. Ei ole minun juttuni. It's way too serious. Ja se, että täällä ei välttämättä ymmärretä, jos tykkää monesta eri ryhmästä ja artistista. Ei, ei, ei – yhdestä vain voi tykätä.

Noh, yleisönä oli kiva olla. Ja esiintyjistä huomasi, kuinka mukava heistä oli interactailla meidän ulkkareiden kanssa. Itse vilkuttelin Boyfriendin kanssa ja joku tyypeistä näytti jonkun tanssiliikkeenkin Bounce -biisistä, kun huomasi minun ja saksalaisen tauolla sitä pohtivan. Awwws! Lisäksi joku CLC – josta kuulin tuona päivänä ensimmäisen kerran – ryhmän jäsen veti kanssani hetken tanssiliikkeitä, kun istualtani heiluttelin very not so seriously käsiäni, ennen heidän esitystään. Ja sain tytön nauramaankin. Höhööö.

Ja koska istuin oikealla puolella suurimmaksi osaksi, astelivat starat aivan metrin päässä minusta esiintymisalueelle. Ja moikkailivat, jotkut high fivettivätkin.

U-Kissin Eli, joka hostaa ohjelmaa, oli pienoinen pettymys. Hän siis teki juontonsa main recordingin aikana. Pettymykseni ei ehkä kuitenkaan johtunut kokonaan Elista, vaan typeristä spiikeistä, mitkä hänelle oli annettu sanottavaksi. Mutta kuitenkin... Häntä ei tuntunut kiinnostavan koko homma. Mietin, oliko hän vain väsähtänyt vai mikä oli ongelmana. Asenne, mikä hänestä huokui, oli jotenkin välinpitämätön... Äh, hankala sanoa. Ja paha sanoa, sillä tykkään U-Kissistä ja mielestäni ryhmän jäsenet ovat kaikki symppiksiä. Sovitaan, että Elilla oli vain huono päivä. Tai sitten sille ei makseta kunnolla palkkaa tuosta. I know how u feel and it's okay!

Ainiin, eipäs unohdeta sitä MC -jobiani, mikä kesti muutaman sekunnin. Alun perin minun ei sitä pitänyt tehdä – kahden saksalaisen tytön piti. Käänne tapahtui, kun ohjaajanainen tuli pahoittelemaan toiselle tytölle, ettei tämä voisi tehdä sitä, sillä hän oli tehnyt MC -homman joku kuukausi takaperin. Niinpä osa kääntyi minulle. By accident. Kinda.

Olihan se meidän spiikki cheesyyyy – seriously, who writes this stuff?? - mutta nailed it. Kröhöm kröhöm. Saksalainen oli hieman hermorauniona, minä taas chillailin ja olin, että let's do this yayyy! Ihan jeba, voisin tehdä sen uudemmankin kerran.

Moi moi kauniit silmäpussit!

Kämpille pääsin 11pm. Eli aikasta piiiitkä päivä oli. Mutta mukava sellainen. Oli hauska olla behind the sceneissä, vaikka Simply K-pop vähän pienempi areena onkin. Mutta sanotaanko näin, että yksi unelma tuli taas toteutettua – pääsin mukaan katsomaan, miten k-pop show'ta tehdään. Se oli sellaista, mitä oletinkin sen olevan; kiireistä. Eikä idoleillakaan helppoa ollut, kun piti hyvältä näyttää ja olla energiaa täynnä. Huhhuh, ei ole helppo työ se.

Jos joku muukin kiinnostuu, niin netistä löytyy hyviä ohjeita, miten päästä Simply K-poppiin. Ja itse Simply K-popin sivuiltakin tietoa löytyy. Sinne siis!

Ja meitsin voi bongata TÄÄLTÄ, jaksot 156 ja 157, mistä jälkimmäisen alussa ämceeilen saksalaisen tytön kanssa. Huoh, en osannut pitää käsiäni kurissa. Meidän harjoitukset menivät hyvin, mutta sitten tuo oikea kuvaus.... Kun puhuin mikkiin ja nostin käden ilmaan toistamiseen, ajattelin, että eiiiiiiiihhhh, ei näin. Well, too late. Jaksoja katsellessa näkyilen silloin tällöin muutenkin, kun kamera kuvasi yleisöä. Boyfriendin spiikin aikana esimerkiksi jaksossa 156 oli aika hauska siirtymä meitsiin ja toiseen saksalaiseen, kun pohdittiin tätä uutta sydän-juttua, mitä täällä tehdään nykyään paljon.

Perus hämmentynyt ilmeeni. Derp.