North and South - DMZ

Reissaaja täällä moi! On tullut oleiltua tien päällä sen verran, että bloggaaminen on jäänyt auttamatta vähemmälle. Tämäkin postaus on semirennon torstain ansiota - kerrankin aikaa istahtaa läppärin ääreen tarinaa kertomaan! Ajattelin tässä, että reissumerkinnät tulevat hieman eri järjestyksessä, ripotellen - ja aina silloin kirjoitan, kun kerkeän. Blogia aktiivisempi olen instagramin puolella, postaan suurin piirtein kerran päivässä sinne kuvan. Instagram löytyy tuosta oikealta palkista.

Hieman yli viikko sitten kävin vetäisemässä DMZ tourin. En ollut aiemmin niinkään kiinnostunut tästä, koin sen hieman tylsänäkin ajatuksena. Tällä kertaa mieli kuitenkin muuttui, ja päätin antaa sille mahdollisuuden - ehkäpä se auttaisi minua paremmin ymmärtämään Etelä- ja Pohjois-Koreoiden suhdetta. Mikä meidän oppaan mukaan on viime aikoina kiristynyt pahempaan suuntaan.

DMZ tosiaan on The Demilitarized Zone. Paikalle ei pääse ilman matkan järjestäjää. Raja on tarkoin vartioitu, ja myös valokuvaaminen siellä on tarkan suurennuslasin alla.

Itse varasin matkani Panmunjom Travel Centerin kautta - valiten Special Panmunjom Tourin. Matka maksoi 77,000 wonia eli semmoisen 60 euroa. DMZ:n lisäksi kävimme muissakin paikoissa matkan varrella ja ruokakin kuului hintaan.

Bussimatka Koreoiden rajoille kesti tunnin Seoulista. Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli Odusan Unification Observatory.

Ylläolevassa kuvassa olimme suuressa auditoriossa, mitä ympäröi suuret lasi-ikkunat. Suora näköyhteys Pohjois-Koreaan. Ja kartta taas kertoi, että...

.... Toisella puolella tosiaan on Pohjoinen.

Katsoimme auditoriossa videon, minkä jälkeen saimme vapaata aikaa kierrellä ja katsella. Me kaikki menimme aivan ylimmälle ulkoterassille, missä oli kiikareita, joilla pystyi tiirailemaan toiselle puolelle.

Fiilikset kiikareita käyttäessäni olivat varsin ristiriitaiset. Vähän niin kuin eläintarhassa olisi ollut. Tai stalkannut jotain naapuria - tämä vain tuntui entistä vaivaannuttavalta. Näin paljon ihmisiä pelloilla, kovaa työtä tekemässä, traktorikin siellä meni. Ja talot, mitkä olivat aivan rempallaan...

Eräs indonesialainen rouva tarjoutui ottamaan minusta kuvan tältä observation deckiltä, joten myönnyin. Oli kuitenkin äärimmäisen hankala olla kameran edessä. Miten minun nyt pitäisi posettaa, kun Pohjois-Korea aukeaa takana? Peace-merkki? Joo ei. Hymyä? Mitä hymyilemistä tässä oikein on? Tyydyin siis näyttämään hyvin epävarmalta...

Derp.

Kun lähdin kaiteen luota pois, minua lähestyi ryhmä kiinalaisia. Ajattelin heidän haluavan ottaa kuvan kaiteen luota, joten hivuttauduin kauemmas. He kuitenkin viittoivat jäämään, joten hämmentyneenä jäin, ja selvisi, että he vain halusivat ottaa minusta kuvan... MINUSTA. Olin sitten samassa kuvassa neljän kiinalaisrouvan kanssa. Näinköhän on, että Pohjois-Korea jäi blondiuteni varjoon... Hmm. Tämä kuvajuttu tapahtui vielä toistamiseen, sillä minuutti ensimmäisen jälkeen tuli pari aasialaistyttöä ottamaan selfien kanssani. "So beautiful!" sanoivat he ja silittivät käsivarttani. What is happeniiingggg...

Meillä oli bussissa ruoka-aikaan asti pohjois-korealainen loikkari, jolta sai kysyä kysymyksiä. Olen itse tavannut joskus randomisti pohjois-korealaisia, mutta en ole sen syvällisemmin juttelemaan jäänyt. Tilanne on mennyt niin, että olen esitellyt itseni - hei tulen Suomesta - ja toinen on kertonut tulevansa Pohjois-Koreasta. Okei. Not a big deal. Ihmisiähän hekin vain ovat.

Eniveis, meidän bussissa ollut pohjois-korealainen nainen oli mielenkiintoinen ilmestys. Hän vaikutti todella tylsistyneeltä, hieman koppavaltakin vastatessaan. Kirurgin veitsen alla oli käyty muutamaan otteeseen, sillä kasvot eivät tahtoneet liikkua suuntaan jos toiseenkaan. Olen kuullut, että loikkarit saavat hallitukselta niin paljon sopeuttamisrahaa, että monesta heistä tuleekin totta tosiaan hemmoteltuja. Sad.

Seuraava pysähdyspaikkamme oli Imjingak Resort, missä oli paljon monumentteja. Tämä puisto on rakennettu vuonna 1972, toiveena, että jonain päivänä yhdistyminen olisi mahdollista.

DMZ train sattui ylittämään siltaa juuri, kun olin ottamassa sillasta kuvaa. Juna kulkee vain 2 kertaa päivässä tuosta.

Söimme bulgogia lounaaksi. Ruokaseuranani minulla oli indonesialainen rouva sekä hongkongilainen nuori mies. Molemmat soolomatkustajia myös.

Ruokailun jälkeen hipsimme takaisin bussiin. Kohteenamme oli varmasti kaikkein odotetuin kohde: DMZ.

DMZ:tä lähestyessämme asutus harveni entisestään, ja piikkilangat alkoivat varjostaa maisemaa. Koin pieniä väreitä selässä. YK:n äijä nousi bussiin, tarkisti kaikkien passit, ja antoi meidän jatkaa matkaa. Pysähdyimme jonnekin levikkialueelle, missä jenkkisotilas tuli bussiimme meitä vartioimaan - ja myös katsomaan, ettemme ottaisi niitä valokuvia ennen kuin on lupa. Kuvia matkalta Joint Security Arealle minulla siis ei ole, sillä kuvien ottaminen oli jyrkästi kielletty.

Matkalla oli kuitenkin kauniita maisemia, hienoa luontoa. Ja sitä piikkiaitaa. Ja sotilaita. Ja näimme myös vilauksia Pohjois-Korean feikkikaupungista, tunnetaan nimellä "Propaganda Village" - missä ei nähtävästi asu ketään. Mikä yllätti minut, oli se, että DMZ:llä asuu ihmisiä (eteläkorealaisia siis)! Heillä on siellä farmeja, mitä he hoitavat. Heillä on kuitenkin todella tarkat säännökset, ja esimerkiksi ulkona liikkumista yöllä on rajoitettu.

Saavuimme vihdoin Joint Security Arealle eli JSA:lle eli ainoaan paikkaan, missä Koreat seisovat vastakkain. Tässä paikassa on mahdollista käydä periaatteessa Pohjois-Korean puolella - tai seisoa jopa molempien Koreoiden puolella samaan aikaan. Esimerkiksi Conan O'brien käväisi jonkin aikaa sitten täällä kuvaamassa.

Pohjoinen toisella puolella.

Kuljimme parijonossa siniseen taloon, missä siis voi olla molempien Koreoiden puolilla samaan aikaan.

Pohjois-Korean puoli.

Greetings from North... Ööö

Vartijoita katsoessa tunsin jonkinlaista jännitettä ilmassa. Fiilikset olivat mietteliäät ja tuntui taas väärältä ottaa kuvia, vaikka se olikin sallittua. Eniten minua kaihersi se, kuinka monet ihmiset siellä tuntuivat olevan vähän liiankin fiiliksissä. "O M G, olen nyt Pohjois-Koreassa!!11!!1" kuului monelta suunnalta ympäriltäni. Räps räps, räps, räps. Jopa toinen oppaistamme huudahti: "Hymyilkää, olette nyt Pohjois-Koreassa!"

Okey, en halua kuulostaa hirveältä napottajalta. Turistimeininkiähän se oli. Kuka minä loppupeleissä olen ihmisiä tuomitsemaan.

JSA:n jälkeen ajoimme paikkaan, missä sijaitsi tuliaiskauppa. Mukaani lähti magneetti ja t-paita sekä postikortteja (en ollut niitä vielä Seoulista ostanut). Päädyin myös yhteiskuvaan YK:n äijien kanssa, kun indonesialainen rouva pakotti.

Derp!

Shoppailun jälkeen bussimme suuntasi takaisin Seouliin. Että sen pituinen se.

Kokemus DMZ:llä oli kaikesta turisteilusta huolimatta mielenkiintoinen, enkä kadu siellä käymistä, Auttoiko se ymmärtämään Koreoiden tilannetta paremmin? Tavallaan joo. Tai siis kyllä. Sain jonkin verran uuttakin tietoa. Ja se, kun on itse käynyt siellä - nähnyt, aistinut, kokenut... Antaa se erilaista perspektiiviä tähän kreisiin elämään.

Ihana Seoul!

Päivät ovat olleet täynnä kaikkea kivaa ja täysin siemauksin olen joka hetkestä nauttinut! Viikko sitten tänne saavuin, ja se tuntuu jotenkin ikuisuudelta... Aivan kuin en olisi koskaan täältä lähtenytkään. On ollut mahtavaa syödä korealaista sapuskaa ja tavata ihania ystäviä!

Korttiasiatkin selvisivät - sain ISIC opiskelijakorttiini liitetyn mastercardin avulla rahaa nostettua. Ilmeisesti suomalaisilla visa debiteillä on ollut viime aikoina vaikeuksia rahan noston kanssa Korean päässä... Ja mitä nyt kuulin, niin monien muidenkin maiden debiteillä! Eli jos joku nyt on debitin kanssa suuntaamassa Koreaan, niin watch out.

Viime viikon keskiviikko oli aurinkoinen, kuuma, mutta äärimmäisen tuulinen päivä ja sen minä ja suomalainen frendini vietimme Ihwa Mural Villagessa. Siellä on kivaa taidetta seinillä, mukavat näkymät Seoulin ylle. Kiipeämistä oli hemmetisti, mutta jyrkkien portaiden nousu oli sen kaiken arvoista, kuten kuvista voi päätellä! Ihwa Mural Villagesta päädyimme Naksan parkkiin.

Lenkin jälkeen käväistiin meitsin hostellilla pikaisesti, mutta matkalla sinne tämä kiinnitti huomiomme:

Suomi mainittu - torilla tavataan!

Syömässäkin käväisimme:

Torstai oli muuttopäivä, kun kasasin kimpsut ja kampsut ja siirryin korealaisen frendin luo majailemaan. Siitä päivästä hieman myöhemmin - alan pian nukuksimaan, että jaksaa herätä jännittävään matkapäivään... Taiwan kutsuu!

There she goes

Sunnuntai-aamu oli melko nihkeä. Sillä lailla nihkeä, että heräsin puoli neljän maissa noin neljän tunnin yöunien jälkeen. Herätyskellon kiinni painaessani kroppa huusi, että jää vielä lepäämään. Mieli muistutti siitä, että nyt ei kannta jäädä makaamaan paikoilleen, sillä seikkailu kutsuu! Ja kutsuunhan on vastattava!

Helsinki-Vantaalle saavuin hieman ennen viittä. Niinhän sitä ajattelisi, ettei tuohon aikaan vielä niin aamuruuhkia olisi, muttaaaaa oh boy was I wrong. Niin paljon ihmisiä! Jonottaa sain kauan, mutta se oli ihan okei, sillä olin hyvissä ajoin. Katselin, kuinka ihmiset tiuskivat lentokentän työntekijöille, ja pohdiskelin, että siinä on yksi vaativa asiakaspalvelutyö. Respect.

Kun pääsin turvatarkastuksen läpi, jäi minulle vieläkin ylimääräistä aikaa. Kuljeskelin ympäriinsä ja ostin kolmen euron Novelle-pullon.

Lento Helsingistä Amsterdamiin oli ohi hujauksessa. Amsterdamin kentällä minulla oli tosiaan 6 tuntia vaihtoaikaa, ja päätin käväistä kaupungilla. Kysäisin info desciltä asiasta, ja siellä olivat todella iloisia suunnitelmastani. Niinpä ostin menopaluu junalipun lentokenttä-keskusta-lentokenttä, ja junailin itseni kertaakaan eksymättä perille!

Amsterdamissa oli aurinkoista, mutta viileää. Paljon turisteja, ihan kaikkialla. Onko sitten sunnuntain takia (vkl matkailijoita?) vai onkohan heitä sitten päivittäin noin paljon katukuvassa...

Lähdin kävelemään ympäriinsä, kamera kädessä. Kanaalit tulivat harvinaisen tutuiksi, koska niitä oli joka nurkan takana.

Anne Frankin talo! Lähemmäs en päässyt, oli vaan niin julmetusti populaa ympärillä.

Paluu lentoasemallekin kävi sutjakkaasti. Olin erittäin tyytyväinen lyhyeen visiittiini Amsterdamissa! Netistähän luin, että jos on 6 tuntia ainakin transfer, niin siinä ajassa kerkeää oikein hyvin käydä kaupungilla - kunhan pitää itse huolen ajasta. Netti oli kerrankin oikeassa!

Amsterdamin kentän turvatarkastus olikin sitten omaa luokkaansa, mikä ei nyt hirveästi ihmetyttänyt. Hyvä, että ollaan tiukkoja. Siitä valittaisin, jos liian lepsulta homma vaikuttaisi.

Amsterdamin ja Pekingin välistä 9,5 tunnin lentoa en innolla odottanut. Tuollaiset pitkät lennot ovat aina hieman rasittavia. Yllättäen kaikki kuitenkin sujui mutkittomasti tällä kertaa! Yleensä poden univajeen vuoksi päänsärkyä jossain vaiheessa tuollaisilla lennoilla, mutta nyt ei tullutkaan mitään! Nukahdin jopa 3-4 tunniksi, mikä oli aivan uutta, sillä en saa nukutuksi lennoilla. Näin niin kuin yleensä siis. Kertaakaan en tällä kertaa särkylääkettä kuitenkaan tarvinnut napata suuhun. Jei!

Pekingissä satoi. Koska lento Pekingiin oli hieman myöhässä, pohdin, kerkeänkö hyvin lennolle. Minua ja muita transfer matkustajia oltiin kuitenkin vastassa, printattujen lentolippujen kera. Wow! Meidät johdatettiin nopeasti turvatarkastukseen, missä tuntui kestävän ikuisuus. Tälläkin kertaa oltiin tiukkoja tarkastuksen suhteen, plussaa siitä!

Lento Pekingistä Seouliin viivästyi meidän transfer -matkustajien lentojen myöhästymisen takia. Laukkujen siirrossa nimittäin kesti aikansa. Odotettiin sitten joku extra 20 minuuttia.

Seoulissa olimme noin puolitoista tuntia myöhemmin. Ja voi sitä onnen ja epäuskon tunnetta, kun liideltiin aurinkoisen Seoulin yläpuolella! Tajuttomasta väsymyksestä ja sekavasta olotilasta huolimatta olin niin iloinen, että oli hankala olla hymyilemättä. Voi Seoul!

Koreassa jouduin jonottamaan jonkin aikaa immigrationiin. Sinä aikana viestittelin frendeille ja perheenjäsenille, että HEREEE I AMMM!

Immigration oli piece of cake, ja ruumalaukun mukaan napattuani heitin hupparin pois (lämmintä oli +28...), ja taivalsin hikisenä metroon. Ongelmia ilmeni, kun en saanutkaan pankkiautomaatista visa debitilläni rahaa. Kyseessä on sama pankkikortti, mitä viimeksikin Koreassa ollessa käytin, ja silloin kyllä toimi... Onneksi minulla oli hieman leftover rahaa edelliseltä reissulta mukana, niin pääsin metroon.

Kokeiltuani monesta eri automaatista, päätin luovuttaa ja suunnata vain hostellille. Hostelli löytyi vaivatta Hyehwan alueelta, lähes suoraan yliopiston vierestä. Hostellin respassa selitin tilanteeni ja siellä ystävällisesti ymmärrettiin asian laita. Huh!

Neljän hengen huoneessani. Heillä ei ollut private roomia (minkä olin varannut) enää, joten sain tämän private roomikseni! Viereisessä huoneessa on turkkilainen tyttö. Yhdessä jaamme siistin keittiön ja kylpytilat.

Lähden täältä hostellista sitten frendin luo yöksi torstaina. Kolme yötä nyt täällä, toinen edessä.

Tänään... Tai itse asiassa eilen (tiistai) oli sateinen ja äärimmäisen tuulinen päivä. Siksipä suuntasin Seoul Museum of Historyyn. Kyseinen museo on ilmainen. Vaikken mikään historia-fani olekaan, oli ihan rentouttavaa ja mukavaa vain haahuilla ympäriinsä ja katsella vanhoja esineitä ja lukea tarinoita. 

Museon jälkeen lähdin etsimään pankkiautomaatteja. Oli erittäin veemäistä huomata, ettei kortti vieläkään toiminut. Suomen päässähän pankki vastasi, että kaiken pitäisi heidän puoleltaan olla ok. Murrrr... Uudet suunnitelmat kehiin - opiskelijakortissani on maksuominaisuus ja tietääkseni se on vielä credit, joten kokeilen sitä huomenna (tai siis no, tänään). Lisäksi saan tukun cashia suomalaiselta frendiltä, jonka tapaan huomenna. Hän antaa meitsille cashina woneja, minä siirrän tililtäni hänen tililleen eurot. It works!

Mutta että joo. Sellaista. Hieman alkoi juuri nyt väsyttää, ei saa minusta enempää irti tällä kertaa. Laterzz!