Making Some Local Friends

Lauantai-iltana surffailin netissä ja mietin, mistä sitä oikein niitä paikallisia kavereita löytäisi. Kun kadulla ei oikein viitsi kysyä, että voisitko olla kaverini, koska ei voi tietää, osaako tyyppi englantia. Ja ehkä se on vähän creepyäkin kysyä? Toisaalta, korealaiset ovat hyvinkin ystävällisiä ja avuliaita, että ehkä se ei olisi heille niin creepyä? I don't know. Anyways, not really my style...

Lyhyehkön pähkäilyn jälkeen hoksottimeni kertoivat, että netistä löytyisi ratkaisu pulmaani. Internet would be the answer! Ja olihan se. Löysin nettisivun (linkki täällä!), missä oli kalenteri tapaamisista Language Exchange Meetingeihin. Sama järjestäjä kai järjestää myös bileitä ja jotain deittailu -juttuja.

Seuraava ”kielitapaaminen” olisi sunnuntaina eli seuraavana päivänä, ja päätin mennä sinne. Tapaamisia on Gangnamissa ja Hongdaessa ja päätin mennä nyt Hongdaehen. Sunnuntaina tosin hieman vielä emmin, että lähteäkö vai eikö lähteä, mutta päätin sitten nostaa takapuoleni irti tuolista ja lähteä sosialisoitumaan. Jännittikö? Nojaaaa, ei oikeastaan. Vähän ehkä. Kun ei yhtään tiennyt, minkälaista siellä olisi.

Maksu oli 10,000 wonia (jollainhan senkin organisaation on pyörittävä, right?) eli n. 7,50€ ja siihen kuului yksi juoma listalta (plus Americano, jos tykkää). Kahvilan ”eteisessä” sain nimikyltin, ja juoman haettuani ja maksun maksettuani kassalla, menin istumaan erästä korealaista tyttöä vastapäätä ihan sen takia, koska toinen istui siellä yksikseen. Kovasti hän ilahtui, ja selvisi, että tämä oli hänenkin ensimmäinen kertansa siellä.

Nopeasti paikka alkoi täyttymään ihmisistä. Ennen kuin huomasinkaan, olin korealaisten ympäröimä. Nimittäin suurin osa väestä oli korealaisia. Minimaalisen osion muodostivat ulkomaalaiset.

Ei varmaan monesti tarvitse mainita, kuinka uteliaita korealaiset olivat tämän suomalaisen edessä! Olin kaikille kuulemma ensimmäinen suomalainen, jonka he olivat ikinä tavanneet.

Mitä kieltä te puhutte Suomessa? Onko siellä aina kylmä ja lunta? Mitä ruokia te syötte? Oletko matkustellut paljon? Miksi sinä tänne tulit? Miksi opiskelet koreaa?

Tapaamisen jälkeen menimme syömään muutaman kaverin kanssa ja vaihdettiin kakao talk id:eitä keskenämme. Sen jälkeen olinkin monta, monta uutta tuttavuutta rikkaampi!

Eilen sitten eksyin toiseen ”kielitapaamiseen”. Koulun jälkeen päätin nimittäin köpöstellä You Are Here -kahvilaan tekemään läksyjä. Siinä aikani läksyjä tehdessäni joku tuli juttelemaan ja kysymään, että onko se täällä se kielitapaaminen. Öööö, minullahan ei ollut hajuakaan. Myöhemmin paikalle alkoi valumaan enemmän väkeä, ja selvisi, että kyllä, kielitapaamiset ovat siellä maanantaisin... Ja kai keskiviikkoisin myöskin?

Läksykirjat hävisivät nopeasti laukkuun, kun pöytäni täyttyi ihmisistä. Loppujen lopuksi istumapaikkojakaan ei riittänyt kaikille, ja monet joutuivat seisomaan. Päätin tietenkin jäädä tekemään tuttavuutta taas uusien naamojen kanssa, sillä – why not?

Jälleen mentiin syömään parin uuden kaverin kanssa tapaamisen jälkeen ja käppäiltiin yhdessä metroasemalle. Toinen kaveri oli ihan fiiliksissä ja halusi ehdottomasti nähdä uudestaan – jo seuraavana päivänä! Nähtiinkin itse asiassa tänään koulujemme jälkeen (toinen opiskelee englantia) shoppailun merkeissä. Ja ruoan – of course!

Mutta niin – suosittelen ehdottomasti noita language exchange meetingejä! Yllätyin oikeasti positiivisesti, vaikka toisinaan olikin hieman rasittavaa ladella yhä uudestaan ja uudestaan samat asiat eri ihmisille, mutta sellaista se alku aina on. Kaikki ihmiset, ketkä tapasin, olivat erittäin ystävällisiä ja mukavia ja avoimia, ja viihdyin ihan kymppiplussana. Ja mikä parasta... Kaikki olivat korealaisia, joihin tutustuin. Juttelin kyllä ohimennen yhden saksalaisen ja jenkin kanssa, mutta siihen se sitten jäikin. Uskon, että paikallisten kanssa ystävystyminen ja hengaileminen tulee edesauttamaan korean kielen opintojen kanssa. Ihan varmasti. Toistaiseksihan puhumme englantia keskenämme, mutta varmasti tulevaisuudessa enkun ja korean sekoitusta ja myöhemmin jopa pelkästään koreaa? Who knows! Ainakin korealaiskamut ovat olleet kovin kiinnostuneita opinnoistani ja obviously fiiliksissä siitä. Ooooh I'm so exotic! ㅋㅋㅋㅋ

Niin. Että jos olette yksin Seoulissa / Koreassa ylipäätään, eikä ole frendejä, niin hopi hopi kielikahvilaan! Sieltä löytyy kyllä seuraa!

Asuntoa mä metsästän

Katto pään päälle Seoulista. Piece of cake, right? Hah. Hah. Hah.

Ei, en odottanut sen olevan helppoa, mutta kaikenlaista sitä oppii, kun asunnon metsästykseen käy vieraassa kulttuurissa. Olin lukenut eri asumisvaihtoehdoista Koreassa, joten sinällään hirveitä yllätyksiä ei tullut. Paitsi se, että ”key money” on kaikkialla, jos haluat one roomin, missä siis on kaikki – pystyt nukkumaan, oma keittiö, oma kylppäri... Oma kämppä siis.

Sellaisesta minäkin haaveilin, mutta ”key money” oli aivan liian suuri. Ja siis se on eräänlainen talletusraha, mikä on yleensä 5000-10 000 dollaria. Se annetaan vuokrasuhteen alkaessa ja sen saa takaisin vuokrasuhteen lopussa, ellei ole tehnyt hirveitä vahinkoja kämpälle.

One room -vaihtoehdon sain siis toistaiseksi unohtaa ja oikeastaan ainoiksi vaihtoehdoiksi jäivät etsiä joku, joka etsii kämppistä tai goshiwon. Koska halusin kuitenkin omaa rauhaa, totesin, että goshiwon it is.

Goshiwon on pienen pieni huone, mitkä ovat tunnettuja etenkin opiskelijoiden keskuudessa. Jos ahtaan paikan kammoa ei ole (ja on pienellä budjetilla liikkeellä), niin goshiwon voi olla erittäin hyvä vaihtoehto. Goshiwonissa ei talletusrahoja yleensä ole (jos onkin, niin usein ne ovat pieniä summia), mikä helpottaa kummasti.

Goshiwonejakin on kuitenkin erilaisia. Se tuli todistettua tiistaina, kun lähdettiin korealaisen J:n kanssa goshiwonien metsästykseen. Alussa vastaan tuli aikamoisia... murjuja. Noh, eihän niitä oltu hinnoilla pilattu tietenkään. Noin 150 euroa kuussa. Seinät olivat keltaiset ja lattiassa oli aikamoisia reikiä ja haju oli... Niiiiiin. Paikkojen omistajat myös olivat huolissaan turvallisuudestani, minkä kyllä ymmärsin, kun niissä luukuissa kävin.

Asiat paranivat, kun J surffasi paremmin nettiin ja lähti etsimään koreankielisiltä goshiwon -sivuilta kämppää. Istuttiin kahvilassa, ja J kertoi löydöistään ja minä päätin, laitetaanko listaan vai ei. Suurin osa siellä oli melko uusia kämppiä ja aiiiivan eri luokkaa verrattuna aiempiin. Kuvien perusteella siis. Ne olivat myös hieman kalliimpia – ei paljon, mutta jonkin verran, sillä joissain huoneissa oli myös suihku ja vessakin.

Soiteltiin paikkoja läpi, ja lähdettiin seikkailemaan Seoulin katuja pitkin niitä goshiwoneja etsien. Monta, monta tuntia saatiin koluta niitä läpi. Kaikki olivat kuitenkin todella siistejä ja hienoja ja uusia, eikä minulla ollut siinä suhteen mitään valittamista. Me likes!

Ilta tuli, ja saavuimme vihdoin goshiwoniin, mistä tuli minulle koti. Ainakin toistaiseksi. Täällä oli 3 huonetta vapaana ja otin halvimman itselleni. Täällä huoneessa on suihku, tämä on siisti ja melko uusi. Ja olen ensimmäinen valkoihoinen täällä, minkä takia kämpän esittelijän piti soittaa goshiwonin omistajalle, että onhan ok, että tulen. Ja oli ok. Minullekin se oli ihan ok, sillä hinta oli juuri sellainen, minkä olin asettanut maksimikseni (300€/kk) ja tosiaan goshiwonin kunto oli mielestäni erinomainen ja turvallisuuspuolesta vastasivat lukuisat turvakamerat kaikkialla sekä koodillisia lukkoja oli kaikkialla.

Niin! Ja yleensä goshiwoneissa on tarjolla ilmaista ruokaa keittiössä, ja niin on täällä minullakin. Riisiä löytyy kahdesta eri riisinkeittimestä, kimchiä laatikkokaupalla kylmähyllystä, ramenia pusseittain kuivahyllystä ja kananmunia on kennoittain toisen riisinkeittimen vieressä. Kaiken lisäksi siellä on myös vedenpuhdistin tms., mistä saan kylmää ja kuumaa vettä, eikä tarvitse erikseen ostaa. Oh yeah!

Ei kai siinä muuta sitten - allekirjoitettiin sopimus, mikä ei ollut iso homma, ja sovittiin, että tulen parin päivän päästä torstaina. Tämän jälkeen mentiinkin J:n kanssa syömään, sillä ei oltu syöty mitään ties kuinka moneen tuntiin. Huhhuh!

Söpö roskis löytyy minijääkaapin vierestä.

Mutta! Minulla on siis nyt kämppä, enkä voisi iloisempi ollakaan! Tai no voisin... Jos olisin saanut one roomin, mutta budjetti ei sitä nyt sallinut, no can do. Kyllä täällä goshiwonissa pystyy oikein hyvin elämään, ainakin tässä. Niissä ensimmäisissä, mitä katsottiin... Niissä en olisi pystynyt elämään. Hrrr! Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin, täällä on oikein kelpo asustaa. Jee!

Näkymät katolta. Siellä on myös tilaa ripustaa pyykkejä. Pyykinpesukoneet ovat kerrosta alempana.

Kenetkäs minä näinkään...

Sanatkaan ei riitä kuvaamaan, kuinka huikeaa oli tavata ehkä lempparein youtube -pariskunta livenä tänään!

Satuin katsomaan twitteriä ja huomasin, että Eat your kimchi oli sinne laittanut tulevansa kahvilaansa pian. Päätin sitten extempore, että nytpähän lähden minäkin ja tapaan heidät.

Etupihalla istuskeli Simon, joka oli tabletillaan ja nosti katseensa, kun huomasi jonkun (eli minun) tulevan. Simon huomasi t-paitani, nousi nopeasti tuoliltaan ylös ja tuli ihan kättelemään. "I like your shirt!" Siinä sitten rupateltiin hetki, mikä oli jotenkin niiiiiin hassua. Siis hassua vain rupatella noinkin tuttavallisesti toisen kanssa. Kerroin sitten että olen Suomesta ja olen kahvilassa käymässä toista kertaa.

Kysyin, voisinko saada yhteiskuvan, ja Simon kertoi, että oli blogipostausta kirjoittamassa, ja Martina oli menua uudistamassa sisällä ja ehkä kohta. Vastasin, ettei minulla mikään kiire ole.

Menin sisälle ja Martina huomasi heti paitani myös. Kehuipa myös cupcake -reppuani. Juteltiin Martinan kanssa myös niitä näitä kuin vanhat tutut konsanaan.

Tilasin green tea latten ja istahdin ikkunan viereen chillailemaan.

Oli erittäin hyvää!

Seurailin siinä, kun Martina touhusi omiaan ja vitsaili välillä kahvilan henkilökunnan kanssa. Simonkin pyörähteli siinä ja onnistui tablettinsakin rikkomaan - huuuups!

Jossain vaiheessa kuulin, kun Martina mainitsi lähdöstä jotain, ja Simonkin siihen tuli pyörimään lähtevän näköisenä. Pomppasin äkkiä tuoliltani ja kysyin, josko nyt olisi kuvan aika.

Simon ja Martina olivat heti, että totta kai ja siinä sitten eräs ystävällinen asiakas jopa tuli kysymään, voisiko ottaa meistä kuvan. Samallahan esittelin kännykkäni Eat your kimchi -tarroja, mistä Simon ja Martina olivat aivan haltioissaan, ja kertoivat, että uusia tarroja on tulossa kai ensi kuun loppupuolella myyntiin.

Kysyivät vielä ennen kuin lähtivät, että nähtäisiinkö minua tulevaisuudessakin täällä, ja kerroin, että tulin tosiaan opiskelemaan koreaa ja luultavasti. Eli see yout heitettiin ja vilkutettiin ja siinä se.

Kyllähän minä ajattelin, että luultavasti heidät näkisin täällä, mutta että ihan oikeasti... Oli se vain niin huimaa. Ja vielä kun oli niin rauhallista ja sai rauhassa jutella ja ja ja... Ylitti kyllä kaikki odotukset! Simon ja Martina olivat iloisia ja ystävällisiä - juuri sellaisia, kuin ruudun toisellakin puolella. Ihania!

Niin, dreams come true. Kiitos Korea!

FYI: Eatyourkimchi on tosiaan yhtä kuin Simon ja Martina, jotka ovat siis kanadalainen pariskunta, joka muutti Koreaan yli 6 vuotta sitten. He saapuivat tänne ensin opettamaan englantia, mutta myöhemmin se jäi pois ja nykyään he työskentelevät päätoimisina youtubettajina. Heillä on oma studiokin, missä kuvaavat videoitaan - sen he saivat pystyyn fundraiserilla, joka tuotti huimasti yli odotusten. Nyt vähän aikaa sitten he saivat avattua oman kahvilan (yhdessä Talk to me in korean ja anonyymin yksityisen kanssa), missä viettävät aikaansa omien sanojensa mukaan joka päivä. Youtube -videot ovat suosittuja, ja sisältävät mm. k-pop musiikkivideoarvioita, ruoka-arvioita ja neuvoja Koreassa elämiseen yms. Kannattaa check outtailla!

"I'm alone but not lonely"

Keskiviikko- aamupäivä - heräsin ja tuijotin hetken aikaa ikkunasta avautuvaa näkymää. Eipä siellä kummempia näkynyt, mutta enemmän kuitenkin kuin edellisenä päivänä. Paljon ihmisiä kävelemässä kadulla. Ja paljon liikennettä myös. Oli hankala kuvitella, että täällä minä nyt olin. Seoulissa. Ja sitten kuitenkin oli helppo kuvitella. Kyllä, olin Seoulissa. Olen Seoulissa.

Nämä viimeiset 3 täyttä päivää, mitkä täällä olen viettänyt, ovat menneet lähinnä turisteillessa ja nukkuessa. En uskonut, että minulle edes tulisi jetlagia, mutta näköjään jonkinlainen tuli, sillä olen mennyt nukkumaan 3 am ja herännyt 2 pm maissa... Hmm, tähän on tultava muutos.

Asunto- ja muita käytännön asioita en ole hoitanut, sillä E:n (joka siis oli vaihtarina täällä päin yli vuosi sitten) tuttu - jonka kanssa hengattiin myös viime/toissa/2013 kesänä - on tullut takaisin Koreaan. Hän siis oli Briteissä opiskelemassa ja tuli pitämään taukoa Koreaan työn merkeissä. Kuulemma oli extempore -juttu tämä. Anyways, hän nyt sattui juuri tulemaan tänne sopivasti, kun minäkin olen täällä, ja lupasi auttaa. Hän vain nyt sattuu olemaan maan toisella puolella juuri nyt, mutta tulee takaisin Seouliin kai joskus viikonlopun aikana. Tilanne on siis paljon helpompi nyt, kun minulla tulee olemaan paikallinen auttamassa.

Nojoo, tähän väliin voisin sujauttaa kuvapläjäyksen. Kaikki kuvat on otettu kännykän kameralla.

Tämä on oikeastaan saapumisillalta. Oli nälkä, ja nappasin pari pakettia kimbappia lähikioskista.

En mene vannomaan, mutta olisivatkohan ennustajien telttoja olleet nämä kadun varrella, vieri vieressä... Näyttivät ainakin vähän siltä.

Kun moderni ja vanha kohtaavat.

Eksyin myös palatsiin juuri kun vartijanvaihtoseremonia alkoi.

Kaunista Bukchon villagea, missä oli paljon vanhoja taloja. Bongatkaa Namsan Tower ja Emman kättä.

Lee Min Ho -kultaseni metrossa.

Ja tässä ollaankin etsimässä Eat Your Kimchi -youtubepariskunnan kahvilaa.

Found it! Yayyyyy !

Menin yläkerran partsille nautiskelemaan Chocolate Latteani, mikä olikin aivan törrrrkeän hyvää! Nomnomnom!

Day 2: lähdin käppäilemään kohti Lotte Department Storea...

... Mikä on HUGE ostari. Yksi HUGEIMMISTA täällä.

Kävinpähän ja lähdin nopeasti pois. Liian iso, liian ahdas, liian paljon ihmisiä. Yritäpä siellä sitten liikkua. Noh, tulipahan nähtyä.

Hetken ympyrää käveltyäni päätin lähteä nenäliinoja etsimään. Niiskutan yleensä aina aamuisin nykyään, en tiedä, mistä se johtuu... Niitä varten piti lähteä kauemmas metrolla - isompaan markettiin.

Samalla matkaan tarttui myös idolikeksejä. Hehheh. Nuo olivat kyllä älyttömän hyviä. Ja makeita.

Tänään kävin Ewha Universityssä hetken mielijohteesta, koska olen kuullut siitä niin paljon hyvää ja kuinka kaunis kampus se on jne. Ja pitihän meidän viimekin kesänä siellä käydä, mutta ei käyty.

Ja joo, olihan se kaunis kampus. Ja valtava! Vähän eri mittapuissa mennään Suomeen verrattuna.

Matkalla takaisin metrolle päin pysähdyin katselemaan ja kuuntelemaan ilmeisesti jonkin indie-ryhmän esitystä. Uuuh, hyvännäköisiä miehiä... Noh, musiikki ei oikein iskenyt, se oli sellaista cheesyä rakkausballadimaista. Kuuntelinpahan kuitenkin, kun ei ollut kiire minnekään.

Mitä olen oppinut/huomannut tähän mennessä:

- Suunnistamaan metrossa. Metrokartta -apps on tosin ihan must kännykässä, ilman sitä en pärjäisi

- Älä astu metrossa niille metallilaatoille, mitä on usein portaiden ala- ja yläpäissä. Nimimerkki löysin itseni maasta aika nopeasti

- Täällä on yllättävän paljon länsimaalaisia aka länkkäreitä. Tai sitten olen hengaillut vain sellaisilla alueilla, missä heitä on. Aina, kun huomaan jonkun toisen länkkärin, tajuan, kuinka sitä erottuu joukosta.

- Porukka on kakao talkissa (samanlainen juttu kuin whatsapp) all the time.

Eipä tähän hätään muuta ihmeellistä. Hyvin on mennyt ja kuten otsikko sanoo - olen yksin, mutten yksinäinen. Yksin hengailu on ollut ainakin toistaiseksi mukavaa, ja olen nauttinut omasta seurastani. Olen pärjännyt. Jee!

Tällä hetkellä odotan kovasti koulun alkamista. Ensi viikon keskiviikko, tulejo!

Matkustaja

Maanantai valkeni erittäin huonosti nukutun yön jälkeen pimeänä. Noh, olihan se kellokin 5:00 am. Zombeilin itseni lähtökuntoon, ja kiisimme äidin ja isän kanssa Volvolla sumuun.

Matka lentokentälle meni haukotellessa ja tyhjän pään kanssa painiskellessa. Ymmärrys ei riittänyt siihen, että kyllä, nyt oli saapunut se päivä, kun seikkailu alkaisi. Ehkä tähän astisen lyhyen elämäni mielenkiintoisin seikkailu. Vähän erilainenkin. Siltä se ainakin tuntui.

Tutulla Helsinki-Vantaan lentokentällä tuijotin lähtevien lentojen listaa taululta ja olin innoissani siitä, että vihdoin, VIHDOIN minäkin pääsisin matkustamaan.

Kun jäin yksin turvatarkastuksen jälkeen, en enää edes jaksanut miettiä taakse jäävää Suomea. Muistan, kun lähdin aikoinaan Au pairiksi, niin kyllä sitä kovasti mietti. Jotenkin tuntuu, että on hirveästi kasvanut henkisesti 19-vuotiaasta Emmasta - vaikka tässä nyt onkin sellainen kevyt 4 vuoden väli. Hassua. Elämä kai se kasvattaa.

Viimeisiä näkymiä Suomen puolelta. Moikka - tavataan taas, kun keretään!

Parastahan Helsinki-Lontoo -välisellä lennolla oli se, kun viereen istahti kivasti viinalta tuoksahtava vanhempi, kaljamahainen mies, joka ryypiskeli jostain pullostaan hieman väkevämpää. Hyyyyiiiii.

Lontoo - Hong Kong -lennolle odotin vähintäänkin söpöä aasialaispoikaa edes viereen istumaan, jotta edellisen vierustoverin pahat hajut häviäisivät mielestä pois. Lentoa odotellessa istahtikin... Mutta loppujen lopuksi päädyin saamaan vanhahkon brittipariskunnan vieruskavereiksi. He olivat oikein mukavia ja juteltiinkin hieman. Lomalle olivat menossa Hong Kongiin.

Jo ennen kuin lentokone lähti liikkeelle, tunsin pienoista pään jomotusta ja karsean väsymyksen paluuta. Nappasin illallisen jälkeen särkylääkkeen, mikä onneksi vei säryt pois ja väsyttikin hieman, joten sain torkahdeltua koko matkan. Ja juu, koko matkan. Kuuntelin jossain vaiheessa koneen kuulokkeista musiikkia, mutta leffoja tai sarjoja en jaksanut katsella. Keskittyminen ei olisi riittänyt. Vierustoveri brittinainen kyllä katsoi jotain Adam Sandler -perheleffaa ja itki ahkerasti.

Se yli 12 tunnin (koska lähti vähän myöhässä) lento siis meni pitkälti nukkuessa. Ja hyvä niin, sillä (uuh spoiler ahead!) jaksoin loppumatkankin taivaltaa.

Hong Kongissa koneen lähtiessä laskeutumaan, mietin jo, että veteenkö me laskeudutaan, sillä ympärillä tuntui olevan merta ja saaria. Onneksi sieltä jostain löytyi sitten myös lentokenttä. Harmitti vaan, että niin paksut pilvi/saastekerrokset olivat, ettei komeita vuoria kunnolla näkynyt. Höh.

Hong Kongin kenttä oli I-S-O. Löysin kuitenkin ongelmitta porttini, vaikka aikamoisesti joutui kävelemään, vaikka edellinen lento mukamas tuli samaan terminaaliin.

Tässä vaiheessa jännitys tuntui jo enemmän. Iiiiih, it's so close!

Hieman ennen Incheoniin laskeutumista aurinko laski mailleen. Näky oli kaunis, eikä kameran kännykällä oikein sitä fiilistä pystynyt tallentamaan.

Ennen Incheonin lentokenttää pörräiltiin hetki Seoulin ja sitä ympäröivän alueen yllä (kai... Ainakin kartasta katsottuna joo). Miljoonia valoja. Kaunista, jälleen kerran. Harmi, että tosiaan kameran kännykällä ei kuvien otto onnistunut. Oh well, se valomeri piirtyi mieleeni aika hyvin, eikä sitä voi kukaan koskaan ottaa minulta pois.

Passin ja viisumin tarkastus oli niin nopeaa toimintaa, että oksat pois. Annoin maahantulokortin ja passin tarkastaja-leidille, tämä vilkaisi niitä nopsaan, laittoi leiman viisumiin, otti minusta sormenjäljet ja kuvan ja heippa.

Matkalaukutkin saapuivat kiltisti perille, kuljin niiden kanssa saapumisaulaan ja ihmettelin, kun vastassa oli PALJON väkeä kylttien kanssa. Hieman kylttejä vilkaistuani totesin, että kyseessä ei ollut laulaja-idoleita ainakaan, vaan joku urheilujuttu? Joku urheiluryhmä oli samassa koneessa, sen kyllä muistin. Ehkä kyseessä sitten olivat he? I don't know.

Kipitin seuraavaksi nostamaan cashia hotskun maksua varten, ja kuten olin suunitellutkin, ostin express junaan lipun. Sillä pääsisin Seoulin keskustaan, missä vaihtaisin metroon.

Kun sain laukut raahattua junaa odottamaan, oli olo äärimmäisen hikinen, haiseva ja ällö. Seuraava kuva kertokoot kaiken:

That's what you get when you travel 2 days in a row. Eeewww...

Fiiliksethän olivat muuten ihan jees - että jeee, olen täällä nyt jeee... Ja sitten halusin vain suihkuun ja nukkumaan.

Junan ikkunoista ei näkynyt muuta kuin pimeyttä ja satunnaisia valonpilkahduksia. Lehden kannesta oli pakko ottaa kuva, sillä niinhän minä viime (vai onko se jo toissa) kesänä tein! Tällä kertaa tietenkin eri ihminen kuvassa. Viimeksi oli Song Seung Hun - nyt Choi Ji Woo.

Metroilu oli ihan äässistä parin laukun kanssa. Olisin näin myöhemmin ajateltuna voinut ottaa taksin loppumatkaksi. Kun nousin maan pinnalle, kysyin eräältä naiselta, josko hän voisi auttaa hostellin etsimisen suhteen. Eipä hän oikein englantia osannut, mutta juuri silloin saapui siihen espanjalainen nuori mies, joka osasi englantia korean lisäksi. Hetken juteltuamme ja tulostettuja ohjeita näytettyäni selvisi, että tyyppi asui samassa hostellissa kuin minä ja oli juuri sinne menossa! Mikä mäihä! Sain samalla hieman kantoapua laukkujen kanssa. Matkalla chattailtiin ja senkin sain selville, että mies oli muutama vuosi takaperin käynyt kanssa intensiivikurssit läpi korean kielessä täällä. Aika jännä sattuma... Tosin kyseessä oli eri yliopisto - Ewha's University, mikä siis on naisille vain. Miehet pääsevät vaihtari tai kieliopintojen kautta sinne opiskelemaan. Hieman huvitti, että juurikin siellä oli mies opiskellut. Nojoo... Kyllähän minäkin niin varmaan tekisin, jos olisi miesyliopisto kyseessä... Vähän silmänruokaa... Kröhöm...

Hostelli siis löytyi, pääsin huoneeseeni, sinne suihkuunkin ja nukkumaan. Kaikki oli hyvin. Olin väsynyt, mutta onnellinen - vaikkei minulla oikeastaan ollut hirveän selviä suunnitelmia seuraavalle päivälle. Tai ylipäätään millekään päivälle.

Tähän päättyy nyt tämä matkustuskertomus. Hah, koska oli niin pitkä. Olen niin hyvä kirjoittamaan pitkiä juttuja jostain lentomatkustuksestakin. Ei vissiin riitä se "lennot meni hyvin".

Seuraavaan kertaan siis!

Huomenna!

Kun huomasin eilen, että matkalaukun sisältö pursusi vähän liiankin tiukan oloisesti laitojaan myöten, oli pakkaamisstressihormonikäyrät kohollaan. Niin, sellainenkin hormoni voisi olla olemassa. Right. Right?

Muutenkin tämän viikon olen kovasti epäillyt, josko kaikki kamat yhteen laukkuun (+ käsimatkatavarat) mahtuisivat. Elin siinä toivossa, että kyllä ne sopivat, mutta kuinkas kävikään. Hemmetti. Ei se paljoa olisi jäänyt yli, ja parhaani yritin painoa keventääkseni, mutta no can do.

Ja siis kyllä, olen aivan varma, että hyvin olen pakannut. Siellä on kaikki varusteet, mitä tarvitsen, ja mitä en tule Koreasta löytämään. Noh, suurin osa on vaatetusta, koska hei – olen sellaista kokoa, ettei korealaisten vaatteet tule mahtumaan. Paitsi ehkä one-size paitulit. Hurraa leveäharteisuus ja -perseisyys! Niin että eipä siellä tulla shoppailemaan sen kummemmin (eikä olisi varaakaan).

Vertailin ylimääräisten kilojen ja extra-laukun hintoja, ja päädyin siihen tulokseen, että kyllä - kaksi laukkua on otettava. Niillä mennään.

Nojoo, se siitä laukkustressistä. Muuten tämä viikko on mennyt huisin nopeasti, ihan älytöntä. Älytöntä siis se, että lähtöhän on jo huomenna.

HUOMENNA!

Katselin hieman, mitä lentoyhtiölläni on 12 tunnin Lontoo – Hong Kong -välillä tarjolla tv:n puolella, ja ainut leffa, minkä löysin, mitä en ollut nähnyt ja minkä katselemista olen aiemmin harkinnut, oli The fault in our stars... Eli ilmeisesti juurikin se itkettävin leffa siellä. Damn! Itse kun olen tällainen herkkis-itkupilli, niin voin kuvitella, kuinka varmaan koko kone velloo kyynelistä sen jälkeen, kun olen muutaman miljoonan kerran nenäliinoihin töräytellyt. Niin että anteeksi jo etukäteen sille veikolle, joka sattuu viereeni istahtamaan. En ole tosin ihan vielä päättänyt, haluanko sitä siellä koneessa katsoa vai en. We will see.

Jaahas, ei ole nyt final wordsejä tähän hätään. Suunta kohti suurta tuntematonta seikkailua alkaa pikkuhiljaa aiheuttaa pienoisia jännityksen tuntemuksia vatsan pohjalla, sen myönnän. Kuinka nopeasti onkaan aika mennyt ja tässä jo ollaan. Wihii!

Lähtöselvityksenkin netissä äsken tein. Siitäkin tuli sellainen lähtö-fiilis...

P.S. Kyllä, huomasitte oikein, jos katsoitte oikealle puolelle blogia. Youtubestakin löydyn nyt. Yritän tosissani vloggailla Seoulista, mutta mitään stressiä siitä en halua ottaa. Se tulee olemaan mukava harrastus, ja myöhemmin on varmasti hauska katsella, mitä sitä onkaan tullut taltioitua.

P.P.S.

P.P.P.S. Seuraavalla kerralla tavataankin sitten Seoulista! Kunhan olen selvinnyt parin päivän reissaamisesta ensin... Näkemisiin!

Heippa Suomi!