Jaahas, jaahas. Työt päättyivät pari viikkoa sitten, ja nyt on enää 4 päivää matkalle lähtöön, whaaat?! Oletin näiden vapaiden menevän hitaanlaisesti ja kärsimättömänä matkaa odotellen, mutta yllättäen minulla ei ole ehtinyt olla lainkaan tylsää.
Olen ehkä ollut kuitenkin sen verran menossa ja tehnyt, suunnitellut juttuja, että päivät vain ovat vierineet mahdottomaan tahtiin ohi!
Eiliseltä syksyiseltä metsäretkeltä!
Toissapäivänä pakkailin ensimmäistä kertaa rinkkaa testimielessä. Ihan hyvä juttu vaan, sillä oh dear, sain poistella vaatteita ja tavaraa sieltä 1/3... Kuvittelin, että olisin mieletön rinkkapakkaaja, mutta ei kai sitä voi itseltään vaatia, jos viime rinkan pakkauskerrasta on vierähtänyt aika monta vuotta... Tänään kuitenkin kokeilin pakkaamista uudestaan ja SUCCESS! Näytti huomattavasti paremmalta. Eiköhän tämä tästä siis, fiilikset ovat varmalla pohjalla sen suhteen, että sunnuntaina ei tule ongelmia rinkan pakkauksen finaalikierroksen kanssa.
ANNOUNCEMENT!
Blogiuutisia!
Otin itselleni suuren harppauksen blogin kanssa: ostin domain-nimen ja päätin alkaa kirjoittamaan englanniksi. Tällainen asia on ollut jo jonkin aikaa mielessä, ehkä pienenä haaveenakin. Se tuntui pitkään liian hurjalta ajatukselta, sillä koen, etten ole hirveän hyvä teknologian kanssa ja hinta arvelutti.
Sitten päätin, että huithait kaikki pelot! Kaiken voi oppia!
Pohjista ollaan siis aloitettu. Sen vaan kerron, että on aavistuksen erilaisempaa omistaa domain-nimi ja säheltää sen kanssa, kuin tämän blogspotin. Aika näyttää, miten minun käy.
Tulen säilyttämään tämän suomenkielisenkin blogini täällä blogspotissa - ainakin toistaiseksi. Myönnän, että main priority liikkuu nyt vahvasti tuolla englanninkielisellä blogilla, mutta en ole ihan vielä unohtamassa tätä.
Ai mikäkö on tämä uusi blogini? Niin. Kuten arvata saattaa, blogi kantaa edelleen nimeä Blow On My Way ja löytyy TÄMÄN linkin takaa.
Tervetuloa siis seuraamaan!
Löysin tänään tämän laulun. Aivan ihana!!
"You can take me anywhere the wind blows Right into the great unknown"
Korea ja Australia lähestyvät! Työpäiviäkään ei ole enää kuin seitsemän. Aika kuluu samaan aikaan hitaasti ja nopeasti. Ennen lähtöä on parille viikonlopulle buukattu tuparit, yhdelle perjantaille Maijan keikka Tavastialla, hammaslääkäri... Kaikenlaista!
Silti tässä olisi vielä juttuja, jotka pitäisi hoitaa ennen lähtöä kuntoon.
Kansainvälinen ajokortti
Pitää hoitaa tässä alta ASAP. Paikan päällä Ausseissa näkee sitten, kannattaisiko hankkia ihan paikallinen ajokortti - katsoo nyt, saako töitä ja jääkö pidemmäksi aikaa.
Paperinen passikuva kansainväliseen ajokorttiin. Olin hengästynyt ja hiukset olivat aivan sikin sokin, kun istahdin valokuvaamon tuoliin. Räps, räps: done! Koko juttu oli ohi parissa sekunnissa! Hyväksyin kuvan kuitenkin, sillä ei se nyt niiiin justiinsa ole, hehe.
Englanninkielinen CV
Aussiversiota olen jo työstänyt. Minulla oli alun perin tehtynä englanninkielinen CV ja aloin sitä muokkaamaan sellaiseksi, että se täyttäisi aussien standardit.
Matkavakuutus
AAAhhh pain in the assss. Hoidettava myös alta mahdollisimman pian.
Eipä olekaan itse asiassa niin paljon hoidettavia asioita, kuin ajattelin!
Pakkauslistaa olen myös tehnyt sitä mukaa, mitä muiden blogeja olen lukenut. Olisin varmasti osannut ilmankin tehdä, mutta muista blogeista saa hyviä lisävinkkejä. Alla oleva listaus ei ole valmis tai ylipäätään kattava. Se on hyvin sekalainen kokoelma erinäisiä must (maybe) take with me-jutskia. Lopullinen lista selviää pakkausvaiheessa.
Sappisaippua (pelastus! Tämä ihan omalta kokemukselta)
Villasukat (mummolta <3)
Lisävirtalähteet
Hattu (ehkä joku lippis? Suojaamaan auringolta)
Neula ja lankaa (koska ei voi tietää, jos joutuu öö reikäisiä vaatteita paikkailemaan!)
Adapteri
Kovalevy (itse asiassa hankintalistalla tämä vielä)
Ensiapulaukku / laastarit ja sideharsot
Lukko ja avain
Noilla ei rinkkaa onneksi saa hirveän täyteen. Vaatteet ovatkin sitten asia erikseen... Noh, pitää oikeasti katsoa sitten, ettei täytä aivan liian täyteen rinkkaa.
Huh, niin sitä on taas yksi kokonainen eletty vuosi takana päin! Kahdeskymmeneskahdeksas vuosi pyörähtää käyntiin todella hyvillä fiiliksillä. Hyvillä, odottavilla, hieman jännittyneillä fiiliksillä!
27. vuosi piti sisällään paljon. Se oli myös varsin kiireinen. Viime lokakuun lopussa aloitin home workoutit ja vieläkin niitä teen - hatunnosto sille siis! Eiköhän siitä ole tullut osa elämää. Vieläkin muistan, kuinka parin viikon jälkeen alkoi tuntumaan siltä, että eeeeiiiii tästä tule mitään. Tiesin kuitenkin, että sellaiset fiilikset saattaisivat hiipiä mieleen, joten sanoin niille bye byet ja jatkoin treenaamista. Ja hei todellakin kannatti!
Treenaaminen on ollut valmistautumista tulevaan matkaan Australiaan. Ei voi tietää, miten fyysisiin töihin sitä päätyy! Ja haluan päästä myös retkeilemään enemmän. Jaksaakseni paremmin tarvitsen treeniä.
Kuluneena vuonna olen opiskellut aika tavalla ja tehnyt töitä valmistumisen eteen - ja valmistunut! Ja ollut töissä niin opintojen ohella kuin valmistuttuani. Matkusteltuakin on tullut, joskin "ihan jonkin verran vaan"! Levottomille jaloille parasta lääkettä on ollut päästä ainakin hetkeksi jonnekin uusien maisemien ääreen.
Vaikka koen, että kulunut vuosi on ollut hyvin kiireinen, niin se on ollut myös antoisa ja hieno. On ollut hieman stressaavampaa silloin tällöin, mutta sehän on ihan ok. Mitään en edelleenkään vaihtaisi pois. Elämä nyt vain on tällaista ja aika pidemmän päälle se on sitä mitä teet siitä. Totuus on se, että aika ihan oikeasti lentää ja ongelmat, jotka jossain vaiheessa ovat harmituttaneet mielessä, muuttuvat ja muuttavat muotojaan, lopulta käpristyvät kokoon ja haihtuvat.
Eeeeeh.
Tämän postauksen ideana ei oikeastaan ollut mikään muu kuin se tiedotus, että jeejee, olen nyt 28! Tällä mennään.
Pian viisumin saamisen jälkeen alkoi lentolippujen etsintä. Tutkiskelin hintoja aika kauan - vertailin ja pohdin, että mitä kautta kannattaisi mennä ja milloin. Suosin Skyscanneria ja Momondoa lentojen etsinnässä, kokeilin myös useiden eri lentoyhtiöiden sivuja. Lopulta päädyin...
Lentämään Seoulin kautta Sydneyyn! Seoulissa viivyn siis viikon, 15-22.10, jonka jälkeen kutsuu Sydney. Otin aika "suorat" lennot, sillä Seouliin lennähdän Qatar Airwaysilla Dohan kautta, missä minulla on sellainen kahden tunnin vaihto ja sieltä sitten Seouliin (myös Qatarilla). Seoulista Sydneyyn on suora lento australialaisella Qantas Airwaysilla. Molemmat lennot lähtevät illalla, mikä on aika ughhh ja aaargh, koska suosin aamulla lähteviä lentoja. No can do - aina ei saa mitä haluaa. Zombeillaan sitten!
Tämä lysti maksoi reilun 800€, joka ei mielestäni ole paha hinta, kun kuitenkin pysähdyn Seoulissa ja on noin suorahkot lennot. Olisin voinut ottaa halpalentoyhtiöillä ja lukuisilla välilaskuilla, mutta niille olisi pitänyt maksaa ruumaan menevästä laukusta erikseen ja loppujen lopuksi summa olisi kuitenkin kohonnut samaan luokkaan... Eli aivan sama mennä hieman "paremmilla" lennoilla, joihin kuuluu myös se ruumaan menevä laukku. Hieman edullisemmin olisin voinut lennot saada, jos olisin ollut aikaisemmin lentojen perässä liikkeellä... En kuitenkaan ollut (no Sherlock).
Mutta niin - YAYYY!! Odotan innolla Seoulin pysähdystä (hei, samalla myös viides käynti Koreassa!) ja sitä ruokaa ja ystävien näkemistä! Kuinka onkaan ollut ikävä <3 ENSI KUUSSA JO!!
Sydneytä ja Ausseja tietenkin odotan myös, sillä siitä tulee aika eeppinen seikkailu! Puntaroin eri kaupunkien välillä, että minne sitä ensin laskeutuisi - Sydney vei voiton, sillä se oli "edullisin" vaihtoehto lentää.
Rinkka
Kipaisin viime sunnuntaina Partioaittaan rinkkaostoksille. Olin lukenut paljon hyvää OSPREY-merkistä, ja katsellut kyseisen merkin rinkkoja sillä silmällä netistä. Niinpä Partioaittaan astuessani halusin kokeilla OSPREYn rinkat läpi. Rinkkojen istuvuuksissa oli todellakin eronsa, ja yksi rinkka voitti minut siinä puolelleen: OSPREY KYTE 66. Rinkka oli miellyttävä selässä, se tuntui oikein sulautuvan siihen. Muut tuntuivat liian kömpelöiltä selälle.
KYTE 66 on tosiaan 66 litrainen (alun perin lähdin 65 litraista etsimään, mutta litra sinne tänne - eipä tuolla väliä!) ja sen saa avattua edestä eli ei välttämättä tarvitse päältä avata päästäkseen tavaroihin käsiksi. Mukana tuli vihreän värinen sadesuoja. Eiköhän tämän kanssa matkustella muutama vuosi ainakin eteenpäin! Rinkka maksoi tasan 200€, jota minun ei itse tarvinnut maksaa, sillä kummitätini halusi minulle kustantaa sen tässä kuussa olevan syntymäpäiväni kunniaksi. Suuren suuri kiitos hänelle siis!
Harkitsen, josko rinkkaa jotenkin voisi "koristella", jotta näyttäisi enemmän minulta ja tunnistaisi paremmin. Harmaa väri on... Noh, harmaa, ja vähän pläääh. Voisi jotain merkkejä vaikka neuloa? Katsotaan!
Rinkan oston jälkeen nousi matkakuume taas astetta korkeammalle! Joko voi lähteä?!?
Hostellit
Varasin Seoulin hostellin ensin. Okei - ensin mietin, otanko yhteyttä siellä asuviin kavereihin ja tungen itseni heidän luo yökylään, mutta totesin sitten, että ei. Hostellielämä it is. Olen majoittunut joka kerta eri hostellissa Seoulissa ollessani ja varasin myös tälläkin kertaa eri hostellin. Hostelli sijaitsee nuorta artsy fartsy-meininkiä kuplivan Hongdaen kupeessa. Siihen naapurustoon mahtuu paljon muistoja! Uskaltaisin väittää, että hyvin monella Seoulissa lyhyemmän tai pidemmän ajanjakson viettäneellä liittyy jonkinlaisia muistoja Hongdaehen.
Dormihuone Whitetail Hostellissa maksoi jonkun 13 euroa yöltä ja se oli saanut hyvät arvostelut, joten se valikoitui yöpaikaksi viikoksi.
Sydneyn yöpaikkaa pohdin aika pitkän tovin. Kaupunki ei ole tunnettu halvoista hinnoistaan, kuten ei Australia ylipäätäänkään. Hostellien hinnat vaihtelevat ja mitä nyt luin, niin you get what you pay for...
Sydneyn hostellivaihtoehtojen välillä kamppailin tosiaan aikani, kunnes päädyin Base-nimiseen paikkaan. Hintaa yhdelle yölle kertyy 23€. Sijainti vaikuttaa olevan mitä mainioin - kävellen pääsee vaikka minne, ja kävelemisestähän minä pidän! - ja heillä on myös paljon ilmaisia tapahtumia läpi viikon. Sekä ilmainen pannukakkuaaamiainen! Lisäksi siellä on jonkinlainen yökerho samassa rakennuksessa, ja kommenteista päätellen jotkut matkaajat eivät pitäneet sieltä dormeihin kantautuvasta melusta. Olen aika hyvä nukahtamaan taustameluun, joten luultavasti kohautan olkiani tälle. Hostellielämä on hostellielämää, eikä elämisen äänistä pidä valittaa! Olen tottunut nukkumaan teltassa ja lattialla samassa tilassa olevan tuhatjalkaisenkin kanssa, joten eiköhän tuolta selvitä.
Basessa yövyn 8 yön seutua. Mietin, onko se liian kauan, kun ei tosiaan osaa sanoa elämän suunnasta tuossa vaiheessa mitään. Toisaalta haluan hetken hengähtää ja katsella ympärilleni, hoitaa käytännön asiat kuntoon, ennen kuin alan etsimään töitä. Sitten taas luin siitäkin, että marraskuu on huonoa aikaa etsiä ja saada töitä, sillä kesäkausi alkaa, ja tuolloin porukka on jo sesonkitöissä. Meinaakohan se sitä, että lokakuun loppupuolikin on huonoa aikaa saada töitä? Näistä pohdinnoista varmaan sitten myöhemmin toista blogipostausta tulossa! En ajelehdi sinne nyt.
Heinäkuun alussa päätin vihdoin alkaa toteuttamaan haavetta, jonka toteuttamista olin viivytellyt jonkin aikaa. Haaveen, jonka olisin halunnut toteuttaa jo vuosia sitten, mutta aina oli jotain esteenä - viimeisimpänä restokoulu, josta nyt on selvitty. Ja koska kello käy ja 30-v lähenee... Okei, ei ihan vielä olla siellä (vaikkei se kaukana olekaan), mutta miksi odottaisinkaan enää sinne eniveis? Niin nyt on aika. Nyt en enää viivyttele! Työsoppari loppuu syyskuun lopussa ja olen ollut hyvin päättäväisellä mielellä sen tiedon saatuani: lokakuussa meikätyttö muuten L Ä H T E E !
Kuva Googlesta.
Australiaan! Kenguruiden ja muidenkin eläimien ja öö ihmisten kansoittama suuri maanosa odottaa - tai ihan vaan on siellä, tuskinpa se juuri minua odottaa vaan minä odotan sitä... Nojoo, jatketaan tästä sekavasta fiilistelystä...
... Siihen aiheeseen, josta halusin kertoa. Eli Working Holiday-viisumin hausta. Tästäkin kokemuksesta voi lukea nykyään lukemattomista eri blogeista ja lähteistä, mutta laitan nyt oman höpöttelyni asiasta myös julki.
Viisuminhan voit hakea, jos olet 18-30-v. - ja olet maassa ennen kuin täytät 31. Vain irkut, ranskalaiset ja kanadalaiset saavat hakea 35-vuotiaiksi asti. Mitä ihmeen ikäsyrjintää tämäkin on? No idea! Jooooka tapauksessa, suurimmalle osalle haku on helppoa. Rekisteröidyt immigrationin sivuille, täytät W&H hakemuksen, maksat sen (485AUD eli sellainen 300€ tällä hetkellä ainakin), lähetät sen, eikä viisumin hyväksymisessä kestä kauaa.
On kuitenkin poikkeuksia "sääntöihin". Minun tapaukseni ei nimittäin mennyt aivan tällä tavalla.
Täytin hakemuksen. Ennen kuin pääsin viisumin maksuvaiheeseen, vaadittiin minulta dokumentteja - skannaus passista sekä bank statement eli saldotodistus (todistus siitä, että on ainakin 5,000AUD tilillä) englannin kielellä liitteeksi. Jos ei halua laittaa näitä "required documents" liitteeksi mukaan, niin on tehtävä kirjallinen selvitys siitä, miksi ei tee näin. Olin hieman yllättynyt siitä, että minulta näitä jo tässä vaiheessa vaadittiin. Olin ymmärtänyt, että saldotodistusta voidaan pyytää rajalla näyttämään (jos pyytävät). Tilanne on kai muuttunut vastikään - mitään muuta selitystä en tälle keksinyt.
Koska en halunnut/uskaltanut jättää liitteitä tyhjilleen, skannasin passin porukoilla koneelle (koska en itse omista). Saldotodistusta menin pyytämään pankista. Aiemmin olen saanut sellaisen heti samana päivänä sieltä mukaani, mutta ajat olivat muuttuneet viime kerrasta. En saanut saldotodistusta suoraan mukaani, vaan hakemuksen täytön jälkeen minulle kerrottiin, että enintään 10 arkipäivää siinä menee, että se kolahtaa nettipankin viestiosioon liitteenä. Siinä meni oikeasti 5 arkipäivää ja maksoin tästä 10 euroa.
Laitoin sitten viisumihakemuksen liitteeksi kuvan passista sekä englanninkielisen saldotodistuksen. Maksoin hakemuksen. Hakemus lähti. Ei kuitenkaan kulunut kuin muutama sekunti, ja sähköpostiin kilahti automaattinen pyyntö lääkärikäynnistä.
Hakemuksessa nimittäin oli kysytty, olenko ollut viimeisen 5 vuoden aikana yli 3 kuukautta yhtäjaksoisesti ulkomailla. Ja olinhan minä - peräti 3 kertaa. Olisin voinut jättää kohdan tyhjäksi, mutta kun... Rehellisyys maan perii, enkä halua myöhemmin mihinkään ongelmiin mainitsematta jättämisestä.
Korea, Yhdysvallat, Korea. Senhän takia minulta pyydettiin health examinationia sekä x-ray examinationia. Noh. Olin joskus lukenut jostain tästä asiasta. Saattaa olla, että immin sivuilta. Sieltä nimittäin löytyy lista lääkäriasemista, joissa tämän terveystarkastuksen voi käydä pois alta hoitamassa. Suomessa tätä terveystarkastusta pyörittää yksityinen lääkärikeskus Aava Kampissa. Ja siellä on vain yksi lääkäri, joka pystyy tarkastuksen tekemään. Hän tekee tarkastuksia myös Uuden-Seelannin sekä Kanadan W&H viisumia hakeville.
Hieman googlettelin lisää tästä ja löysin aiheesta myös pari blogipostausta sekä jonkun vuosia vanhan keskustelun pallontallaajat-foorumilta. Ei ollut enää niin orpo olo tämän tilanteen kanssa!
Ei siinä sitten muu auttanut, kuin ringautella Aavaan ja varata aika lääkärille. Lääkärissä käymiseen on nimittäin 28 päivää aikaa siitä päivästä lähtien, kun on saanut lääkärikäyntipyynnön immistä. Jos sitä ei saa aikaiseksi, niin viisumi hylätään. Toki, jos on jokin este lääkärissä käynnille seuraavan 28 päivän aikana, niin jatkoaikaa saa, mutta tällaisessa tapauksessa pitää olla tietysti yhteyksissä immiin.
Sain lääkäriajan tiistaille 23.7. Varasin oitis myös Onnibussiliput Kuopiosta Helsinkiin ja takaisin. Koska muuan Ed Sheeranin keikka oli tuona päivänä, niin aamu-ysin bussi oli jo täynnä. Aamu-seiskan bussiin mahtui enää 3, joten ostin lipun siihen vuoroon aikalailla ASAP. Sen sijaan ilta-seiskan bussissa oli runsaasti tilaa, joten sain ostettua paikkalipun sinne helposti.
Tuo tiistai oli tosiaan piiiiitkä päivä. Lähes 11 tuntia bussissa istumista, parin ystävän tapaaminen Helsingissä ennen ja jälkeen lääkäriajan sekä itse lääkärikäynti.
Lääkärikäynti kesti reilun tunnin. Vaiheita oli kolme: ensin menin itse lääkärille, joka suoritti perustutkimuksen (katsottiin mm. pituus, paino, näkö, verenpaine). Toisekseen menin hissillä kellarikerrokseen, missä oli vuorossa rintaröntgen. Kolmas vaihe oli virtsanäyte. Tämä koko paketti maksoi minulle ~337€. Kela-kortilla olisi saanut jopa euron (!!) vähennyksen, mutta minulta oli kadonnut koko kortti ja se uusi oli vasta postissa tulossa. En lähtenyt hakemaan tätä huimaa korvausta jälkikäteenkään.
Tulokset lääkäri kertoi lähettävänsä suoraan immille. Saman viikon perjantaina sain aamupäivällä itse lääkäriltä sähköpostin siitä, että kaikki on kunnossa ja saan terveen paperit ja tieto tästä on lähetetty immiin. Puoli tuntia tuosta viestistä sain itse immiltä tiedon, että W&H viisumi on myönnetty.
Kuva Googlesta.
Olotila oli niiiin helpottunut! Helppoa viisumin saaminen ei ollut ja rahaakin meni enemmän kuin ajattelin, mutta haluan uskoa siihen, että kaikki tämä tulee olemaan tuon vuoden väärti. AINAKIN vuoden, sillä eihän sitä tiedä, jos toisen vuoden viisumista innostuu. Nythän on tullut jopa kolmas vuosi mahdolliseksi!
Lähtöön on pari kuukautta aikaa. Lisää lähtösuunnitelmista sun muista kunhan tässä kerkeää lisää kirjoittamaan. Tämän blogimerkinnän tarkoitus oli vain avautua meikäläisen viisumin hausta ja sen onnellisesta lopusta.
Tiistaina 18.6 matkasimme Hay-On-Wyestä lähellä olevaan Brecon Beacons National Parkiin. Ohikulkumatkalla kävimme aamiaisella Casa Cafessa, jota oli kehuttu Googlessa. Paikka oli tosiaan suoraan reittimme varrella. Oikein sopivasti!
Kerrankin jotain muutakin kuin perusbrittiaamiainen!
Mahat täynnä jatkoimme matkaamme Pont Ar Dafin autoparkkiin, joka oli muuten TÄYNNÄ! Aikomuksemme oli siis kavuta Pen y Fanin (886m) vuorelle, jonne lähti reitti tuolta autoparkista. Onneksi saimme auton juuri ja juuri parkkiin mahdutettua. Nousu vuorelle oli helpohko, vaikka hiki hieman tulikin. Maisemat olivat kuitenkin nousun väärti - ei ole turhaan suosittu paikka tuo! Huomiomme kiinnittivät maisemien lisäksi myös lukemattomat lampaat, joiden määkiminen kaikui vuorilla. Valkoisia pisteitä siellä täällä!
Pen y Fanille nousuun, huipulla hengailuun ja laskuun kului aikaa yhteensä joku 3 tuntia. Autolle palatessamme sisko oli aikalailla jo done päivän kanssa - minä taas halusin vielä jonnekin kävelemään. Olin merkinnyt aikatauluun Llyn y Fan Fachin, joka on järvi. En muista enää, mistä olin paikasta lukenut, mutta sen muistin, että siellä oli kuvattu Stardustia. Stardust-leffa on yksi lempparileffoistani, joten sen takia innostuin järvestä. Parkkipaikka oli erittäin kapean, huonokuntoisen ja mutkittelevan tien päässä. Ja se tie kiemurteli ties kuinka kauan! Kuumotteli ajaa! Pääsimme kuitenkin perille parkkiin, ja olimme saavuttuamme ainoat siellä. Pian saapumisemme jälkeen paikalle kuitenkin ajoi joku auto ja ambulanssi, yläpuolella pörräsi pelastuskopteri. Hetken ihmettelimme, mitä on tapahtunut ja voimmeko jatkaa tästä jalkapatikalla järvelle.
Läheiseltä farmilta lompsi paikalle ilmeisesti farmin omistaja, joka jutteli hetken ambulanssityyppien kanssa, ennen kuin jäi itsekseen seisomaan tien reunalle. Kävimme kysymässä, mitä on tapahtunut. Vastaus oli, että joku vuorilla oli kai loukannut jalkansa ja häntä etsittiin. Kysyimme sitten, että onko mahdollista mennä järvelle ja saimme myöntävän vastauksen. Eikun menoksi siis!
Hieman tarinaa järvestä - totta vai tarua? Hmm...
Matka oli loivaa ylämäkeä, ja sitä oli puolitoista mailia suuntaansa. Aika raskasta oli taivaltaa. Vuorilla huiteli mennä lampaita ja niiden perässä meni mönkijällä farmarihäiskä, jolla oli söpö lammaskoira mukana.
Järvellä! Sumuahan riitti, mutta se toi paikkaan mystistä tunnelmaa.
Olisin mielelläni kavunnut vuorillakin, sillä maisemat olivat ihanat ja oli rauhallista, mutta sisko oli tosiaan aivan poikki ja kärttyinenkin (nälkä!), joten palattiin autolle.
Oli jo myöhäinen iltapäivä, joten todettiin, että lähdetään ajamaan kohti seuraavaa airbnb:tä, mutta sitä ennen käydään syömässä jossain matkan varrella. Google mapsista tsekattiin, minne kannattaisi mennä syömään ja napattiin sieltä The Ynysmeudwy Arms-niminen hotelli-ravintola. Pakko sanoa, että ruoka oli mitä parhainta vähään aikaan! Hinnatkin olivat ok.
Varsinkin bataattiranut olivat NOMS!
Mahat täynnä jatkoimme tyytyväisinä matkaa kohti airbnb:tä, joka sijaitsi Bridgendissä. Airbnb oli oma talonsa, joka oli liitetty hostin päätaloon. Se oli siisti ja moderni ja oikein sopiva meille. Keittiöstä löytyi paahtoleipää ja muroja aamupalaksikin.
Keskiviikkona lähdimme airbnb:stä joskus yhdeksän maissa aamulla. Meillä oli auton palautus Cardiffin lentokentälle puoli kahden maissa. Sitä ennen käväisimme Castell Cochissa, joka sijaitsee siis Cardiffissa. Linna oli ihan ok, mutta jostain syystä odotimme siltä enemmän.
Linnan tutkimiseen meni aikaa tuntiroinen. Meillä oli kuitenkin vielä aikaa ennen auton palauttamista, joten käytiin ruokakaupassa tuliaisostoksilla. Mukaan tarttui teetä, karkkia ja sukkia. Palautimme auton Hertzille hieman etuajassa, mutta eipä tuo haitannut. Palautus hoitui oikein näppärästi ja lähdettiin kentältä bussilla kohti Cardiffin keskustaa.
Keskustassa päätettiin kävellä meidän airbnb:hin. Sinne kesti kivat 40 minuuttia kävellä kimpsujen ja kampsujen kanssa... Mutta säästettiinpä hieman rahaa!
Airbnb oli siis jonkun kodin ullakkohuone. Ilmeisesti talossa asui äiti lapsensa kanssa + tämän äidin sisko. Meidän huone sijaitsi kolmannessa kerroksessa, kun taas toisesta kerroksesta löytyi kylpyhuone sekä muiden talossa asuvien huoneet. Ensimmäisessä kerroksessa oli olkkari ja keittiö, mutta niitä emme käyttäneet. Viihdyimme tässä airbnb:ssä pari yötä - meidän viimeiset yöt roadtripillä!
Airbnb huone.
Keskiviikko-iltana levähdimme hetken aikaa airbnb:llä, kunnes päätimme käydä keskustassa Cardiff Castlessa sekä syömässä. Cardiff Castleen käveli puoli tuntia.
Matkalla keskustaan törmäsimme piparkakkutaloon...
Ja sittenpä linnaan tutustumaan!
Linnalta näkyi Principality Stadium, jossa P!nk esiintyisi seuraavana päivänä!
Lisää maisemia linnasta.
Castell Cochikin olisi jossain päin vilahtanut, mutta emme sitä onnistuneet bongaamaan.
Ensimmäistä kertaa roadtripin aikana kuulimme suomea! Cardiff Castlessa oli 4 hengen suomalaispoppoo liikenteessä. Kuljimme aikalailla samoissa paikoissa samaan aikaan, mutta emme kertaakaan moikkailleet. Hah, perus!
Cardiff Castle on muutakin kuin pelkkä linna. Sisäpihalla oli muitakin rakennuksia. Tämä rakennus oli ilmeisesti Buten perheen koti.
Linnaa ja muita sisärakennuksia ympäröi muuri, jonka yhdelle pätkälle pääsi sisälle kävelemään. Sisätilaa oli käytetty toisen maailmansodan aikaan ja siellä soivat vaikka minkälaiset äänet, joita sodan aikana oli kuulunut: lentokoneiden jylinät, poliisiautojen meteli... Käytävä oli kolkko ja seiniä koristivat sodan aikaiset julisteet. Ihan kylmäsi kävellä siellä! Menneen sodan pystyi kuvittelemaan, niin hyvin tuo paikka noista ajoista onnistui kertomaan.
Pian oli Cardiff Castle ympäristöineen käyty läpi. Oli aika käydä syömässä jotain.
Cardiffin keskustassa oli mukava kävellä, sillä se on niin kompakti ja kaikki on lähellä. Päädyimme Five Guysiin syömään purilaiset ja ranskalaiset. Koin itse nostalgiafiiliksiä, sillä viimeksi olin käynyt syömässä Five Guysissa Au pair-aikoina v. 2011!
Palasimme takaisin airbnb:hin ja menimme ajoissa nukkumaan. Seuraavana päivänä olisi keikkapäivä!!
Torstaiaamupäivänä 20.6 lähdimme kohti keskustaa. Kävimme perusbrittiläisellä aamupalalla jossain ketjuraflassa.
Ihmettelimme hieman ranskalaisia.
Aamiaisen jälkeen kävimme tsekkaamassa, mikä meininki Principality Stadiumilla oli.
Kyllähän siellä oli pieni lauma jo jonottamassa seisomapaikoille! Meillä oli istumapaikat, joten ei hätää siis.
Kävelimme ympäri Cardiffia. Tässä Wales Millennium Center. Tapahtumapaikka, jossa on jatkuvasti jotain menossa. Teatteria, musikaalia yms.
Satama.
Norjalainen kirkko ja kahvila sataman liepeillä.
Cardiff Central Market.
Keskustassa mainostettiin monessa paikkaa P!nkin afterpartyja.
Ulkona oli huh helle, joten kävimme ostamassa muutaman postikortin ja -merkin sekä menimme syömään herkkujäätelöt jäätelöpaikkaan - ja kirjoittamaan samalla postikortit!
Kiersimme sen jälkeen fiilistelemässä keikkapaikkaa toiselta suunnalta!
Palasimme keikkapaikalle ja meidän portille katselemaan meininkiä.
Fiilikset olivat korkealla keikan lähestyessä. Sitä nostattivat kaikki nuo ihmiset, jotka olivat tulleet keikalle! P!nk-paitoja vilkkui siellä täällä, ihmiset kuuntelivat ja lauloivat P!nkin kappaleita ja kaikilla oli hyvä ja odottava fiilis, joka tarttui. Oli ihana olla Cardiffissa! Hieman haikeaakin, sillä se oli viimeinen kokonainen päivä roadtripillä. Samalla se oli koko roadtripin kohokohta - olla siellä keikalla! Jos keikkaa ei olisi ollut, niin tuskinpa olisi roadtrippiäkään suuniteltu. Koko reissu oli ollut huikea ja nyt se huipentuisi tähän kokemukseen!
Öööö. Todella badass pose (not)! Ostin uuden keikkapaidan, jonka laitoin myöhemmin päälle, kun huomasin, että olin mukavasti palanut edestä (oopsie).
Odotellessa porttien aukeamista saimme sadekuuron niskaamme... Damn you weather!
Porttien auettua laukut ja meidät tarkistettiin, jonka jälkeen pääsimme sisälle. Erkaannuimme sisälle saavuttuamme, sillä siskolla oli ylemmässä kerroksessa paikka - minulla alemmassa.
Lämppäreinä yleisöä ilostuttivat Riptide-biisistä tuttu aussimies Vance Joy, energinen Bang Bang Romeo ja KidCutUp, joka hoiti dj-hommat. Yleisössä väreili ihana tunnelma, joka muistutti taas, kuinka paljon tykkään käydä keikoilla ja nautin livemusiikin kuuntelusta. Tuollaisesta positiivisesta yleisöstä saa niin paljon energiaa! Se on käsinkosketeltavaa! Liikutuin, kun dj:n soittaessa TLC:n Waterfallsin, alkoi yleisö tekemään aaltoja. En tiedä, mistä tai kenestä se lähti liikkeelle, mutta se oli niin hienon näköistä, kun kaikki yhtyivät mukaan siihen ja aallot liikkuivat eri lohkosta toiseen.
P!nk saapui lavalle ajallaan - tai tarkkaa aikaa en tiedä, sillä netissä annetut ajat olivat arvioita vain. Ja niin alkoi parituntinen, jonka aikana iloitsin ja hieman itkinkin liikutuksen ja ilon kyyneleitä.
Keikka oli aivan mieletön! P!nk on ilmiömäinen esiintyjä, joka tietää, mitä tekee. Ja onhan tuo esitys kovan treenin tulosta. Se oli kaikkea sitä, mitä odotin ja enemmän. Sanat eivät riitä kuvailemaan sitä tunnetilaa, missä ajelehti keikan ajan. Mindblown, buffff...
Keikan jälkeen tapasimme siskon kanssa ulkosalla t-paitamyymälän vieressä. Siellä oli tosin muutama muukin, joten sisko laittoi viestiä, että t-paitamyymälän vieressä olevan poliisiauton läheltä hänet löytää. Ja niin löydettiin toisemme!
Yleisölauma tulvi kaduille ja teille, sillä aivan heti ei teitä autoille avattu. Oli hauskan näköistä, kun jengi viiletti autoteillä. Ja lauloi. Voi sitä laulun määrää! Jotkut rahastivatkin laulullaan. Esimerkiksi yksi porukka soitti jostain Who Knewn melodiaa ja yleisö lauloi mukana (kuulosti muuten ihanalta!) ja laulun päätyttyä joku keräsi siellä kolehtia. Meni rahastukseen jotenkin maku itsellä. Lähdettiin sieltä aika nopeasti pois, eikä menty after partyilemaankaan. Mentiin taas jalkapatikalla airbnb:lle.
Kello oli jo puolenyön, kun olimme airbnb:llä. Mentiin nukkumaan aikalailla heti, sillä muukin talon väki oli nukkumassa.
Perjantaiaamun herätys tuntui karulta. Tänään lähdettäisiin Suomeen. Tänään tämä nyt sitten loppuisi! Sisko ei omaa samanlaisia levottomia jalkoja, joten sain olla itsekseni huokailemassa sitä, kuinka voisi vielä jäädä pariksi lisäviikoksi maahan ja matkustella.
Pakattiin kamat taas kasaan, hyvästeltiin meidän ihanat hostit ja mentiin syömään aamupalaa Chapter Arts Centreen. Kyseessä jonkinlainen taidekeskus, jonka alakerrassa on kahvila. Ja sanotaanko näin, että tämä viimeinen perusbrittiläinen aamupala oli varsin ruhtinaallisen kokoinen...
Vaivoin jaksoin syödä loppuun asti! Mutta ihan hyvä vaan, että oli iso annos, sillä meillä oli pitkä matkustuspäivä edessä. Chapter Arts Centrestä lämmin suositus, oli mukava paikka syödä aamiainen!
Meillä oli National Expressin kautta taas liput Cardiffista Lontoon Heathrow'n lentokentälle. Matka ei mennyt kuitenkaan yhtä sujuvasti, kuin tullessa. Perjantairuuhka + jonkun toisen tien sulkeminen aiheutti tiellemme uskomattomat ruuhkat motarilla. Kuski pyöritteli päätään ja toisteli, ettei ollut koskaan kokenut vastaavaa.
Kuva otettu silloin, kun päästiin hieman kovempaa kuin joku 5mph...
Ajelimme jossain vaiheessa eri tietä, päästäksemme pahimmasta ruuhkasumpusta pois. Ja sitten taas motarille... Loppujen lopuksi olimme lähes pari tuntia myöhässä aikataulusta. Onneksi se ei haitannut meitä, sillä olimme ottaneet aikaisemman lähdön. Kyydissä oli kuitenkin eräskin lentoemäntä, joka lähti juosten kohti lentoaan ja töitään heti, kun pääsimme terminaalin bussipysäkille. Annoimme kiireisimpien lähteä ensin ja lähdimme sitten viimeisinä bussista ulos.
Terminaalissa meillä ei ollut kiire. Ruumalaukku self check-inin kautta hihnalle, turvatarkastuksen läpi ja hengailemaan kaupoille. Ostettiin evästä ja syötiin ennen portille menoa.
Ennen meidän porttia oli käytävällä piano. Naureskeltiin tekstille, mutta ei pelailtu...
Jonoa...
Bongailimme muutaman juhannuskokon Turun saariston yltä! Finnairin koneessa oli muutama koivun oksa muistuttamassa juhannuksen olemassaolosta.
Helsinki-Vantaalla meitä oli vastassa serkkumme, jonka luona yövyimme.
Wales & Englanti roadtrip oli suunnitelma, jota lähdettiin pohtimaan joskus marraskuussa P!nkin lippujen oston aikaan. Pikkuhiljaa se suunnitelma siitä selkeni ja onneksi toteutuikin! Varsinkin, kun en tiennyt marraskuussa, missä olisin kesäkuussa... Onneksi sain töistä palkatonta vapaata! Kannatti lähteä, sillä niin monta eri unelmaa sai samalla toteutettua. Ja sehän se matkustelussa onkin parasta.
