Quarter of a century

Ai mikä blogi, täh? mietin tuossa yksi päivä. Tuntui, etten ollut aikoihin käynytkään bloggerissa tai edes lukenut blogeja. On ollut puhti poissa. Ei ole ollut mitään hienoja ideoita.

No mutta, tässä kuussa vietin merkkipäivää, ja mittariin tuli luku 25! Syksyllä synttäreiden vietto on sinällään mukavaa, että on hitusen verran nuorempi olo, kuin saman ikäisten kanssa, jotka ovat juhlistaneet vanhentumistaan jo alkuvuodesta. Tai kesällä. Toisaalta on lipsunut siinä vaiheessa jo pitämään itseäänkin yhtä vanhana, eikä synttäreiden aikoihin tunnu niiiiin pahalta täyttää vuosia.

Neljännesvuosisata kuulostaa pelottavalta, mutta ei tässä nyt niin paha ole olla. Toisaalta olen lähempänä kolmeakymppiä kuin kahtakymppiä (vou, mikä oivallus!) ja sitä alkaa oikeasti miettimään, mitä haluaa saavuttaa ennen kolmeakymppiä. Esimerkiksi work&holiday -vuosi, mistä olen haaveillut etenkin Uudessa-Seelannissa. Luin tosin jostain, että ikähaitari olisi nostettu 35-ikävuoteen. I can do this!

Päässä vilisee kaikkea muutakin kummaa ja jännää, mutta kaiken aika ei ole tässä heti nyt. Ja sehän se piinaavaa onkin! Matkajalka vipattaa kummasti... Jep, oikealla alalla selvästi olen!

Sen "viisauden" olen ainakin todennut tässä elämän matkan varrella - itse asiassa varmaan vuosia sitten -, että unelmistaan pitää pitää kiinni. Jos jokin tekee sinut onnelliseksi, niin sitä onnellisuutta ei kukaan voi pois ottaa. Ja sitä pitää vaalia. Unelmia tulee, unelmia menee. Ja jos menee ohi, niin päästä irti.

Tuntuu, että itse välillä on niin laiska. Laiska työstämään itseään kohti unelmien saavuttamista. Ja sitten harmittaa oma laiskuus. Onneksi sen tajuaa itsekin, jotain positiivista siinä, haha!

Vuosien mittaan olen saavuttanut mielestäni itsevarmuutta jonkin verran... Joissakin asioissa. Tähän liittyy vahvasti myös sellainen "I don't give a F*** what others say" -tyyppinen asenne. Ei ehkä ihan noin vahvasti sanottuna, mutta siis... Sitä on, mitä on. Ei sellaisesta pidä olla epävarma. Niin, ja jos ei ole jostain mielipidettä, niin sekin on ok. Ei kaikesta tarvitse osata sanoa juuta tai jaata.

Hehheh. Revin ylemmän kuvatuksen jostain arkistojen kätköistä. Mielestäni se oli hauska. On se kai vieläkin. Ah, dunno.

Parisuhde -aihe tulee välillä niin lujaa toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. Kiitos äiti.

Muistan, kun olin noin parinkympin kynnyksellä, ja puhuttiin frendin kanssa, että vielä ei ole hätää - sitten kolmikymppisenä on, jos ei ole ketään (ja siis daa, kolmekymppii on niin kaukana, siinä ehtii käydä vaikka mitä). Öhh, excuse me?! Mikä hätä tässä on?

Ei hätiä mitiä. Life is good. Sitä paitsi missä vaiheessa edes kerkeisin näkemään ketään, kun on koulujuttuja ja sitten on katsottava Gilmoren tyttöjä ja k-draamoja. Ja tavattava frendejä. Ja pitäisi käydä lenkilläkin. Omakin elämäni tarvitsee aikaa ja huomiota. I'm sorry but not sorry.

Koen olevani onnekkaassa asemassa suomalaisena, että sinkkuna oleminen on hyväksyttävää. Koreassakin se periaatteessa on, muttaaaa kun alat hiihtelemään siellä kolmenkympin hujakoilla, niin alkavat vanhemmat hieman painostamaan lapsenlapsista. Tai no, ennenkin sitä. Minulla on muutama korealainen kolmikymppinen sinkkukaveri, joilla on jatkuva metsästys päällä. Really. Toki ajat ovat muuttumassa, mutta mutta. Ei ole aina helppoa olla sinkku Koreassa, kun kaikki odottavat sinun olevan naimisissa tietyssä iässä.

Ja jotenkin taas päädyttiin Koreaan. Jaahas.

Kuvatukset googlesta.

Mennyt kesä

Kesä 2016 oli niiin mukava. Se alkoi toukokuussa, mikä oli tämän vuoden matkakuukauteni, ja jatkui kesäkuun ensimmäisenä kassaneiteilyn parissa. Niin, saavuin kotikonnuille toukokuun viimeisenä päivänä, myöhään illalla parin päivän raskaan matkustamisen jälkeen - ja työt alkoivat seuraavana päivänä aamu-yhdeksältä.

Minunhan piti alun perin aloittaa työt viikkoa myöhemmin, mutta kuinkas sitten kävikään. Pomo kysyi, voisinko aloittaa aikaisemmin, ja rahan kiilto silmissä vastasin yes.

Tosiaan, parin päivän matkustus Seoulista Suomeen meni hitaanlaisesti. Seoul - Peking -väli meni kivasti, mutta siellähän oli se 10 tunnin vaihto... Minun piti lähteä käymään kaupungissa, mutta naistenpäivät yllättivät reissaajan. En vaan voinut hyvin, hikoilutti ja ärsytys -levelit hikoilemiseen olivat korkealla. Maha ei voinut hyvin. Eli siis mikään ei ollut hyvin, joten jäin kentälle istuskelemaan. Kiitos Kiinan tarkan sensuroinnin, en päässyt hirveästi netissä surffailemaan, joten kentällä hengailu oli tylsähköä. Ugh!

Peking - Amsterdam -väli kului yhden leffan parissa, ennen kuin päätin nukkua. Torkahtelua se tietysti oli, mutta parempi sekin kuin ei mitään. Olin aika naatti, ja muutaman tunnin torkahtelin. Kun alettiin laskeutumaan, päätin herätä, mutta nukahdin koko laskun ajaksi! Nukuin 20 minuuttia, ja heräsin siihen, kun oltiin laskeuduttu ja rullattiin kiitoradalla hidasta vauhtia! Erittäin hämmentävä tilanne. Varsinkin, kun kone yleensä tärisee ja muuta kivaa laskeutumistilanteessa... Missasin sen. Hassua!

Okeeeeeiiii, se siitä random -kertomuksesta.

Ajamassa Kuopiosta kotiin.

Helsingistä tupsahdin junalla Kuopioon, mistä sisko ja veli hakivat minut kotikonnuille.

Työt alkoivat pienoisesta väsymyksestä huolimatta oikein hyvin. Fiilikset olivat hyvin haikeat samalla, sillä mahtava reissu oli takana päin, mutta olin valmis taas uusiin haasteisiin. Ja tietenkin aloin jo pläänäilemään uutta reissua, mutta se ei ole ihan vielä tulossa... Ehkä. Never say never.

Kesä kului siis kassaneiteillen aina tuonne 19.8. asti. Kesän aikana näin myös paljon ystäviä, kävin Maijan keikalla ja mummoa katsomassa, Ei kai muuta? Vaikkei kesä varsinaisesti tapahtumarikas ollut (siis toukomatkakuun jälkeen), nautin siitä suunnattomasti. Oli ihanaa viettää kesä täällä, ihanaa että se meni näin.

Pari viikkoa sitten palasin takaisin Mikkeliin ja olikin aikamoista kiirettä aluksi kv -tutoroinnin osalta. Ja sitten alkoikin koulu.

Olin äärettömän onnekas, että sain hyvän tarjouksen vuokrakämpästä. Laitoin siis tori.fi:hin ilmoituksen, että etsin kämppää. Sain lukuisia yhteydenottoja, ja ihana tupakeittiö osui haaviin. Noin 10 minuutin kävelymatka kouluun ja samaisen verran keskustaan. Not bad! Määräaikainen vuokrasoppari, toukokuuhun asti. Kyllä tuolla mielellään majailee!

Se kai siitä - syksy on saapunut ja lehdet kellastuneet jo jonkin aikaa puissa. Fiilikset on tosi hyvät ja tuntuu, että kesän töiden jälkeen on taas energiaa kuluttaa koulunkin penkkiä.