Ai mikä blogi, täh? mietin tuossa yksi päivä. Tuntui, etten ollut aikoihin käynytkään bloggerissa tai edes lukenut blogeja. On ollut puhti poissa. Ei ole ollut mitään hienoja ideoita.
No mutta, tässä kuussa vietin merkkipäivää, ja mittariin tuli luku 25! Syksyllä synttäreiden vietto on sinällään mukavaa, että on hitusen verran nuorempi olo, kuin saman ikäisten kanssa, jotka ovat juhlistaneet vanhentumistaan jo alkuvuodesta. Tai kesällä. Toisaalta on lipsunut siinä vaiheessa jo pitämään itseäänkin yhtä vanhana, eikä synttäreiden aikoihin tunnu niiiiin pahalta täyttää vuosia.
Neljännesvuosisata kuulostaa pelottavalta, mutta ei tässä nyt niin paha ole olla. Toisaalta olen lähempänä kolmeakymppiä kuin kahtakymppiä (vou, mikä oivallus!) ja sitä alkaa oikeasti miettimään, mitä haluaa saavuttaa ennen kolmeakymppiä. Esimerkiksi work&holiday -vuosi, mistä olen haaveillut etenkin Uudessa-Seelannissa. Luin tosin jostain, että ikähaitari olisi nostettu 35-ikävuoteen. I can do this!
Päässä vilisee kaikkea muutakin kummaa ja jännää, mutta kaiken aika ei ole tässä heti nyt. Ja sehän se piinaavaa onkin! Matkajalka vipattaa kummasti... Jep, oikealla alalla selvästi olen!
Sen "viisauden" olen ainakin todennut tässä elämän matkan varrella - itse asiassa varmaan vuosia sitten -, että unelmistaan pitää pitää kiinni. Jos jokin tekee sinut onnelliseksi, niin sitä onnellisuutta ei kukaan voi pois ottaa. Ja sitä pitää vaalia. Unelmia tulee, unelmia menee. Ja jos menee ohi, niin päästä irti.
Tuntuu, että itse välillä on niin laiska. Laiska työstämään itseään kohti unelmien saavuttamista. Ja sitten harmittaa oma laiskuus. Onneksi sen tajuaa itsekin, jotain positiivista siinä, haha!
Vuosien mittaan olen saavuttanut mielestäni itsevarmuutta jonkin verran... Joissakin asioissa. Tähän liittyy vahvasti myös sellainen "I don't give a F*** what others say" -tyyppinen asenne. Ei ehkä ihan noin vahvasti sanottuna, mutta siis... Sitä on, mitä on. Ei sellaisesta pidä olla epävarma. Niin, ja jos ei ole jostain mielipidettä, niin sekin on ok. Ei kaikesta tarvitse osata sanoa juuta tai jaata.
Hehheh. Revin ylemmän kuvatuksen jostain arkistojen kätköistä. Mielestäni se oli hauska. On se kai vieläkin. Ah, dunno.
Parisuhde -aihe tulee välillä niin lujaa toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. Kiitos äiti.
Muistan, kun olin noin parinkympin kynnyksellä, ja puhuttiin frendin kanssa, että vielä ei ole hätää - sitten kolmikymppisenä on, jos ei ole ketään (ja siis daa, kolmekymppii on niin kaukana, siinä ehtii käydä vaikka mitä). Öhh, excuse me?! Mikä hätä tässä on?
Ei hätiä mitiä. Life is good. Sitä paitsi missä vaiheessa edes kerkeisin näkemään ketään, kun on koulujuttuja ja sitten on katsottava Gilmoren tyttöjä ja k-draamoja. Ja tavattava frendejä. Ja pitäisi käydä lenkilläkin. Omakin elämäni tarvitsee aikaa ja huomiota. I'm sorry but not sorry.
Koen olevani onnekkaassa asemassa suomalaisena, että sinkkuna oleminen on hyväksyttävää. Koreassakin se periaatteessa on, muttaaaa kun alat hiihtelemään siellä kolmenkympin hujakoilla, niin alkavat vanhemmat hieman painostamaan lapsenlapsista. Tai no, ennenkin sitä. Minulla on muutama korealainen kolmikymppinen sinkkukaveri, joilla on jatkuva metsästys päällä. Really. Toki ajat ovat muuttumassa, mutta mutta. Ei ole aina helppoa olla sinkku Koreassa, kun kaikki odottavat sinun olevan naimisissa tietyssä iässä.
Ja jotenkin taas päädyttiin Koreaan. Jaahas.
Kuvatukset googlesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti