Enhän minä aktiivisesti laske,
mutta aina jokaisen kuun puolivälissä tajuan, että taas on tullut
kuukausi täyteen. Eilisen puolella tuli 4 sellaista kuitattua.
Joillekin se voi olla vähän ja toisiin ihmisiin verrattuna (niihin,
jotka ovat oleilleet tässä maassa vuosia) suorastaan äärettömän
vähän, mutta why to compare?
4 kuukautta ovat menneet samaan
aikaan käsittämättömän nopeasti ja sitten kuitenkin hitaasti.
Aikakäsitys täällä tuntuu jotenkin erilaiselta Suomeen
verrattuna. Ehkä siksi, koska elämäkin rullaa täällä eteenpäin
aivan erilaisella tavalla? Kyllä kai se rullaati rullaa joka
puolella eri tavalla? Joka on kokenut saman – you know what I mean.
4 kuukauden Seoulissa oleilun
juhlistamisen vuoksi (siis tämähän on suurikin merkkipäivä hah)
päätin naputella random -juttuja, mitä olen täällä oppinut /
kokenut tms. Todellakin random -juttuja. Sekaan olen ripotellut
ruoka- kuvia, koska...
"Eräs asia, mitä tulen täältä
sitten joskus kotimaahan tahi muualle maisemaa vaihtaessani
kaipaamaan on THÖ FOOOODzzz ! En edes pysty sanoin kuvailemaan,
miten hyvää se on! Ja se on kaikkialla... Koska ravintoloita on
kaikkialla. Ulkona syöminen on normaalia ja halpaa verrattuna
kotikokkailuun. Totta kai täältä löytyy kalliimpiakin rafloja,
mutta halvalla myös pääsee.
Vielä en ole syönyt mitään,
mistä en ole pitänyt. Noh, kieltämättä mustekalan lonkerot,
jotka vielä kiemurtelevat suussa, ei kuulosta hirveän
houkuttelevalta, joten olen sitä ainakin vältellyt – saas nähdä,
uskaltaudunko koskaan sitä maistamaan. Mutta no worries, aina voin
vedota siihen ”no mut ei kaikki paikallisetkaan siitä tykkää!”
Koska eivät kaikki täällä
myöskään tykkää tulisesta ruoasta. Itse kerran söin melkoisen
tulista tteokbokkia ja herahtivat ihan kyyneleet silmiin. Muuten
tulisuus on ollut ihan ”normitasoa”, vaikka paikallisten kanssa
ruokaillessa ovat mokomat varoitelleet kyseisen ruoan olevan ”tosi
tulista”. Minä maistan, enkä ymmärrä, mikä siinä on sitten
sitä ”tosi tulista”. Hmm..."
"Olen alkanut ajattelemaan
automaattisesti olevani 25-vuotias – mitä olenkin Korea-iässä.
Aina kun joku täällä kysyy ikää, tulee suustani vastaus 25 kuin apteekin hyllyltä. Tuntuuhan se aikamoiselta harppaukselta, kun
vielä olen 23-vee in western age... Mietityttää, miten Suomessa
sitten tulen jatkamaan tätä ”iän valehtelua” muiden mielestä.
”Mut oon mä Korea-iässä tän ikänen!” voi aiheuttaa joissakin
kummastusta. I'm pretty sure of it."
"Tästä tuli mieleen se, miten
iän uteleminen heti ensimmäisellä tapaamisella ei enää
kummastuta. Nojoo, ei kai se kummastuttanut alun perinkään, sillä
tiesin, kuinka normaalia se on Koreassa. Sama pätee
parisuhdekysymyksen kanssa. Aina se tulee vastaan uuden ihmisen
kohdatessa. ”Onks sulla poikaystävää?” Sitäkin osaa odottaa.
Muutenkin parisuhteista jutustelu on täällä niin yleistä, etten
ole varmaan koskaan puhunut aiheesta niin aktiivisesti kuin täällä.
Hmm, hieman outoa. Alan itse asiassa välillä hieman kyllästymään
siihen aiheeseen."
" ”Sä oot niin kaunis!” Huoh.
Tuota lausetta kuulee myös niin paljon, että se tursuaa korvista jo
ulos. Don't get me wrong – totta kai on kiva kuulla
kohteliaisuuksia, mutta ääääh. Liika on kai aina liikaa. Ja kun
tiedän, että tämä kulttuuri on niin ulkonäköpaineinen, niin on
hankala ottaa kaunis! -kohteliaisuuksia tosissaan. Täällä on niin
paljon kauniita ihmisiä, jotka pukeutuvat niin siististi ja sitten
olen minä, joka ei jaksa juurikaan välittää moisesta. Tietysti
ulkkarina on erilaista, ja minussa kiehtovat vaalea ihoni, silmän
värini ja hiukseni. Olen täällä blondi. Suomessa en.
Se on tosi hämmentävää, ja
välillä surullista. Että ulkonäkö tuntuu jyräävän täällä
niin paljon. Mutta se ei todellakaan tarkoita, etteikö
persoonallisuudella olisi väliä. Kyllä ihmiset täällä
kiinnittävät huomiota persoonaan. Hyvinkin paljon. Ja
persoonallisuuksista puhutaan paljon. ”Mä tykkään sun
persoonallisuudesta, koska oot...” Jne."
"Blondina ulkkarina on saanut
totutella valokeilaan. Se seuraa kuin varjo. Ja välillä mietin,
tällaistako on julkkiksen elämä? Ei nyt ehkä ihan samanlaista
kuitenkaan, mutta toisinaan melkein. Riippuen tilanteesta. Kun koko
ravintolan väki kääntyy katsomaan ovesta sisään astuessasi
sinua, niin silloin se varmaan on."
"Korealaisten draamojen ja
k-popin seuraaminen on vähentynyt huomattavasti. Ja siis tämä on
ihan sen takia, että aikaa ei ole samalla tavalla kuin Suomessa oli.
Draamojen katselua ikävöin, tällä kertaa katson kahta draamaa.
Suomessa saatoin tuijotella seitsemääkin draamaa samaan aikaan –
niin että huomaatte nyt varmaan, mitä ajalla tarkoitan! K-popitusta
seuraan silloin tällöin, ja edelleen sillä ”jos se on hyvä
biisi, mistä tykkään, niin kuuntelen sitä” -periaatteella. Viime
aikoina genre on tosin kärsinyt kolauksia, eikä yhtä hyviä
kappaleita ole julkaistu, kuin muutama vuosi sitten. Mielestäni."
"Haarukka ja veitsi -yhdistelmä
ei tunnu enää oikealta. Puikot tai/ja lusikka ne pitää olla
ruokavälineinä!"
"Jos nyt palaisin Suomeen, olisi
vastassa vähintäänkin jonkinmoinen kulttuurishokki. Niin ainakin
kuvittelisin. Ajatus Suomesta tuntuu niin kaukaiselta, niin
kummalliselta. Olen elänyt täällä täysillä, kulttuuriin
uppoutuen, että Suomi herättää tällä hetkellä mielessä
haikeuden tunteen. Haikeuden siksi, että jos nyt joutuisin sinne...
Ajatuskin siitä saa mielen itkemään. Korea on se paikka, missä
minun pitää olla nyt – I'm sure of it."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti