24

Täytin eilen 24. Tuo luku tuntuu samaan aikaan hirvittävän vähältä ja kuitenkin sen verran aikuiselta, että pitäisi olla opiskellut unelma-alalleen ja olla mahdollisesti parisuhteessa ja... No ei nyt sentään. Kai? Joo ei.

Ei, ei, ei.

Valehtelisin, jos väittäisin, etten välillä olisi pienen pressuren alla. Äitikin on alkanut ikävästi vihjailemaan kaikenlaista poikaystävistä sun muista. Yhyy!

Parisuhdejutuissa olen ihan vauva-asteella, ja kai se on jäänyt päällekin, kun joskus peruskoulun ja lukion aikoihin äiti jaksoi jauhata, kuinka olen vielä nuori ja kannattaa keskittyä opiskeluihin jne. Niinpä päätin vain keskittyä itseeni – mihin olenkin itse asiassa erittäin tyytyväinen. En tietenkään tiedä, millä lailla asiat olisivat, jos jotenkin toisin olisin päätynyt elämäni tähän asti elämään, mutta mielestäni on turha jossitella, sillä minne suuntaan on aina kääntynyt, niin on... kääntynyt. Päätökset, mitä tekee, ovat aina tuntuneet hyviltä niinä hetkinä, kun ne on tehnyt – miksi siis harmitella tekemisiään myöhemmin?

Syntymäpäivät aina herättävät hieman syvällisempiä asioita mieleen, kuten ylläolevan ja sitten sen, miten sitä onkaan kasvanut ja kehittynyt ihmisenä tähän ikään asti. Ilman näitä kokemuksia, mitä olen kaikenlaisten seikkailujeni kautta kokenut, en olisi minä nyt.

Ensimmäinen asia, mikä on tapahtunut viime vuosina ja etenkin lukion jälkeen, on ollut itsenäistyminen. Voi sitä 19-vuotiasta Emmaa, joka lukion jälkeen lähti jenkkeihin Au pairiksi – ja joka ei ollut niin itsenäinen kuin mitä ajatteli olevansa. Au pairiuden loppupuoliskolla sitä kuitenkin oli jo kasvanut ihmisenä niiiiin paljon, ettei mikään muu kokemus olisi voinutkaan noin kasvattaa. Siitä se siis lähti, itsenäistyminen. Koreassa ollessa hieman huvitti, sillä en ikävöinyt Suomeen juurikaan... Mitä nyt jotain joulukinkkua oli ikävä, nomnomnom!

Koreassa viimeistään tajusin, kuinka itsenäinen olenkaan. Kuulin – ja edelleenkin kuulen – ihmisiltä, kuinka rohkeaa on lähteä yksin jonnekin maailman toiseen kolkkaan. Mielestäni siihen tarvitaan rohkeuden lisäksi suuri halu hypätä mukaan tuommoiseen. Sekä jonkinlaista sisukkuutta ja avointa mieltä. Toisaalta tuskinpa kukaan lähtisi, ellei haluaisi.

Itsenäistymisen viereen on tullut kyky toimia yksin ja olla yksikseen. Yksinäinen ja yksin oleminen kun ovat täysin eri asioita. Nautin siitä, kun saan olla yksikseni, eikä minulle tule yksinäisyyden tunnetta siitä. Kumma kyllä, vuosien saatossa minusta on myös kuoriutunut sosiaalisempi ja noh... Voisikin kai sanoa, että I got the best of both worlds, sillä viihdyn mainiosti yksin sekä porukassa.

Olen myös kasvattanut hyvän suojakuoren itselleni kaiken maailman kateuksia vastaan, ja pyrkinyt olemaan tyytyväinen siihen, mitä on ja tekemään asiat niin, että olen onnellinen omaan elämän tilanteeseeni – eikä niin, että kateellisena kiikaroisin toisia ja niitä muka niin vihreämpiä ruohoja aidan toisella puolella. Niitä parempia ruohon länttejä kun ei välttämättä ole olemassakaan. Sitä paitsi pieninkin kateus syö omaa energiaa ja aikaa ja itseään, eikä käteen jää yleensä mitään hyvää.

Tähän asti eletty elämä on ollut overall hirvittävän hyvää. Olen saanut olla vapaasti oma, hassu, hassumpi itseni ja toteuttaa unelmiani. Tiedän, että edessä on vielä lisää unelmia toteutettavaksi ja se on aivan mahtava tunne! Vaikka tällä hetkellä matelenkin työttömänä Suomessa, asiat voisivat olla paljon huonomminkin. Tietenkään tilanne ei ole mikään ideaali ja lähtisin heti tältä istumalta vaikka minne, jos töihin tulisi kutsu, mutta kun ei ole vielä tullut, niin näillä mennään.

Ensimmäiset pari kuvaa selcoja, viimeisin googlesta pummittu!