Saavuinpas Savoon perjantaina. Jäähyväiset Helsingille olivat varsin haikeat - tuntui siltä, että yksi jakso elämässä on taas tullut tiensä päähän. Ja se jakso oli niin mukava ja mieleenpainuva ja sellaiselle on vaikeaa heittää hyvästit. Kaikki hyvä kuitenkin loppuu aikanaan, niinhän se menee...
Kuluneella viikolla chillailin, ja heitin viimeisiä moikkailuja pääkaupunkiseudulla asuville ystäville ja sukulaisille, jotka pystyivät minut vielä näkemään. Eilen tuli pyrähdettyä myös Kuopioon, missä tapasin Savo -frendit viimeistä kertaa ennen lähtöäni. Juotiin, juteltiin ja käväistiin kaupungillakin, missä oli mielestäni hieman lässähtänyt meno, ja eipä me siellä hirveästi jaksettukaan jorailla. Tärkeintä oli yhdessäolo ja hyvä meininki.
Ah ainiin, ja sainpas vihdoin ja viimein sen viisuminkin! Perjantaina sen suurlähetystöstä hain. Ihmetystä siellä herätti hieman punainen kynä, jolla minun piti allekirjoittaa nimeni. Siis oikeasti... punainen... Tietääkseni punaisella kynällä kirjoittamista vältetään korealaisten keskuudessa kovastikin, sillä se meinaa kuolemaa tai jotain erittäin pahaa sattuvaksi henkilölle, jonka nimi punaisella kirjoitetaan. Ugh, am I cursed now? Oh well, enpä ollut ainut, jolle punainen kynä oli käteen tiskiltä sattunut. Mutta siltikin... Apuva!
Jaa-a, eipä tässä muuta, sen kummempaa. Parin viikon päästä kutsuu vielä Helsinki ja sitä seuraavana päivänä Seoul. Vähiin käyvät, päivät niin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti