Hieman alkoi vatsanpohjassa jo
nipistelemään, kun tänä aamuna mietti, että ensi kuussa sitä
sitten lähdetään. Kummasti se realistisemmaksi alkaa muuttumaan,
lähtö siis. Olenko sitten saanut paljon aikaan lähtöä ajatellen?
Nojaa...
Asuntohommelissa alkaa ikävästi
näyttämään siltä, että meitsi joutunee itsekseen etsiskelemään
kämppää itselleen. Voi tulla suhtkoht mielenkiintoista. Oh well,
joudun siellä kuitenkin itsekseni pärjäämään, joten I can do
it!
Viisumiasioissa ei ole edetty
suurlähetystössä vierailua pidemmälle. Kävin siellä ja tulin
takaisin. Höh. Ei ollut kuulemma tarpeeksi papereita mukana.
Tajusinkin tuossa myöhemmin, että olin lukenut nettisivuilta ihan
väärin, ja sen takia niitä puuttuvia dokumentteja puuttui. Hieman
ärsytti. Nyt alkavat loputkin paperit olla kasassa, ja joutunen
lähettämään kaikki postin kautta suurlähetystöön, sillä en
millään pääse viikolla töiden takia siellä nyt käymään. Se
kun on auki vain klo 9-12 arkisin.
Elokuuhun mahtuu myös muutakin
tekemistä. Työt loppuvat, ja loppupirskeiden jälkeen lähden
kollegoiden kanssa vielä Ruotsin risteilylle. Saivat mokomat
taivuteltua minutkin mukaan.
24.8. on myös keikka. Nimittäin
k-popbändi LEDApple esiintyy öööö olikohan se nyt Gloriassa.
Hei, ensimmäinen k-pop keikka Suomessa! LEDApple on ihan jees,
kuuntelen välillä. En tiedä kaikkia biisejä, joten pitänee
sivistää itseään silläkin saralla tässä lähiaikoina. Niin,
sinne olen siis menossa, ja taskussa onkin itse asiassa ihan VIP-
liput. Vai oliko ne Diamond- liput nimeltään. Not sure. Eniveis,
siihen kai kuului tapaaminen bändin kanssa ja aikainen sisäänpääsy. Jne. Uijjuijjuiii!
Sitä seuraavalla viikolla
kutsuukin Savo taas, ja pari toiseksi viimeistä viikonloppua on myös
tekemistä täynnä. Yksi menee Kuopio- frendejen kanssa loman
lopettajaisia vietellessä ja toinen lapsuudenystävien kanssa Lapin
reissulla. Hulinaa ja vilinää ja menemistä siis tulee riittämään.
Ja sitten ollaankin jo
Seoulissa. Heh. Nopeasti se aika menee, nopeasti. But it's good
*thumbs up* !
Kuva googlesta.
.jpg)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti