LA

Minun ja neljän muun tytön länsirannikon roadtrip polkaistiin käyntiin 4. ja 5.9. välisenä yönä. Kyllä vaan, yöllä. Olin siis vielä 4. päivä töissä ja sieltä päästyäni alkoi pakkaaminen. Kävin myös viimeistä kertaa pyykkäämässä. Olo oli sekava ja mietteliäs - tässäkö sitä nyt mennään ja saanko kaikki kamat kasaan ajoissa... Olin käynyt heittämässä postiin vaatepaketin edellisellä viikolla, sillä en olisi millään mahduttanut kaikkia yhteen laukkuun. Enkä halunnut toista laukkua mukaan roadtripille raahattavaksi.

Intensiivinen päivä/ilta siis! Ja kun lähdön hetki oli käsillä, sitä koitti vain pysyä tyynenä ja kylmänä, eikä antaa tunteiden ottaa valtaa. Koska olihan se surullista ja hieman ahdistavaakin lähteä pois ja jättää koko ihana kesä taakse! Vetäisin muutamat kyyneleet sisään, annoin viimeiset halit, painoin oven kiinni ja käppäilin laukkuineni taksiin toisen kämppikseni kanssa, sillä hän tuli myös mukaan roadtripille.

Kuljimme taksilla Madisoniin, mistä hyppäsimme bussin kyytiin, mikä vei meidät Chicagon O'haren kentälle. Koko yö meni torkahdellessa, musiikkia kuunnellessa ja kulunutta kesää muistellessa. Lentokentällä söimme näköjään... Mäkkäriä ja burrittoa!

Oli aamu, mutta kaikilla oli melkoinen zombie -fiilis, koska emme olleet nukkuneet kunnolla. Surprise, surprise... Onneksi pienellä jännityksen tuottamalla adrenaliinilla jaksoi eteenpäin!

Lensimme Virgin Americalla siis Los Angelesiin ja lento kesti sellaisen 4-5h. Päähän jäi soimaan korvamatona tämä:

Satuinpahan löytämään tällaisen hauskan videon samalla:

Laskeutumassa.

Melkein oikein!

Kentällä meno oli vaivatonta ja löysimme Hertzin shuttle bussinkin helposti. Sillä siis päästiin Hertzin autovuokraamoon, koska se oli hieman erillään kentästä. Asiointi Hertzillä sujui mutkattomasti ja päästiin etsimään meidän autoa, Toyota Sienna 2017! Etukäteenhän me ei tiedetty, minkälainen auto meille nakitettaisiin, sillä olimme vain varanneet minivanin, 7-paikkaisen. Kiva, että noinkin uusi, oli aika herkkua ajaa! Oikein hyvin meitä palveli koko reissun ajan.

Pelkkää lovee <3

Losissa ajaminen oli oma lukunsa. Vaikka olinkin tottunut ajamaan jenkeissä, oli Losissa ajaminen aavistuksen erilaista. Se oli nopeatempoista, kiireistä ja koko ajan piti pysyä super skarppina, että kaikki meni hyvin. Olin tavallaan tottunut siihen, että jenkeissä ajaminen on sosiaalisempaa kuin esim. Suomessa. Losin kokoisessa kaupungissa se oli kuitenkin myös melko aggressiivista, minkä ymmärrän - liikennettä on paljon, etkä pärjää, ellet pysy sen mukana ja ole välillä hieman töykeä.

Siinä kohti hostelliamme ajaessa katselimme ihmeissämme ympärillä keikkuvia palmupuita, silloin tällöin horisontissa vilahtelevaa Hollywood Signia ja joka puolella levittäytyvää betonimaisemaa. Täällä sitä oltiin! Suuresti LA ei tosin hetkauttanut tai painunut sydämiimme. Ei se kaunis kaupunki ole, näin totesimme.

Anyways! Meidän hostellina toimi Banana Bungalow.

Hostellin sisäpiha.

Käppäilyä ympäriinsä.

BuzzFeed.

Siellä ne Hollywood Hillsit on.

Ja niitä palmupuita.

Capitol Records.

Halusimme käydä Grauman's Chinese Theatrella, ja niin käytiinkin, mutta hirveän läheltä sitä ei päässyt tsiikailemaan, sillä siellä sattui juurikin silloin olemaan "It" -kauhuleffan enkkari. Punaista mattoa näkyi, hienosti pukeutuneita ihmisiä ja paparazzeja. Tulikin vähän sellaiset "nyt ollaan tässä viihdeteollisuuden ytimessä" -vibat!

Sneak Peak.

Tsekkailtiin näitä tähtiäkin, Walk of Famella kun kerran oltiin.

Trumpin tähtöstä oli vissiin käyty töhrimässä vähän väliä. Lol.

Ilta pimeni ja Walk of Famen katuja alkoivat valtaamaan omituiset ihmiset. Haluttiin aika nopeasti pois sieltä, kun muutama random sekava häiskä lähti seuraamaan meitä... Ei tuntunut hirveän turvalliselta enää. Walk of Fame oli nyt nähty. Bye bye. Hostelli ja uni kutsui.

To be continued...