7. helmikuuta 2019

Japani: Nara

1.7 suuntautui meillä päiväretki Naraan. Naraan on Osakasta 30km. Junia Osakasta Naraan ja takaisin kulki (ja kulkee varmasti edelleenkin) todella usein. Naraan on siis helppo tehdä päiväretkiä Osakasta - ja Kiotostakin, mistä Naraan ei myöskään ole pitkä matka.

Niinpä otimme aamulla junan tuonne pikkukaupunkiin... Näkemään peuroja! Suoraan sanottuna peuraparatiisihan Nara on. Kesyt peurat käyskentelevät Nara Parkissa ja niitä on siellä yli tuhat. Puistossa on paljon pieniä kojuja, mistä voi ostaa keksejä, mitä sitten syöttää peuroille.

Syöttäminen onkin sitten oma juttunsa. Olimme lukeneet ja kuulleet hostellissamme Naran aggressiivisista peuroista, jotka tulevat kirjaimellisesti päälle jokaisesta ilmansuunnasta ja piirittävät ruokien haltijan uhkaavalla tavalla. Saattavatpa jopa näykkäistä vaativasti, että annapas ruokaa! Ja onpa ne opetettu kumartelemaankin ruoan pyytämisen merkkinä. Olimme siis samaan aikaan sekä jännittyneitä että innoissamme peurojen kohtaamisesta!

Peurathan ovat Jumalan lähettiläitä - näin ihmiset Japanissa uskovat. Näitä pyhiä nelijalkaisia varjellaan ja kunnioitetaan. Kaaaauan, kauan aikaa sitten peuran tappaminen oli tyyliin pahinta, mitä voi tehdä ja rangaistus tästä oli kuolema.

Nara Parkissa hengasimme suurimman osan ajasta. Se on hyvin, hyvin iso puisto. Peurojen lisäksi siellä on paljon erilaisia temppeleitä sun muita rakennuksia tutkiskeltaviksi.

Seuraavaksi seuraa mukavanlainen kuvaoksennus Nara Parkista!



Aluksi ei näkynyt peuran peuraakaan. Muuten oli kyllä aika jees nähtävyydet.

Voi sitä onnen ja ilon määrää, kun bongasimme ensimmäiset peuramme!

Just chillin'

Peurat eivät juurikaan välittäneet ihmisen koskemisesta. Hieman nahka värähteli, jos kosketti. Niinpä jätettiin ne rauhaan, emmekä sen kummemmin taputelleet. Jotkut turistit halusivat tietysti kuvia, missä silitellään peuroja...

Nämä peurat bongasivat jollain turistilla ruokaa...

Ahneet suut!


Wazzup?



Tässä sulle ruokaa!

Ja kohtelias kumarrus puolin ja toisin ruokinnan loputtua (okei, taisi olla peuralla pikemminkin "GIMME MOOOORE!!!"-meininki tuossa kumarruksessa mukana)!

Ei yllättänyt.


Todaiji Temple oli HIENO!

Japanin suurin (15 metriä korkea) pronssinen buddha-patsas sijaitsee Todaijissa.


Punahilkka, is that you?

Ja sitten taas peurojen "metsästykseen" (hehheh)

Löytyi!

Foodie

Ai mitä, kuuluiko keksipussin rapistelua??

Cuties!









Nopeasti päivä Narassa oli ohi. Narasta tuli ehdottomasti yksi Japanin reissun lempparipaikoista!  Peurat olivat söpöjä, vaikka pitikin hieman varoa hampaita... Toisen suomalaisen takapuoleenkin nimittäin näykkäsivät ruoan toivossa!

Kävimme vielä aikaisella illallisella söpössä ravintolassa ennen Osakaan paluuta.


Viimeistä Osaka-iltaa vietimme hengaillen samoilla alueilla, missä hengailimme ensimmäisenä päivänä. Kävimme ostamassa paikallisia oluita ja siidereitä kaupasta ja istuskelimme penkeillä juomista nautiskellen - ja katselimme ihmisiä, mietimme elämää ja reissua. Ja sitten aikaisin nukkumaan hostellille, sillä matka jatkuisi seuraavana päivänä Kiotoon!

Ei kommentteja: