5. helmikuuta 2019

Japani: Osaka Part 3

30.6 oli KUUMA päivä (yli +30c)! Muistan sen tuskastuttavan kuumuuden tunteen, kun menimme käymään Osaka Castlessa. Hikikarpalot kimpoilivat otsillamme kilpaa, vaikka rauhallisesti kävelimme. Olo oli aika voimaton. Tahdonvoimalla jaksoimme kuitenkin ihastella upeaa linnaa, ja jopa ympäristöä linnan ympärillä.






Osaka Castlen jälkeen kävelimme tosiaan ympäriinsä ja pysähdyimme virkistymään jäätelölle erääseen puistoon, minne tupsahdimme puolivahingossa.


Hetken hengähdettyämme ja levättyämme suuntasimme aavistuksen virkeämpinä metroon. Suuntana olikin sitten Osaka Museum of Housing and Living. Olin kuullut ystävältäni (kiitos M!), että siellä pystyi vuokraamaan itselleen kimonon huokeaan hintaan ja ottamaan museon sisällä kuvia kimono päällään. Vuokraus taisi olla viiden euron paikkeilla ja aika puoli tuntia. Eli siis puoli tuntia aikaa kierrellä kimono päällään museossa. Aika lähti siitä liikkeelle, kun kimono oli puettu kokonaan päälle (siellä oli ihania japanilaisia rouvia auttamassa!). Puoli tuntia oli mielestäni ihan riittävä aika, sillä museo oli melko pieni.





Kimonoissa hengailun jälkeen pyörähdimme museon lahjatavarakaupassa ja ostimme sieltä hieman söpöjä tuliaisia. Sen jälkeen lähdettiin kohti hostellia.

Käväistiin ihanassa kahvilassa herkuttelemassa. Tämän ohi siis kuljimme päivittäin, kun menimme metrolle.

Herkuttelun jälkeen menimme hostellille illaksi. Kuuma päivä oli verottanut jaksamistamme. Tuona päivänä oli muistaakseni buffet-juttu hostellilla. Eli maksoimme tietyn summan ja sitten hostellin työntekijät kokkailivat meille kaikkea kivaa. Jutskailimme muiden matkailijoiden kanssa siinä samalla, ennen kuin menimme nukkumaan. Seuraavana päivänä oltiin nimittäin menossa käymään Narassa!

Ei kommentteja: