Tapahtumasta toiseen

Olipas päivä taas! Lauantain alkaessa en todellakaan olisi voinut aavistaa, mitä kaikkea se pitäisi sisällään! Minun piti vain tavata ystävä, käydä katsomassa paraati ja ehkä syömässä, tulla sitten takaisin kämpille koreaa opiskelemaan. Koska olen tämän viikon niin kipeänä ollut, että korean opiskelu on mennyt ihan plörinäksi. Oh well, kuinkas kävikään...

Tavattiin tosiaan ystävän kanssa Dongdaemun History and Culture Park:issa, mikä on vain yhden metroaseman päässä lähimmältä metroasemaltani. Meinasin kävellä, mutta lähtö viivästyi, joten menin suosiolla metrolla.

Pikachu paraati oli paraati, minkä halusimme nähdä. Paraati järjestettiin Seoulissa sen kunniaksi, että ensimmäistä kertaa korealainen oli voittanut jossain Pokemon -pelissä maailmanmestari -tittelin. Pokemon oli itselle kovin juttu ikinä heti siitä asti, kun ensimmäinen jakso pulpahti televisiosta ulos. Olin muistaakseni silloin 7- vuotias. Luulenpa, että aika monelle muullekin se oli iso juttu (ja ehkä vieläkin on?). Niinpä koin suurta nostalgian tunnetta, kun mietin Pokemonia ja Pika-Pika-Pikaa! Höhööh!

Kaivelin ensimmäisen suomenkielisen tunnarinkin youtubesta esille. Se on vieläkin niin eeppinen.

Dongdaemun Plazan lähettyvillä pyöri paljon Pikachu -asuihin sonnustautunutta väkeä. Itse olin vahingossa myös teemaväriin verhoutunut keltaisen talvitakkini ansiosta.

Enpä olisi uskonut, kuinka kreisiä menoa tanssivat Pikachut aiheuttaisivat. Suoraan sanottuna siellä oli kuolemanvaara, sillä heti kun Pikachut saapuivat ulos, hysteerisesti kiljuva ihmislauma ryntäsi eteenpäin, minä sen mukana. Tönimistä, mustelmia, pahaa mieltä; sitä se lähinnä aiheutti.

Lopputulos? Näin Pikachujen korvat.

Tämän ensimmäisen paraatin päätyttyä joku tuli kertomaan, että paraateja ei olisi enää. Myöhemmin kuulimme jostain kämäisestä kuulutuksesta puiston reunalla, että koska oli vaara, että lapset tallautuisivat kuoliaiksi (???), oli paraati peruutettu. Taaai jotain sellaista. Siis anteeksi mitä??

Okei, mielestäni koko tapahtuma oli melko lame. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että siihen suhteutettuna, kuinka paljon sitä lössiä siellä oli (= ihan mielettömästi), ei järjestyksenvalvojia ollut lähellekään tarpeeksi. En sitten tiedä, eivätkö he oikeasti odottaneet, että porukkaa ilmaantuisi niin paljon. Todella sekavaa toimintaa.

Päädyttiin katsomaan "Älä aja kännissä" tms. ryhmän tanssiesitystä.

Turhauduimme Pikachuun ja epämääräiseen meininkiin Dongdaemunissa ja päätimme lähteä. Ensin suunnitelma oli mennä katsomaan katuesityksiä, mutta sitten metroasemalla näin mainoksen Lantern Festivalseista ja muistin, että ne olivat vielä menossa.

Suhautimme metrolla lyhtyjä siis ihastelemaan! Sekin tosin pienen mutkan kautta...

Metroasemalta ylös noustuamme näimme Kimchi Festivals -telttoja. Pyörähdettiin sitten siellä, ihan nopeasti vain. Lyhtyfestareille matkatessamme huomasin, että erään kahvilan edustalla oli kuvausryhmää ja mielenkiintoni heräsi. Kuvattiinko tässä kenties jotain draamaa?

Vinkkasin ystäväni luokseni ja hän kysyi ilmeisesti joltain assistentilta koreaksi, ketä siellä kuvattiin. "Sistarin Dasomia", kuului vastaus. Ja kappas vaan, kameraryhmän takaa juuri silloin vilahti Dasom! Muutama sekunti vain, mutta tunnistin heti. Uteliaita ei ollut kuin muutama hassu vain, mutta kun mietin, että voisinko ottaa kuvan, oli ystäväni heti, että älä ota, se ei luultavasti ole sallittua. I know, I know - pics or didn't happen, mutta kuva jäi ottamatta. Ja epäselväksi jäi sekin, mitä siellä tarkalleen ottaen kuvattiin.

Siirrytiin siitä melko nopeasti pois, ja suunnattiin askeleemme lyhtyfestareille. Odotellessamme otettiin liuta selfietä/selcoja - ystäväni on kova niitä ottamaan. Tässä kuvia meistä, hän kun oli sitä mieltä, että voin niitä laittaa minne vain (yleensä kun en julkaise muista täällä kuvia, niin nyt on tällainen speciaalitapaus):

Jjjjooo, eiköhän nuo riitä!

Lyhtyfestari (hemmetti kun tuo suomalainen nimi onnistuu kuulostamaan niin kämäiseltäääää. Noh, olkoot) alkoi vähän viiden jälkeen. Ja se oli niiiiin cool! Coolimpi olisi varmaan ollut, jos olisi ollut coolimpi kamera kuin kännykän kamera. Oli se silti cool. Jengiä oli täälläkin liikenteessä ihan hirmuinen määrä, satoja ja satoja ja taas satoja! Tuuppauksilta ja mustelmilta ei täälläkään vältytty. Mutta se oli sentään worth it - toisin kuin Pikachu paraati fail.

Oli ihan älyttömän nättiä, jospa se noista kuvista jotenkin välittyisi! Tuo on siis 23.11. asti muistaakseni tuolla Cheonggyecheon Streamilla, alkaen klo 5.00 pm. Suosittelen lämpimästi siellä käväisemään, jos sattuu Seoulissa olemaan.

Lyhtyjen jälkeen oli nälkä melkoinen, ja suunnattiin syömään kanaa ravintolaan. Nomskis! Juteltiin paljon niitä näitä ja sain kuulla, että olen niin mahtava ja ihana ihminen, että olin aika otettu. Omaan kuulemma myös kivan persoonallisuuden ja ollaan samalla aaltopituudella ystäväni kanssa. Awww.

Täällä Koreassa ihmiset katsovat jotenkin enemmän persoonallisuutta ja minkälainen ihminen on ystävyyssuhteita solmiessaan. Siis kyllähän Suomessakin, mutta Koreassa jotenkin enemmän, ja siitä jaksetaan mainita kerta toisensa perään ja sitä vaalitaan.

P.S. Tässä tätä blogipostausta kirjoittaessani / kosteaa tukkaa suihkun jäljiltä kammatessani, oveni avautui ja kännykkää räpläävä aasialainen nuori mies ilmestyi sieltä. Tuijotin hetken aikaa puoliksi hämmentyneenä ja puoliksi shokissa tyyppiä, joka kännykän rämpläämisen jälkeen nosti katseensa minuun ja tajusi mokansa. "Ohh... *mutin mutin* sorryyy", kuului ja ovi meni rauhallisesti kiinni. Itsehän olisin tuossa tilanteessa panikoinut ja juossut äkkiä pois paikalta. Tämähän on siis tyttöjen kerros ja ylempi kerros on pojille. Meillä on numerolukot käytävälle johtavissa ovissa, mutta ilmeisesti pojilla on sama koodi tai ovi ei sattumoisin ollut nyt lukossa. Anyways, erehdyksiä sattuu, mutta tästä lähin laitan oman oveni lukkoon, vaikka olisinkin täällä. Yleensä kun niin en tee. Hrrrr, creepyä!