Ennen kuin tulin Koreaan, oli
tiedossani se, että Koreassa ollaan ihan eri levelillä deittailussa
kuin Suomessa. Silti se pääsi yllättämään. Se, kuinka erilaista
se oikeasti onkaan. Täällä ihan oikeasti vallitsee oma
deittailukulttuurinsa, minkälaista en Suomessa koe olevan.
Let's make it clear: Itsehän en
siis ole deittaillut ketään ikinä Suomessa. Suhtautumiseni
treffeillä käymiseen on melko vakava (en nyt parempaakaan sanaa
keksinyt) – jos oikeasti tykkään TOSI paljon jostakusta ja
vahvoja tunteita on puolin ja toisin, niin sitten mennään
treffeille. Sellaista ihmistä nyt ei vain ole sattunut elämääni
mistään putkahtamaan, mutta en ole oikeastaan ikinä ollut niinkään
huolissani asiasta. It's gonna happen if it's gonna happen. Enkä koe
siinä ajatuksessa olevan mitään kummallista.
Täällä Koreassa ”Onko
sinulla poikaystävää?” -on normaalikysymys, kun tavataan joku eli siis kuka tahansa, ensimmäistä kertaa. Olen saanut ihmetystä osakseni, kun olen
vastannut, ettei minulla ole poikaystävää.
Seuraavaksi minulta kysytään, miksi minulla ei ole poikaystävää.
Mihin taas vastaan, että se on outo kysymys – ei ole, kun ei ole.
Tämä vastaus saa korealaiset vielä enemmän hämilleen, ja pitää
yrittää selittää, että Suomessa on completely fine olla sinkku.
Korealaiset ovat ahkeraa deittailukansaa. Noh, varmasti on poikkeuksiakin, mutta suurin osa
korealaisista pitää poika-/tyttöystävän löytämistä
must-do:na.
Enkä ihmettele: jokaiselta
odotetaan perheen perustamista jossain vaiheessa. Se on se kulttuuri.
Poika-/tyttöystävän aktiivinen etsiminen on täysin normaalia. Ja
varsin läpinäkyvää.
Eikä tämä minultakaan täysin
huomaamatta ole jäänyt. Olenhan jo kerran käynyt puoliksi
tietämättäni treffeillä täällä. Tai siis, olisi kai se pitänyt
arvata, kun toinen joka ikinen ilta lähetti viestejä: ”Pääsitkö
kotiin turvallisesti? Mitä teet nyt? Miten meni päivä? Hengaillaan
joskus *silmäniskuhymiö* ?”
Sitten, kun mentiin
”hengailemaan”, tuli paljon kysymyksiä perheestä ja ”näytä
kuvia perheestäsi”. Ja kun illallisen jälkeen siirryttiin
irkkupubiin, tuli kysymys ”Noh, ootkos hengaillu tämmösissä
paikoissa with other guys?” ja se oli hämmentävää, sillä en
tiennyt, meinasiko se muita ihmisiä vai miespuolisia henkilöitä
vai wooot. En enää edes muista, miten vastasin, haha. Varmaan
kiersin sen jotenkin hassusti.
Kysyin sitten miespuoliselta
paikalliselta ystävältäni jälkikäteen, olivatko kyseessä hänen
mielestään treffit ja vastaus oli kyllä – treffit ne olivat.
Anyways, en ole ollut treffityyppiin yhteyksissä sen koommin, vaikka
välillä ollaankin törmätty kielikahvilassa (ja kerran eräässä
puistossa myöhään perjantai-iltana, missä olin ystävien kanssa
liikkeellä) sattumalta, moikattu awkwardisti ja that's it. Ihan
mukava tyyppi, mutta not my type. Plus ärsyynnyin hieman siinä
vaiheessa, kun näytin jotain kuvaa Suomesta kännykästäni ja
toinen repi kännykkäni kädestäni ja alkoi itse selaamaan MINUN
kuviani. Excuse me! Vaikkei siellä nyt mitään outoja kuvia
olekaan, niin koin, että yksityisyyttäni loukattiin ja se ei
tuntunut ollenkaan hyvältä.
Couple Culture on täällä
näkyvillä kaikkialla. Kalenterikuukauden 14. päivät ovat lähes
poikkeuksetta (huhtikuussa taisi olla Black Day, mikä on sinkkujen
oma päivä) jonkinmoinen pariskuntien päivä. Myös joulua
vietetään täällä pariskuntien tai ystävien kesken. Yleensä
kuitenkin pariskuntien. Juttelin tässä yhtenä päivänä
kielikahvilassa eräänkin miespuolisen kanssa, jonka mission oli
kuulemma löytää tyttöystävä, jonka kanssa viettää joulu. Öööö
okeiiiii. Totesin siihen, että good luck ja onhan sinulla vielä
kuukausi aikaa löytää joulun viettokaveri... Huhhuh.
Couple Culture näkyy myös
katukuvassa. Minne ikinä menetkin, on yksi pariskunta tuolla, toinen
täällä. Käsi kädessä, onnellisen näköisesti kävelemässä.
Iso juttu on myös pariskuntien samat vaatetuksetkin. Samat puserot,
samat housut tai koko outfit täysin samaa mallistoa! Se on yleistä,
ja siihenkin törmää äärettömän usein. Ja täytyy myöntää,
että se on ihan söpöä. Varsinkin, kun sitä näkee myös
vanhempien pariskuntien päällä. Awwww... Eikun siis...
Ah, ja miten sinkut etsivät
puolisoa? There are many ways! Koreassa on esimerkiksi yleistä
mennä sokkotreffeille. Se on normaalia, sanoisinko. Välillä
vanhemmat saattavat yrittää matchailla lapsiaan toisilleen (ja se
on kuulkaas siinä vaiheessa serious business, ja siltä kai
odotetaan jo vähintään avioitumisaikeita), välillä kaverit
tutustuttavat omiin kavereihinsa. Ja hei – onhan täällä speed datingkin. Myös ”normaalimmin” etsintää on – koulussa,
töissä yms. Olen myös sattumoisin huomannut, että
kielikahviloistakin tätä salakavalaa etsintää löytää. Joten,
voisikin sanoa, että se on kaikkialla.
Niin että kyllä se on aika
erilaista tuo deittailukulttuuri täällä kuin Suomessa. I know, I
know, tuntuu hieman hölmöltä sanoa näin, kun ei oikein kokemusta
ole, mutta kaikki perustuu siihen, mitä olen nähnyt. Ja kuullut. Ja
lukenut. Ja onhan minulla se yksi treffikokemus täältä (no...
lol).
Olen sitä mieltä, että
meikäläisen The One on tuolla jossain, sanokoot kuka mitä vaan. Ja
hän tupsahtaa elämääni jossain vaiheessa juuri silloin, kun
vähiten sitä odotan. Olen aina ajatellut niin – eikä *kröhöm* niillä kaikilla lapsena katsomillani Disney -prinsessaleffoilla ole
ollut mitään tekemistä asian kanssa *kröhöm* . No ehkä vähän.
Tämä postaus on part1, sillä
part2 tulee käsittelemään SPEED-DATINGiä Koreassa. Kyllä,
meikäläinen on menossa Suomen itsenäisyyspäivänä vähintäänkin
lisää itsenäistymään pikadeitteilun merkeissä! Olen menossa
sinne toisen suomalaisen tytön kanssa, jonka olen tavannut pari
kertaa. Toisella kerralla puhuttiin enemmän ja todettiin, että
olisi mielenkiintoista kokea tuo pikadeittailu, mikä on kovaa huutoa
korealaisten keskuudessa. Tai ei ehkä ihan kovaa huutoa, mutta siis
normaalia. For the science!
Part2 tulee siis käsittelemään
meitsin kokemusta speed-datingista in a korean way. Tämä on tosin
international speed-dating, mutta luultavasti ajaa saman asian.
Luulisin, että se on mielenkiintoinen kokemus, mistä riittänee
puhuttavaa pitkäksikin aikaa.
Tästäkin aiheesta voisi puhua pälpättää - tässä tapauksessa kirjoittaa - vaikka kuinka paljon, sillä se on oikeasti tosi mielenkiintoinen aihe. Siis... Koska se vaan on. Ja se on niin iso osa korealaista kulttuuria. Mikä on tosi jees, vaikka välillä pistää silmään vähän liikaakin. Oh well, part2:sta odotellessa!
Kuvatukset googlesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti