Kipeänä Koreassa

Niinhän se syysflunssa minuunkin iski. Vai pitäisikö sanoa talviflunssa? Ilmat ovat toden totta lyhyen ajan sisällä viilentyneet  melkoisesti, ja ihmisten päällä näkee entistä enemmän talvitakkeja. Tänään sairaalaan mennessä totesin, että täytyypä minunkin huomenna talvitakki päälle kietaista. Hrr!

Niin, sairaala. Siellä tuli tänään käytyä, siitä myöhemmin lisää.

Maanantaina totesin oloni kipeäksi. Kurkku oli hieman kipeä ja alkavan flunssan merkit olivat esillä. Koulussa pari kertaa niistettyäni opettaja kysyi, olenko vilustunut. Nyökkäsin ja opettaja kysyi, olenko ottanut lääkkeitä. Öööö mitä lääkkeitä? Ainut ottamani "lääke" oli Suomesta mukaan ottamani Strepsils -imeskelytabletti - ja niitäkin olin ottanut liikaa lyhyen ajan sisällä, minkä huomasin vasta jälkikäteen takakantta lukiessani (no hups). Vastasin sitten, että en ollut ottanut ja ettei minulla ollut lääkkeitä.

Tämä johti siihen, että tuntien loputtua lähdin erään kiinalaisluokkakaverini kanssa koulun omaan apteekkiin, mistä opiskelijat saavat ilmaiseksi lääkkeitä. Woot?! Hei, tällainen järjestely Suomeen myös, kiitos! Epäilen tosin, että se toimisi siellä...

Napsin pillerit illalla ja aamulla naamaan ja kurkkukipu ainakin oli hävinnyt aamulla. Nuha taas oli ja pysyi...

Tiistai -iltana olotila oli myös melko kuumeinen, ja yöllä näin jotain ihme harhaunia mitä lie, että olin Suomessa. Ja heräilin usein siihen, kuinka hikoilin ja piti niistää nenää... Noh, sellaista se on olla kipeänä!

Keskiviikkona kouluun lähtiessä aavistelin, että tämä ei tule olemaan hyvä päivä. Toden totta, tunnilla keskittymiseni oli todella vajaata, enkä meinannut ymmärtää mistään yhtään mitään. Silmät vetistivät, niistin nenää ahkerasti ja silmät lurpsahtelivat kiinni väsymyksestä. Päässä humisi. Opettaja kysyi useaan otteeseen huolestuneena, olenko kunnossa ja käski parikin kertaa menemään lääkäriin.

Pyh, lääkäriin? Enköhän vaan lepäile ja juo paljon lämmintä, niin kyllä se siitä! ajattelin. Toisaalta olin kuullut, että täällä on täyyysin normaalia mennä sairaalaan ihan pienestäkin vaivasta, esim. päänsärystä (no kuulin sitten myöhemmin, että eivät kaikki pelkästä päänsärystä mene. Jotkut kylläkin), ja pohdiskelin, että olisihan se varmaan mielenkiintoista kokea korean style. Suomessahan naurettaisiin, jos menisin nuhan takia sairaalaan, ja minut hätistettäisiin pois.

Torstai -aamu valkeni kuitenkin sen verran kaameana, etten meinannut päästä sängystä ylös. Ääni oli lähtenyt, yskitti ja olin täysin voimaton. Totesin, että en mene tänään kouluun. Harmittihan se, mutta olin niin kipeä. Päätin myös, että käyn siellä lääkärissä.

Koska minulla ei ollut mitään hajua, minne mennä (niin, pitäisi näistä asioista varmaan aikaisemmin ottaa selville...), otin yhteyttä kenties parhaimpaan paikalliseen ystävääni täällä ja kysyin, voisiko hän auttaa. Ja whaaaaat, sattumoisin hänelläkin oli nuha ja päätettiin sitten yhdessä mennä lääkäriin. Hahhahah.

Tavattiin iltapäivällä ja käppäiltiin lähisairaalaani. Se oli pieni, eikä ensi näkemältä edes vaikuttanut sairaalalta. Selvisi, etten saisi toimenpiteistä alennuksia, koska minulla ei ole edelleenkään sitä Alien Registration Cardia. Minunhan piti käydä tällä viikolla heittämässä dokumentit immigrationiin, mutta sitten tulin kipeäksi ja aaargh!

Anyways, mentiin yhdessä lääkärin huoneeseen, missä lääkäri varmaan oli pyöritellyt yksinään peukaloitaan tai chattaillut kakao talkissa ennen kuin astuimme sisään. Lääkäristä kuitenkin selvästi näki, että hän oli superinnoissaan, kun ulkomaalainen astui sisään hänen toimistoonsa. Ystäväni lyhyen tarkastuksen jälkeen oli minun vuoroni ja se olikin jännää.

Ensin hän kysyi, mistä olen kotoisin. "Amerikkalainen?" hän kysyi koreaksi ja mielessäni huusin että nouuuuuuuu, ja vastasin ääneen rauhassa "Phinlandööö". Tällä oli melkoinen vaikutus lääkäriin. "Oiii, Suomesta!  Haluan kovasti käydä siellä! Oletko nähnyt ne revontulet, haluaisin niin kovasti nähdä ne! Kuinka kylmä siellä on talvella?"

Sitten hän pyysi kertomaan, mitä oireita minulla on ja minua alkoi naurattamaan, kun hän katsoi minua, ja kirjoitti samaan aikaan tietokoneella - ja se kirjoittaminen näytti siltä, kuin hän olisi pianoa soittanut. Hilarious!

Tämän jälkeen sain avata suuni, jotta hän voisi ottaa kuvan nielustani. Tutkittiin sitten oikein kovasti sitä kaunista nieluani isolta valkokankaalta. Se oli niin... kaunis. Lisäksi mitattiin kuume, ja siis hei - minäkin haluan tuommoisen kuumemittarin, mitä käytetään parin sentin päässä ihosta ja kestää muutama hassu sekunti ja kuume on mitattu. Ja minullahan ei ollut kuumetta.

Saatiin paperit lääkkeitten noutoa varten, maksettiin lääkärimaksut ja kipitettiin kadun toisella puolella olevaan apteekkiin.

Apteekista sain parin päivän lääkkeet, enkä edes muista enää, mikä tabletti oli mihinkin. Sain myös nestemäiset pussukat, ja tuo neste oli itse asiassa tosi hyvää. En tiedä, miksi he kirjoittivat kaksi etunimeäni tuohon pussiin. Ehkä he luulivat toisen nimeni olevan sukunimeni? Hahhah. Tosin toisessa nimessä on kirjoitusvirheitä. Emma vielä menee, mutta Karoliina on aina haastavampi.

Oli ihan mielenkiintoinen reissu, indeed. En olisi kylläkään selvinnyt siellä lääkärissä yksin kielimuurin takia, ja jaksan olla erittäin kiitollinen kaikista ystävistä (okei, etenkin niistä paikallisista), mitä olen täällä saanut.

Tällä viikolla kipeänä ollessa olen miettinyt Suomea enemmän. On kurjaa sairastaa vieraassa maassa, ja tekisi mieli olla kotimaassa ja sairastaa siellä. Kipeänä ollessa mieli on vähän maassa ja pienetkin asiat ärsyttävät. Kuten ne tuijotukset. Olen tottunut todella hyvin siihen, että minua tuijotetaan tavallista pidempään / joskus enemmänkin - enkä sitä läheskään aina huomaa -, kuten aiemmin olen kirjoittanut. Mutta nyt kun olen ollut kipeänä, olen jotenkin herkistynyt sille ja tekisi mieli huutaa, että lopettakaa se tuijotus ja antakaa minun olla näkymätön edes hetken. Semmoinen Harry Potterin näkymättömyysviitta olisi toisinaan tosi jees. Huoh.

Kyllä tämä tästä. Katsotaan, miten ihmelääkkeet auttavat tähän flunssaan, ja toivotaan, että hyvin. Please!