Time is running out

12.6.2015 on päivämäärä, jolloin tulen heräämään aamutuimaan ja raahaamaan itseni kimpsuineni ja kampsuineni Incheonin lentokentälle. Tuona aamuna tunnelmat lienevät melkoisen sekavat ja aika uskomattomat. Kuinka nopeasti se 9 kuukautta lentikään, mitä kaikkea se pitikään sisällään.

Tuona perjantaina ensi kuussa lennän kauas pois noiden yhdeksän kuukauden tapahtumapaikoista. Suomi perkele.

Melkein alkaa pyörryttämään, kun mietin, miten tänne Koreaan aikoinaan päätyikään ja kuinka raastavaa se odotus tänne tulemisesta oli. Se aika alkaa taas tuntumaan unelta ja minua pelottaa, että Suomessa tämä koko aika täällä tuntuu siltä myös. Voi kunpa voisi joskus laittaa ajalle jarrut pohjaan ja hidastaa sekunteja – mutta missä ajan pohja? Öööö.

Siitä en tänne maininnutkaan, että joulun alla painiskelin pienten kysymysten alla, että what next etc. Päätin yrittää saada osa-aikatyötä täältä opintojen oheen, jotta voisin jatkaa täällä opiskelua. Story short – time run out, enkä töitä kerennyt saamaan.

Vaikka olinkin alunperin tänne tullut yhdeksäksi kuukaudeksi, täältä lähteminen ajatuksena tuntui vaikealta. Ja tuntuu vieläkin, vaikka olen pikku hiljaa sen alkanutkin hyväksymään – sen myönnän. Mutta aina se on henkisesti raskasta. Lähteminen. Varsinkin, kun on täällä rakentanut elämälleen hieman pohjaa ja arki menee ookoosti... Nytkö pitäisi sanoa heippahei kaikelle?

Mutta niin klisee kuin se onkin – everything happens for a reason. Jos minun kuuluu palata tänne takaisin jonain päivänä, niin sitten palaan. Minulla oli jonkin aikaa ehdoton A-plan palata tänne myöhemmin lisää opiskelemaan, mutta nyt en ole ihan 110% varma asiasta. On monia muitakin asioita, mitkä pyörivät mielessä... Mikä on hassua, sillä olin pari kuukautta sitten aivan varma tänne paluusta. Se ei tietenkään ole pois suljettu, mutta olen alkanut pohtimaan monia muitakin vaihtoehtoja, mistä en halua sen kummemmin tosin huudella... Olkoot vielä omassa päässäni säheltämässä, kunnes jonain päivänä tiedän paremmin.

Se on tällä hetkellä vain varmaa, että Suomi calling ainakin hetkellisesti. Töitähän tässä pitäisi hankkia, ja olenkin hieman tiiraillut mollin sivuja, mitä kiireiltäni olen kerennyt. Jos joku tietää Helsingin suunnilta (sillä sinne päin olen suuntailemassa mielelläni) mitään työjutskia, niin call me tai jotain. Ringalingggg.

Hmm. Ei kai tässä muuta. Fiiliksistä ja ajatuksista enemmän lähempänä paluuta. Sillä aina sitä jotenkin matkoillaan muuttuu. Jos ei nyt hirveästi, niin jonkin verran kuitenkin. Puoliksi huomaamattaankin. Ja sitten siitä haluaa kirjoittaa ylös muistiin jotain itselleen ja ehkä inspaamaan muitakin.

Myöhemmin niistä sitten tosiaan – tämä vaan oli tällainen FYI I'm going back to Finland.

Seeee uuuuu !