Mikä on kun ei taidot riitä

Tänään se päivä sitten tuli. Kun mikään ei mennyt putkeen – takana ärsyttävin päivä Koreassa so far. Voihan syvä huokaus sentään.

Let me tell u, koska jonnekin on tämäkin muistiin kirjoitettava.

Aamulla heräsin puoli kahdeksalta, sillä piti käydä hakemassa Alien registration card – vihdoin ja viimein. Ulostautuessani päädyin keskelle lumipyryä ja -2 asteen pikkupakkasta, mikä ei tuntunut pieneltä purevan tuulen takia. Eilen säätilanne oli vielä hupparille oikein suosiollinen – tänään joulukuun ensimmäisenä päivänä kaikki oli toisin ja päälle oli ehdottomasti vedettävä talvitakki myräkästä selviytyäkseen. Hrr!

Noh, hain korttini immigrationista ja kämpille takaisin tullessa huomasin, että se menee vanhaksi jo maaliskuun puolessa välissä... Siis mitäääähh! Sen pitäisi nimittäin mennä vanhaksi vasta kesäkuun puolessa välissä. Tuskastelin korttini kanssa, ja mietin, että näin voi käydä vain minulle. Lisää edes takaisin ravaamista ja asioiden selvittelyä tiedossa taas lähitulevaisuudessa. Murrrrr!

Luin kämpillä vielä hetken testiin, ennen kuin oli lähdettävä kohti koulua.

Jos päivä alkoi huonosti, niin olisi kai se pitänyt arvata, että yhtä huonosti se jatkuisikin. Testi meni nimittäin ihan plörinäksi. Sekä kirjoitus- että puhumisosiot. Molemmat. Puhumisosiossa en aika ajoin ymmärtänyt, mitä opettaja sanoi enkä aina käsittänyt, mitä oudoissa piirroskuvissa haettiin (siis mitä tässä kuvassa nyt halutaan kertoa, häh?) ja vastasin kysymyksiin todella hämärästi. Puhumisosion jälkeen olivat testit osaltani suoritettu, ja lähdin paikalta erittäin, erittäin kettuuntuneena. Ymmärsin, että en pääsisi läpi noita tenttejä, eikä huomisen toinen puolikas tule sitä auttamaan, vaikka kyseessä ovatkin vahvimmat osa-alueeni eli kuuntelu ja lukemisen ymmärtäminen. Arvosana ei vaan tule nousemaan sieltä ojasta, mistä lie. Niin että voin melko varmasti todeta, että joudun level 1:sen uudelleen kertaamaan. Vaikka se hieman nolottaakin sanoa, mutta ei se kellään meidän luokalla helppoa ole ollut. Osaan mielestäni level 1:sen asiat aika hyvin, mutta testit ne ovat, jotka tasot määrittävät. Kirottua.

Tietysti tämä pistää miettimään, että onko korean kielen opiskelu minulle, jos en ensimmäiseltäkään tasolta läpi pääse. Aina kun hetkenkään pohdin tätä, totean, että... Hei. Minä en aio antaa periksi. Alku on aina hankalaa, riippuen tietysti ihmisestä, mutta anywayyyys – minä haluan edelleenkin oppia, ja jos joudun kertaamaan kurssin, niin sitten kertaan ja opin asiat paljon paremmin kuin edellisellä kerralla. Positive thinking, right?

Matkalla takaisin kämpille kävin ostamassa lohdukkeeksi hieman herkkuja kioskilta. Kauan ne eivät mieltä lämmittäneet, sillä kun saavuin kämpille, huomasin yhteisessä eteisessä, että joku oli pöllinyt sisätohvelini. SIIS KUKA PÖLLII 3000 WONIN SISÄTOHVELIT??? Osta omas. Hemmetti.

Tohveliskandaalin jälkeen päätin pysyä loppupäivän visusti sisätiloissa, unohtaa kaiken hetkeksi, mässyttää vaan herkkuja ja katsoa draamoja. Ja sen jälkeen yrittää vähän vielä opiskellakin huomiseen, viimeiseen koitokseen, vaikka tiedän, että se ei tule paljoa tässä vaiheessa enää auttamaan.

Että semmoinen päivä. Todella ärsyttävä. Piinaava. Näen varmaan jotain painajaisia siitä yöllä. Voinen vaan toivoa, ettei huomisesta tule ihan samanlaista. Yhyy.