Here we go again

Koulu alkoi taas maanantaina, enkä olisi uskonut, kuinka turhauttavaa onkaan aloittaa aivan alusta kielen opiskelu. Aakkosten opettelu sujuu kuin vettä vaan ja opettajat ihmettelevät: ”Oho, mitenkäs sinä noin hyvin osaat? Oletko opiskellut aiemmin koreaa?” Nojoo, tämä on toinen kerta, kun level 1:sen aloitan...

Luokallani on tällä kertaa 11 opiskelijaa, ja maajako Kiina 9 – Suomi 1 – Saksa 1. Jeeee, en olekaan tällä kertaa ainut länkkäri luokallani! Tämä saksalaisnainen saapui Koreaan nunnakouluun. Jos niin voi siis sanoa. Hän kertoi, että Saksassa se ei oikein ollut mahdollista, ja hän kiinnostui Koreasta tavattuaan kotimaassaan korealaisen nunnan – ja päätti tulla tänne. Meidän koulussahan siis vallitsee buddhalaisuus ja munkkeja näkyy käppäilemässä kampusalueella jatkuvaan. Hmm, nunnia ei mielestäni niin paljon näy. Anyways, on ihan mielenkiintoista tavata to-be-nunna, vaikka hän nyt vielä onkin testiajalla kuulemma. Hän ei myöskään pysty poistumaan kampusalueelta ilman superspesiaalilupaa, joten todellakin suostuin, kun hän pyysi, josko voisin ostaa hänelle nenäliinoja hänen puolestaan. Toivoo Emma, jonka käsilaukusta löytyy aina nenäliinoja.

Ah, palatakseni taas opintojen pariin... Niin, turhauttavaa se on. Varsinkin niiden aakkosten opettelu. Ja tiedän, että kiinalaisille on vaikeaa opetella ääntämään korealaisia aakkosia, mutta välillä on hirmuisen ärsyttävää, kun joillekin ei mene perille asiat. Kuulosti ehkä vähän ilkeältä – en tiedä -, mutta kun joskus tuntuu, etteivät jotkut jaksa edes opetella asioita. Ja sen näkee muun muassa siitä, ettei läksyjäkään ole tehty ja opettajakin turhautuu. Ja koska tämä on periaatteessa vapaaehtoista opiskelua (joka maksaa ihan mukavasti), niin tavallaan haluaisi nähdä enemmän motivaatiota kieltä kohtaan.

On siellä kyllä pari kiinalaistyttöä, joista toinen ilmeisesti feilasi myös level 1:sen - ja toinen on kai opiskellut koreaa itsenäisesti, koska olen hänen kanssaan koreaksi englannin pienoisella avustuksella kommunikoinut. Kutsui minut jopa tulevana maanantaina kämpilleen syömään kiinalaista ruokaa ja opiskelemaan koreaa. Kysyi tänään, tykkäänkö tomaatista, ilmeisesti kokkailuaan varten. Awwws!

Ensi viikolla aletaan taas grammaria jauhamaan. Odotan innolla (not, koska inhoan grammaria yli kaiken, oli kyse sitten mistä kielestä tahansa)...

Ensimmäistä kertaa ikinä minulla on myös koulua jouluaattona! Ainoastaan 25. päivä ensi viikolla on vapaata. Jännää. Eipä sillä toisaalta väliä ole, sillä jouluspiritti on tiessään. Kyllä, täällä raikaavat joululaulut – vieläpä samat miljoona kertaa, että varmasti ehtii niihin kyllästyä yäk – ja jouluvalot tuikkivat silmissä jo pelkästä ajatuksesta – korealaiset ottavat tämän koristelemisen very seriously – ja ravintoloissa näkee tarjoilijoita pukeutuneina punaiseen ja valkoiseen nuttuun. Mutta ei se siitä se joulufiilis synny. Oikeastaan se on ollut kadoksissa jo monet vuodet, ja ainut asia, mitä kaipaan, on... kinkun tuoksu. KOSKA RAAAH SYÖKÄÄ LIHAA ! Joo...

Koreassa on hengailtu nyt yli 3 kuukautta, ja se sai minut miettimään hirveästi tulevaisuutta. I don't know why... Monet paikalliset ovat ihailleet rohkeuttani tulla tänne ja kertoneet, kuinka kateellisia ovat meikäläisen ”free spirit”:iydelle. Ja kun kerron, etten yhtään tiedä, kauanko viivyn Koreassa, ihailevat huokailut nousevat usein yhä vain korkeampiin sfääreihin.

Noh, kiitos vaan näistä huokailuista, mutta en itse koe olevani hirveän ”free spirit”. Tai helppoa se ei ainakaan ole. Vaikka kuljenkin täällä päivä kerrallaan -asenteella, en voi olla miettimättä, missäköhän olen 5 vuoden päästä tai minkähän ammatin sitä itselleni hankkisin tai pääsenköhän töihin, mistä tykkään eikä se tuntuisi edes niin työltä, koska tykkäisin siitä niin paljon. Nämä ovat varmasti kaikille aika tuttuja kysymyksiä, enkä ole ainut, joka niitä miettii. Hmm...

Nojuu, ei kai tässä sen kummempaa tällä kertaa. Kiirettä pitää... See uuuu !