Päästessämme tänään hieman aikaisemmin koulusta viimeisen testin loputtua (oh my god. Älkää edes kysykö, miten meni. En yhtään tiedä, apua!), päätin lähteä kummastelemaan jättimäistä taideteosta (?) Seokchon Lakelle. Hollantilaisen taiteilijan luoma jättimäinen kumiankka tuli pyörimään tänne Seouliin tämän kuun puolessa välissä. Seoulia ennen se käväisi Amsterdamissa, Hong Kongissa, Osakassa ja vaikka missä.
Metroasemalla mainostusta. Löytyi sieltä myös pikkuputiikkikin, missä myytiin PELKÄSTÄÄN kumiankka- tuotteita. Luultavasti väliaikaisesti.
Seokchon Lakelle menin metrolla. Jamsil -asemalla piti hetki miettiä, miten pääsen exit 3:seen ja sieltä ulos. Siellä oli nimittäin julmetun iso ostari ja leffateatteri ja hotelli ja niin edelleen sotkemassa. Ainiin, ja Lotte World, mikä on siis todella tunnettu (kenties tunnetuin) viihdekeskus täällä päin, missä on jos minkälaisia laitteita, esityksiä, ja... En minä tiedä muuta, enhän ole edes käynyt siellä (vielä)! En tiennytkään, että se sijaitsee tuolla, mutta nytpä tiedän. Höhöö!
Näin ankan päälaen jo sillalla. Hieman alkoi konkretisoitumaan, että minkä kokoisen ankan kanssa oltiinkaan tekemisissä...
Sillan toisella puolella häämötti se Lotte World. Tai pienen pieni osa sitä.
Aaaand found it! Seuraavaksi kuvasarjaa ihmeellisestä kumiankasta vaikka kuinka monesta eri vinkkelistä.
Ai, ulkona oli ilmeisesti 20 astetta tänään. Se on ollut maksimi näinä päivinä. Yöllä lämpötila tippuu alle +10 celsiuksen. Hrrrr! Silti ihmettelen, kun porukka laittaa talvitakkia päivällä jo päälle. Ei vielä!
Ankan koti? No hehheh, olipas taas niin hauska vitsi, en kestä...
Getting closer...
Se on... Ankka! Ja sitä vartioitiinkin, mielenkiintoista. Toisaalta miksei - luin, että Hong Kongissa joku oli käynyt puhkaisemassa ankkaparasta ilmat pihalle. Ei kai sitä kaikkia tietysti voi ankkakaan miellyttää, mutta aika ilkeää tuommoinen.
Töks töks.
Selfie stick tuli tarpeeseen. Ja niin muuten monelle muullekin tuolla.
Tuijotuskilpailu. Ette ikinä arvaa, kuka voitti.
Tosi vaarallista. Niin mikä? Se, että tippuu veteen? Vai onko se ankka vaarallinen? Öööö...
Ankan on taiteilijansa mukaan tarkoitus julistaa rauhaa maailmalle. Se on kuulemma myös pehmeä ja ystävällinen ja sopii kaiken ikäisille.
Minussa se ei valitettavasti herättänyt kummoisempia tunteita. Olihan se mielenkiintoinen ilmestys. Mutta siihen se sitten jäikin. Ja olihan se rauhallinen, mutta mikään maailmanrauha -fiilis minulle ei tullut. Enkä inspiroitunut. Ja mielestäni se näytti lähinnä creepyltä "tulen painajaisiisi!!!11!!1!" -ankalta, kuin ystävälliseltä ja pehmeältä. I don't know. Kun se oli nähty, se oli nähty. End of story.














2 kommenttia:
Hei! Mä asustelen nyt vähän aikaa japanissa, joulukuun 22 tulossa etelä-Koreaan pariks viikoks - ehkä haluisit törmäillä siellä/näyttää mulle paikkoja? Arvostaisin hyvin paljon. :D
E-mail : tara.kamarainen@gmail.com
toki mut kans facebookista ja skypestä löytää!
Moikka! No mutta totta kai semmonen on mahollista! ^^
Laittelen sulle sähköpostia tossa vähän myöhemmin, oon just lähössä ulostautumaan kämpästä. :D
Lähetä kommentti