Korean opiskelun alkutaipaleesta

Uuuuh, pitäisiköhän sitä koulusta ja opiskelustakin hieman jotain kertoilla? Taitaa olla sopiva aika, juu.

Keskiviikkona 24.9. oli ensimmäinen koulupäivä. Vaikka olin kuullut, että matka Dongguk Universityyn on ylä- ja alamäkeä ja kävellessä tulee hiki, niin voihan... Kuinka totta se olikaan! Metroasemalta kielikeskus -rakennukseen käppäileminen oli tuskaista ja vaivalloista puuhaa. Vaikka puoliväliin mäkeä onkin liukuportaat, kertyy omin jaloin nousemiselle paljon askelia. Siinä tuleekin sopivasti päivän treenit tehtyä. Ugh!

Minunhan piti siis ensin mennä 5. kerrokseen kuulemaan, minne luokkaan menisin. Lappuja oli seinillä, mutta omaa nimeäni en nähnyt missään. Lähes kaikki olivat aasialaisia nimiä. Ja niin muuten olivat muutkin listoja katsomaan tulleet. Aasialaisia. Oli kai siellä pari länsimaalaistakin, mutta pienen käytävän täyttivät aasialaisten pulinat. Tungosta oli, ja suurin piirtein kaikilla oli kyynärpäätaktiikka käytössä, sillä kaikki halusivat etsiä nimensä samaan aikaan listasta. Minähän en nimeäni listasta löytynyt, ja selvisi, että koska en ollut missään placement testissä, niin sen takia. Aloitanhan kuitenkin level 1:sestä.

Nimeni hanguliksi.

Luokka selvisi, ja kiiruhdin alakertaan. Menin luokkaan istumaan, ja loppujen lopuksi meitä oli koossa 15 opiskelijaa. Ja maa-jakauma? Suomi 1 – Kiina 14. Hah hah hah. En toki odottanutkaan, että luokallani muita länkkäreitä olisi ollut, mutta really – kaikki muut kiinalaisia!? Aina luokkaan astuessa tulee fiilis, että olen tullut Kiinaan vaihtariksi, opettelemaan koreaa...

Nämä 7 koulupäivää ovat menneet nopeasti. Intensiivikurssi on todellakin sitä itseään. Vauhdilla mennään eteenpäin. 4 tunnin koulupäivän jälkeen olen aika naatti ja päivän aikana opitut asiat kimpoilevat pääkopassa edes takaisin – että pysyäkö siellä vai eikö. Informaatiotulva, oh my.

Meillä on ollut 3 eri opettajaa tähän mennessä, ja toivon, etteivät he vaihdu useammin. Kaikki ovat olleet aivan mahtavia, ja tietenkin jännä nähdä eri opetustyylejä, mutta tässä vaiheessa ehkä mieluiten opiskelisi ”tietyllä tavalla”. Hard to explain... 

Se on ollut jännää huomata näistä kolmesta opettajasta, kuinka nauravaisia ja eläväisiä he ovat olleet. Varsinkin nuorimmalla opettajalla on kunnon aegyo (sen voisi varmaan suomentaa söpöstelyksi?) päällä melkein koko ajan. Siis jotenkin niin randomia, ja tulee mieleen joku korealainen draama... Ööööö. Sekin on ollut mielenkiintoista katsoa, miten opettajat aina pukeutuvat. Kaikilla on ollut useimmiten hieman korkoa kengissä (kaikki ovat naisopettajia), hame tai mekko päällä. Todella sievästi pukeutuneet siis.

Ainiin, ja kiinalaiset nauravat paljon. Toisilleen. Jos menee joku pikkujuttu pieleen, niin nauretaan toiselle. Minullekin on tullut mokia, mutta ei minulle naureta, koska en ole kiinalainen. Sitten en tiedä, pitäisikö kiinalaisille nauraa mukana vai eikö. Kun ei ne virheet nyt niin naurettavia ole. Nooo jooo, hieman erilaista meininkiä kuin Suomen kouluissa. Oma ulottuvuutensa.

Meillä on muuten koulua aina arkisin klo 1pm-5pm. Yleensä kai kielikouluissa tunnit ovat klo 9am-1pm. Oikeastaan nuo iltapäivätunnit on tosi jeba. En nimittäin jaksaisi repiä itseäni ylös ysiksi koululle. Hehee. Päivärytmini tosin on mennyt siihen, että menen nukkumaan viimeistään 2am ja herään 10-11 välissä aamupäivällä. No, mikäs siinä!

Tähän asti olen ainakin tykännyt opiskelusta kovasti. Ei se helppoa ole, enkä sitä odottanutkaan. Paljon, paljon on opittavaa – ja tuntuu, että paljon olen oppinutkin. Rutkasti se vaatii vain motivaatiota ja energiaa ja kärsivällisyyttä, ihan niin kuin mikä tahansa asia. Vielä ainakin on kova HWAITING ! -spiritti päällä, ja tuntemus siitä, että kyllä tämä tästä. Että jos monet muutkin ovat tämän kielen oppineet, niin miksen minäkin? Tiedän, että jossain vaiheessa varmasti tulee oloja, että ei hemmetti, aaaargh, miten nämä asiat menevätkään, mutta toivottavasti ne sitten ovat ohimeneviä.