21. kesäkuuta 2014

Where am I going to live?

Well, that's a good question!
Koreassa on monenlaista asumisvaihtoehtoa, ainakin mitä olen kuullut ja lukenut. Siellä on vähän erilaiset tsydeemit kuin Suomessa.
Minulla olisi kai mahdollisuus majoittautua koulun dormissa (asuntola?), mutta sinne on luultavasti pitkähköt jonot. Lisäksi olen kuullut sellaista huhua, että Donggukin yliopiston asuntolassa (kuten monissa muissakin kuulemma) ei ole keittiötä, laukut tarkistetaan, kun sinne tulee (esim. alkoholia ei saa tuoda sisään lainkaan), kavereita ei saa kutsua kylään – plus siellä on kotiintuloaika.
Totesin sitten muita vaihtoehtoja tarkastellessani, että mieluummin menen muualle. Tällä hetkellä one-room -tyyppinen majoitusmuoto vaikuttaisi parhaimmalta. Hintahaitari vaihtelee paljon, sijainnista riippuen. Luin, että joku oli saanut hyvinkin halvalla sellaisen.

One-room on siis nimensä mukaisesti yksi huoneinen kämppä, mistä löytyy myös minikeittiö sekä pieni suihkutila.

Lisäksi tarjolla on goshiwoneja, minne saattaa päästä hyvinkin lyhyellä varoitusajalla. Nämä halvat paikat ovat vissiinkin melkoisen suosittuja opiskelijoiden keskuudessa. Niissä keittiö ja oleskelutilat ovat jaettuja, ja oma huone on pikkuruinen, komeron tapainen.

Noita olen miettinyt, vaikka totta kai on olemassa muitakin asumisvaihtoehtoja. Nuo ovat kuitenkin ehkä halvimmat, joten saatan kallistua enemmän niiden puoleen...
Vasta paikan päällä pystyn valintani tekemään, minne majani pystytän. Sen takia suunnitelmissa onkin valjastaa joku paikallinen auttamaan asunnon etsimisessä. Jo kielimuurinkin takia, sillä siellä tuo englannin kielen osaaminen ei ole kaikkialla niin itsestään selvää.
E (serkkuni ja yksi lapsuudenystävistäni) käväisi vuosi sitten Koreassa vaihtarina, ja loi hieman kontakteja sieltä päästä. Jos saisin sieltä siis jonkun auttamaan minua asunnon metsästämisessä, niin oh yeaaaah I would be saved! Toivotaan parasta!


Kuvat googlesta.

4 kommenttia:

Hm kirjoitti...

Onnea asunnon hankintaan! :)

Emma kirjoitti...

Kiitos! :)

Anonyymi kirjoitti...

Hah, lentoa odotellessa luin pitkästä aikaa siun blogia ja sit hoksasin et olitkin viereisellä portilla just töissä. Hassua.

Emma kirjoitti...

Oho! Olisit tullut vaan moikkailemaan! :)