Tänään vietettiin pikkuveljen
rippijuhlaa. Aamulla satoi ja oli harmaata, mutta piankos ilma
muuttui täysin päinvastaiseksi ja kirkkoon ajeltuamme aurinko
paistoi ja oli lämmin. Iltapäivällä alkoi olla jo kuuma.
Kirkossa tyydyin miettimään
omiani ja läpsimään yhtä ahdistelevaa itikkaa aina, kun se tuli
lähelle. Se olikin sitkeä sissi, ja livahti aina ulottuviltani.
Hemmetti!
Meillä oli aika pienet
pippalot, kuten yleensäkin. Ruoassa ei kuitenkaan oltu säästelty
ja ylikin sitä jäi – hyvä niin. Koska meille jäi enemmän
muahahaha!
Minä sain toimia kahvin
kaatajana (paras homma niinku evööö) ja napsia kuvia
järkkärilläni.
Itse olin juhlia varten
pukeutunut mustaan. Äiti vähän mietti, että onkohan se hyvä ihan
mustaan pukeutua, että eihän tässä olla hautajaisiin menossa.
Pidin pääni. Minulla kun ei oikein ollut muuta vaatetta, mitä
päälle laittaa. Yksi mekko, jonka olin tilannut jenkeistä näitä
pippaloita varten, oli sekin tulliin juuttunut juuri tällä
viikolla. Oh how nice!
Vaikka se musta asukokonaisuus
olikin, sai se kovasti kehuja. Monet luulivat sitä ihan mekoksi,
mutta siinä on erikseen tuo hame- ja paitaosuus.
Tässä päivän asu. Veljen ottamana. Näitä
ei kyllä tulla näkemään tämän blogin puolella hirvittävän
usein. Oikeastaan äärettömän harvoin.
Tuota noin... En ole aivan varma, mitä tässä tapahtuu, mutta nauraa räkätettiin tälle kovaan ääneen veljen kanssa kuvan oton jälkeen. Aika mahtava tilannekuva - ilmeellä!
Normalizzzzed! Velikulta hei, olisit voinut tuota kuontaloa enemmän kuvaan työntää...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti