Lauantai-aamu Taipeissa kului myöhään nukkumiseen - hostilla ei ollut viikonloppuna töitä, joten hän nukkui pitkään, minkä johdosta minäkin jatkoin uniani pidemmälle aamupäivään. Herättyäni ja itseni kuntoon laitettuani lähdin ruokakaupassa nauttimani aamupalan voimin etsimään bussiterminaalia.
Oikean paikan löytämiseen piti kysyä infosta apua, ja pienen harhailun jälkeen löysin kuin löysinkin etsimäni. Ostin bussilipun, ja istahdin melko tyhjään bussiin hieman yli tunniksi.
Kohteeni oli Yehliu Geopark, mikä oli googletellessa osunut silmään must-visit -paikkana. Lyhyesti kerrottuna Yehliu Geopark on siis geologinen alue, missä sijaitsee nettisivuilta lainaten: "... one of the most famous wonders in the world". Luonnon muovaamaa maailmaa siis.
Bussissa kuski kuulutti Yehliun vain kerran, ja kysyin toisella puolella bussia istuvalta vanhemmalta mieheltä, onko tämä nyt varmasti Yehliu Geoparkin pysäkki. Yllättäen mies osasi englantia sen verran, että osasi kertoa pysäkin olevan oikea. Jes!
Olin jo googletellessa selvittänyt, että pysäkiltä pitäisi kävellä kalastajakylän läpi kohteeseen päästäkseen, joten se ei tullut yllätyksenä.
Pääsisäänkäynnillä.
Kiitos ISIC opiskelijakorttini pääsin sisään 50% alennuksen kera. Wohoo!
Sisään päästessäni en voinut kuin ihastella näkymiä! Kyllä se luonto on vaan jotain uskomatonta!
Queen's head oli suosittu kuvauskohde, ja sitä pääsi jonon kautta lähempää katsomaan ja kuvia ottamaan. Itse ihailin kaukaa turvanauhan takaa.
Kiertelin monta tuntia aluetta läpi ja nautin jokaisesta hetkestä. Porukkaa oli aika paljon, ja oli rasittavaa huomata, kuinka jotkut koskivat "muodostumia" jatkuvasti, vaikka vartijat puhalsivat pilleihinsä ja sanoivat moneen otteeseen, että ei saa tehdä niin. Aaaarghhh!
Lähdin joskus viiden, kuuden maissa takaisin Taipeihin, mutten jaksanut enää illalla tehdä mitään muuta. Palasin hostin luo ja juteltuamme niitä näitä kävin suihkussa ja menin nukkumaan.





Ei kommentteja:
Lähetä kommentti