Herätys oli soimassa hieman
ennen kahdeksaa, ja heräsin tajuuuttoman väsyneenä päivään.
Syytän tästä erästä nettisivua, mistä löysin IHANAN CINDERELLA
-REPUN, mistä olen haaveillut jo jonkin aikaa. Kieriskelin sitten
aikani sängyn pohjalla siitä haaveilemassa, ennen kuin nukahdin.
Valitettavasti tuon ihanan repun ostaminen on tällä hetkellä
hieeeeman vaikeaa, sillä rahatilanne. Vastikään laitoin tilauksen
IHANASTA KUPPIKAKKUREPUSTA menemään, ja sitä kuumeisesti nyt
saapuvaksi odottelen. Voi internetshoppailu, koidut joskus
turmiokseni...
Eeeeeniveis! Menin kouluun
kympiksi. Aamupäivä alkoi englannin tunnilla, missä meillä oli
”messut” luokan kesken. Meidän siis piti itse tehdä esitteet ja
esitellä niiden pohjalta joku suomalainen paikkakunta, huvipuisto
tms. Itsehän valitsin Naantalin Moominworldin.
Englannin jälkeen tankkasin
itseni kouluruoalla – uunimakkaralla ja perunamuussilla. Ruokailun
jälkeen oli vuorossa taas tietokonetunti, missä käytiin läpi
edellisen päivän tentti (ai noin se ois pitäny tehä!) ja
aloitettiin Excelin tankkaaminen takaraivoon. Yhyy.
Siihen se koulu loppuikin.
Edellisenä iltana olin saanut
viestin T:ltä, joka oli tulossa käymään Mikkelissä sattumoisin
juuri tänään! Joten häntä menin sitten keskustaan tapaamaan
puoleksi tunniksi. T:hän siis Koreassa ollessani laittoi minulle
blogin kautta viestiä, että hei, olen tulossa Japanista käymään
siellä päin, nähdäänkö? Sillä lailla tutustuttiin! Seuraavaksi
nähdäänkin sitten Koreassa, minne T on menossa ensi kuusta
Aupaireilemaan...
Iiiiiiihh!! NIINPÄ!! MINÄKIN
LÄHDEN KOREAAN! Näin niin kuin officially. Suunnitelmat ovat olleet
kauan päässä – ja juuri toukokuu mielessä -, mutta nyt uskalsin
lähteä toteuttamaan niitä. Eilen saatu laina saattoi edesauttaa
asiaa...
Ainut hieman hämmentävä juttu
tässä nyt on se, että varasin matkan flyhin kautta. Varauksen
jälkeen menin tyhmänä lukemaan netistä ihmisten kokemuksia siitä,
ja varsin negatiivisia purkauksia siellä oli. Klunks! Yritän tässä
rauhoitella itseäni sillä ajatuksella, että ihmiset usein purkavat
ne negatiiviset kokemukset nettiin keskustelupalstoille –
myönteiset jäävät sitten omaan tietoon.
Oli miten oli, Seouliin on tämä
tyttö nyt toukokuuksi menossa. Paluumatkalla on 20 tunnin vaihto
Hong Kongissa, eli pikavisiitti sielläkin sitten! Plus pläänäilin
vähän, että käväisisin Taiwaninkin puolella muutaman päivän...
Onhan Taipei city kuitenkin tämän vuoden kulttuuripääkaupunki
(World Design Capital) + ollut henkilökohtaisena haaveena päästä
siellä käymään.
Majoitus järjestynee
sohvasurffailun kautta. Sekin on juttu, mistä olen haaveillut. Että
pääsisi kuorsailemaan paikallisten sohvilla. Näkemään sitä
aitoa kulttuuria ja elämää. Ja säästöäkin siinä tulisi
kivasti.
Ah, seikkailun tuulet puhaltavat
kasvoille, hymyilyttää...! Toukokuusta tulee mahtava kuukausi!
I'll always be 22 in my heart.
Se oli varmasti päivän paras
juttu. Se ei siis ollut mikään ex tempore, vaan olin oikeasti
suunnitellut varaavani matkan tällä tai ensi viikolla. T:n
tavattuani totesin, että se on now or never – kun päätös on
tehty, niin tuumasta toimeen!
Lentojen oston jälkeen olen
vain ollut koneella, tehnyt välillä jotain pieniä koulujuttuja,
katsellut youtubea ja k-draamaa (Cheese in the trap <3). Syönytkin
siinä välissä.
Ilta jatkuu aika lailla saman
kaavan mukaan. Parin tunnin päästä suuntaan nukkumaan.
3 ekaa kuvaa omia, 2 lopussa googlesta.





Ei kommentteja:
Lähetä kommentti