On
kulunut lähestulkoon 4 vuotta siitä, kun törmäsin korealaisiin
leffoihin ja draamoihin, ja upposin täysillä uuteen
kulttuurituttavuuteen. Koska tällä hetkellä on vieläkin vähän
liikaa luppoaikaa (vaikka toki siitäkin pitää nauttia nyt, kun
kerran voi...), aloin tuota valaistusta elämässäni fiilistelemään.
Tapahtuuhan sitä tietysti aina joka vuosi tähän aikaan – not
gonna lie.
4
vuotta. Hmm. 4 vuotta sitten Emma 20-vee discoverasi ensimmäisen
korealaisen leffansa, ja siitä se sitten lähti. Vaikka tässä
vuosien kuluessa ovat korealaiset draamat ja musiikki ja kulttuuri ja
kieli tulleet tutuiksi, niin tuntuu silti, että on vielä niiiiiin
paljon asioita, mitä en tiedä. Ja tottahan se on. Kaikki on
pintaraapaisua. Tiedän toisaalta paljon, mutta en todellakaan
kaikkea.
En
nyt lähde sen kummemmin kartoittamaan tätä asiaa, koska se ei ole
tämän kirjoituksen pointti. Minulla nyt vain on välillä tapana
lähteä kirjoituksissani huitelemaan sinne sun tänne... Kröhöm...
4
vuoden juhlistamisen kunniaksi päätin eilen aloittaa katsomaan
ensimmäistä korealaista katsomaani draamaa, mikä räjäytti
meitsin kiinnostuksen korealaiseen kulttuuriin ja kieleen
totaalisesti aikoinaan. Olen joskus miettinyt, olisinko näin
kiinnostunut tästä kaikesta, jos draama olisikin sattunut olemaan
eri – ja tullut siihen johtopäätökseen, että olisin.
Sattuman
kauppaa se kuitenkin oli, että My Princess -draamasta tuli tämä
ensimmäinen, josta on kaikkea kiittäminen. Noh, koska olen itse
helposti prinsessa -jutuista innostuva tyyppi, niin ei se ehkä
ihan sattumaa ollut. Luin juonikuvion, kuulosti hyvältä, aloin
katsomaan. Ja 16- jaksoinen draama tuli nieltyä varmaan parissa
päivässä.
Olen
usein kertonut tämän tarinan, ja lisännyt loppuun: ”... Aaaand
there's no going back anymore!” Ainakaan toistaiseksi ei ole ollut.
Tottahan toki alun ”OMG Korea OMG kaikki on ihanaa OMG”
-pilvilinnailun jälkeen asiat ovat enemmän realisoituneet, enkä
elä siinä pumpuli-kuvitelma-maailmassa enää. Varsinkin Koreassa
pidemmän aikaa elämisen jälkeen moni asia konkretisoitui.
Oli
mielenkiintoista ja nostalgista näiden vuosien jälkeen alkaa
katsomaan uudelleen My Princessiä. Onhan sillä eniveis paalipaikka
draamamaailmassani. Mydramalistiin (missä hiippailen nimellä FINE)
olen kyseiselle draamalle antanut pisteitä/tähtiä 10. Because it's
so special! Jos olisin myöhemmin katsonut sen, se tuskin ihan
kymppiä olisi saanut, mutta kävikin niin, että se oli se
ensimmäinen ja sen takia ansaitsee täyden kympin eikä yhtään
vähempää.
Nyt
uudelleen muutaman jakson katsoneena pidän edelleen Song Seung
Heonia yhtenä Korean kuumimpana miesnäyttelijänä (those abs...),
ja tiedän ehkä, mikä näissä draamoissa viehättää kerta
toisensa jälkeen.
Hullunkuriset
hahmot. Hullunkuriset juontenkäänteet. Pieni (tai vähän
suurempikin) ylinäytteleminen. Huumori. Näyttelijät.
Hyvässä
draamassa ylläolevat kolahtavat sulavasti paikoilleen. Jos esim.
ylinäyttelemistä esiintyy liikaa tai se on väkinäistä, sen
huomaa, ja saatan sanoa draamalle bye bye.
Draaman
genrestä tietysti riippuu ja roikkuu, onko siinä sitä
ylinäyttelemistä ja hullunkurisuutta ja huumoria. Olen nähnyt
vakaviakin draamoja, missä noita ei oikein ole. Niistä tulee hieman
mieleen länkkäridraamat, mutta ei sitten kuitenkaan. Itselleni kun
on tärkeää, että korealaisissa draamoissa on sitä
korealaisuutta. Ei se olisi sitä enää, jos se puuttuisi ja tilalla
olisi vaikkapa jenkkiläisiä kliseitä. Eijjeijeiii, korealaisissa
draamoissa pitää olla korealaisia draamakliseitä!
Saatan
hamuta heppoisesti syitä, miksi pidän korealaisista draamoista.
Minulta kun on niin usein kysytty (pienehkön kulmakarvojen
kohotuksen kera), miksi niitä katson – mikä niissä oikein
viehättää? Ja vastaus on ollut joka kerta hankala antaa. Koska
tykkäänpähän vaan. Jotenkin ne kolahti.
Järkevää
vastausta on totta tosiaan vaikea latoa ilmoille. Ehkäpä selkeää
sellaista ei koskaan tule löytymäänkään. Onneksi se ei haittaa.
Ei kaikkia asioita tarvitse selitellä.
Oli
miten oli, tunnen olevani niin vaan rikkaampi 4 vuotta myöhemmin.
Kiitos My Princessin. Siitä se kiinnostus Koreaan lähti,
puolivahingossa. Puolivahingot tuppaavat viemään mitä mahtavimpiin
elämyksiin, kokemuksiin, hetkiin! No regrets.
Kuvat googeshta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti