Kuukausia olin siitä haaveillut, ja torstaina sain sen vihdoin ja viimein käsiini. Nimittäin uuden luurini!
Miksi samsung galaxy note 3 -malli? Koska siinä oli kaikki samassa: puhelin, hyvä kamera, musiikkisoitin. Senkin takia se oli hieman kalliimman puoleinen, ja mietitytti ostaa (varsinkin kun säästökuurilla reissua varten olen), mutta sallin sen tällä kertaa itselleni. Ihan jo senkin puolesta, että olin suunnitellut sen ostoa kauan. Pakkohan se oli saada.
Ensimmäinen reaktioni oli, että onpas se HUGE. Olin kyllä nähnyt sen livenä aiemmin, mutta silti koko oli entiseeni verrattuna aika huima. Unohdin ottaa vertailukuvan edellisen kapulan ja tämän välillä, enkä jaksa nyt ottaakaan sitä enää. Kuvitelkaa kuitenkin lähes puolta pienempi kännykkä siihen rinnalle, niin ymmärrätte eron.
Olin tänään musiikkileffan kuvauksissa (siitä varmaan voi lukeakin mediasta, sillä eduskuntatalon edustalta pätkä katua suljettiin sen vuoksi) ja herätys oli tosiaan 3 am. Bussiin juoksin puoli neljä. Tai olisin juossut, ellen olisi ensin harhaillut itiksen bussipysäkillä, ja etsinyt ihan väärästä paikasta bussia. Edes eräs juuri ryöstetty känniläinen ei osannut neuvoa. Noh, se ei tosin tullut yllätyksenä...
Kuva otettu oikealta bussipysäkiltä (yeah, I found it!), aamuyöstä, uudella samsungillani.
Tämmöisellä varustuksella lähdin avustelemaan.
Kuvaukset käynnissä (kännykkäkuva)
Meillä oli myös catering - jee! Kuitenkin 8-9 tuntinen päivä, niin oli mukava saada jotain murkinaa vatsan pohjalle.
Palkkioksi sain tosiaan 2 leffalippua, joiden käyttäminen tuskin tulee olemaan ongelma. Jee!
Että sellaista. Uusi kännykkäni on tehnyt minut erittäin onnelliseksi. Hihi.




Ei kommentteja:
Lähetä kommentti