Ei ole enää monta yötä lauantaihin. Sunnuntai-aamuna heräsin pieneen kasaan perhosia vatsassa! Reissut aina jaksavat jännittää, hyvällä tavalla. Alkaisi pelottaa, jos ne eivät herättäisi mitään jännitystä elämään. Siinä vaiheessa miettisin vakavasti, olenko kunnossa. Matkustaminen ja uudet paikat luovat seikkailufiilistä, mistä nautin ja niistä useimmiten saan kaikki parhaimmat muistot.
Jospa jenkeissä luistaisi vähän paremmin small talk kuin Matilla tässä!
4 kuukautta, 1/3 vuodesta, ei tunnu pitkältä ajalta olla poissa. Sydänalassa kaihertaa kuitenkin hieman, kun mietin koiraa, joka ei ehkä ole odottamassa minua täällä kesän jälkeen. Ei kai näin edes saisi sanoa, mutta kun toinen on 14 jo ja you can never know. Äitikin mainitsi asiasta ja kertoi tunteesta, että tämä kesä saattaa olla koiruuden viimeinen. Toisaalta, jos toiselle lähtö tulee, niin "helpompi" ottaa vastaan uutinen muualla kuin kotona. Ettei tarvitse murehtia täällä ja viedä sinne eläinlääkärille viimeiselle piikille ja nähdä poismeno. Ei se tietysti helppoa ole siellä muuallakaan, mutta noh, juurikin tuon äsken mainitsemani kautta saattaa olla "helpompi" prosessoida asia. Ja kun on eri maisemissa, on paljon muita asioita mielessä, mitkä vievät enemmän huomiota - on tavallaan omassa pikku kuplassaan siellä.
Öh, nytpäs meni synkistelyksi! Let's change the subject!
Raahasin tänään matkalaukun huoneeseeni. En ole vielä alkanut pakkaamaan, mutta olen jo etsinyt mukaan lähteviä juttuja viereen odottamaan. Huomenna lähtee woop woop! Pakkaaminen siis. Tuo matkalaukku on itse asiassa ostettu jenkeistä, kun lähdin aikoinaan Auppari -ajaltani sieltä pois (3 matkalukun kanssa... omg!)... Hienosti on palvellut 6 vuotta eri matkoilla! Toki on pientä rapistumista havaittavissa, mutta ei pahasti - jospa se rullaisi vielä jonkin aikaa meitsin kamoja eestaas.
Koska teen samalla harjoittelun kesällä, täytyy minun kirjoittaa 10 sivun raportti siitä. Koulu siis tavallaan seuraa samalla töitä tehdessä. Ajattelin aloittaa rapsan tekoa jo nyt alustavasti, sillä siinä on muutama kohta, mitkä voisi etukäteen kirjoitella.
Yaaaay I can do thiiiis!
Yeah... Välillä on tämmöiset vibat lähdön suhteen!
2 ensimmäistä kuvaa omia, 2 viimeistä googlesta.




2 kommenttia:
Moikka! Olen itse lähdössä tänä kesänä Dellsiin. Otitko mukaan vain tuon yhden matkalaukun? Mun täytyy itse vielä ostaa joku iso matkalaukku (lentolaukku on jo), mutten yhtään tiiä, että kuinka isolla matkalaukulla pärjää. Oisko sulla antaa jotain vinkkiä? Ps. ihan huippua, että löysin tän sun blogin, kun huomasin, että oot ollu myös Etelä-Koreassa ja lähdit sinne toisella kerralla myös vaihtoon. Oon myös ite aatellu lähteä vaihtoon sinne (tai Japaniin), ja kielen opiskeluuki on hieman tullut jo aloiteltua.
Moi! Aivan mahtavaa, että oot lähössä Dellsiin! Tulee varmasti huippureissu :) Mulla oli tosiaan sinne mennessä tuo yksi isompi kuvassa näkyvä laukku sekä reppu (mihin mahdutin läppärini sekä jtn vaatteita sun muuta ruumalaukun katoamisen varalta) plus kanniskelin järkkäriäkin mukana. Voin kertoo, että enempää ei sinne mennessä kannata raahata. Paikan päältä tulet kuitenkin ostamaan lisää, jos on tarve (ja vaikkei tarve olisikaan) :D En ollut ainut, joka kesän lopulla joutui lähettämään ison paketin Suomeen ennen töiden jälkeistä roadtrippiä, koska tuli hieman shoppailtua...
En osaa sanoa, kuinka iso laukku kannattaa ottaa mukaan ruumalaukuksi - sellainen, mihin menee maksimissaan se 20kg? Tietysti, jos haluaa vaikkapa rinkan ottaa mukaan ison laukun sijaan, niin sekin voisi olla hyvä idea. Joillakin oli rinkka messissä jenkkeihin tullessa, koska halusivat juurikin kesätöiden jälkeiselle matkustamiselle mieluummin rinkan mukaan kuin sen ison laukun.
Joo, oon ollu Koreassa 4 kertaa. 2 kertaa lyhyellä lomamatkalla (ensimmäistä kertaa v. 2013, reissu löytyy mun edellisestä blogista, blow-on-my-way.blogspot.com on osoite, jos oikein muistan :D) ja tosiaan 2 pidempää opiskeluspurttia. Sinne vaan vaihtoon, ehdottomasti! Japanikin on todella jeba vaihtoehto :)
Lähetä kommentti